ehjä perhe 2007-2010

MATKARAPORTTI
Bryggan/Tukholma 28.5.2008

Brygganin matkaan osallistuivat Kritsistä/Ehjä Perhe -projektista projektivastaava Tarja Sassi ja projektityöntekijä Petra Huhtimo sekä toimistosihteeri Eila Laitinen ja lisäksi Vankien Omaiset VAO/Naisten vertaistukiryhmän ohjaaja.

Taustaa:
Brygganin toiminta on alkanut v. 2001 ja kyseessä on ns. jäsenyhdistys. Toiminnan alkuvaiheet ovat olleet hyvin vaikeita ja luottamuksen syntyminen eri tahojen välillä on vienyt aikaa. Brygganilla työskennellään lapsilähtöisesti eli toiminnassa on aina lähtökohtana lapsen näkökulma. Tästä näkökulmasta katsoen vanhempien tukeminen on työssä tärkeällä sijalla.

Rahoitus:
Toiminnan alussa Bryggan sai avustusta Ruotsin valtion perustamasta rahastosta. (Valtiolle tulee lahjoituksia ihmisiltä, joilla ei ole perillisiä ja näitä lahjoituksia/testamentteja varten on perustettu rahasto, josta voi hakea avustuksia erilaiseen toimintaan). Nykyisin toimintaa rahoitetaan Kriminaalihuoltolaitoksen ja Tukholman sosiaalitoimen kautta. Bryggan voi kuitenkin edelleen hakea avustuksia enintään kolmen vuoden projekteihin ko. valtion rahaston kautta.

Henkilökunta:
5 henkilöä, joista kaksi vertaistaustaista  ja kolme ammattilaistaustaista työntekijää. Työssä nähdään hyvin tärkeänä vertais- ja ammattilaisnäkökulman yhdistäminen, jolloin kokonaisnäkökulma on laajempi. Myös ryhmiä vedetään vertais/ammattilaisparityönä.

Asiakkaat:
Noin 200 perhettä Brygganin jäsenenä ja 600 lasta asiakkaana v. 2002 lähtien. Asiakaskontaktit tulevat pääasiassa vankilan kautta, mutta myös nettisivujen, sosiaalitoimen ja "puskaradion" kautta. Asiakkuudet ovat hyvin monen mittaisia pisimmillään useita vuosia niin, että perhe on saanut tukea Brygganilta eikä ole vuosiin tiiviisti mukana toiminnassa. Vuosien päästä lasten oireilu (esim. isän aiemmasta vankila ajasta tms.) saattaa nostaa uudelleen tarpeen olla yhteydessä ja työstää asioita, jotka silloin eivät olleet niin akuutteja.

Toiminta:
Neljän ryhmäkerran ryhmät vankilassa suljetulla osastolla. Aiheina mm.
1) "Brainstorm"
- käydään lävitse asioita, joita lapsi tarvitsee
- millainen on hyvä vanhempi
2) Salaisuus
- onko lapsille kerrottu vankeudesta
3) Rikollisuuteni ja päihteiden väärinkäyttö
- näiden vaikutukset lapsiin
4) Informaatiotilaisuus sosiaalipalveluista
Ns. jatkoryhmät, joissa voi jatkaa avo/yleisosastolla, tällöin mm. seuraavat aiheet:
5) Rajojen laittaminen
- vanhemmuus ja pysyminen päätöksissä
6) Käytännön asiat
- kulttuureihin liittyvät kysymykset ja mahdollisuus henkilökohtaiseen palveluun
7) Ryhmästä nousevat asiat
8) Päättäjäiset
- tutustuminen Brygganille, yhteinen ruokailu

Ryhmätoimintaan liittyen kokoontuvat samanaikaisesti Brygganilla naisten ja lasten ryhmät. Brygganilla on myös joka tiistaisin avoimet ovat, jonne perheet ovat tervetulleita lasten kanssa. Myös sijoitetut lapset voivat tulla laitoksista tapaamaan isää, joka voi saada vankilasta lomaa tavatakseen lastaan.

Syyskuussa 2008 aloittaa Brygganilla ns. nuorten neuvosto, jonka tavoitteena on pohtia, kuinka lasten ja nuorten toimintaa voisi kehittää heidän omasta näkökulmastaan lähtien.

Yhteistyössä eri poliitikkojen kanssa on työstetty lomake, jolla kartoitetaan vankien lasten lukumäärää. Arvio on tällä hetkellä 8 000 - 10 000 lasta.

Bryggan järjestää myös perheleiritoimintaa ns. "lasten saarella". Leirit ovat kestoltaan 5 pv ja mukaan voivat tulla myös isät vankilasta 72 tunnin ajaksi. Rahoitusta tähän toimintaan saadaan Stifftelsenin säätiöltä.

Kerran kuukaudessa on aktiviteetteja mm. käyntejä museoihin, teatteriin, kesällä grillausta ja ruuanlaittoa yhdessä yms.

Koko ajan pyörii erilaisia projekteja ja nyt meneillään mm. Enkelit - projekti, jonka tavoitteena on kehittää materiaalia lasten ryhmiin. Tekeillä animaatio, jossa isä joutuu vankilaan ja Emelie-tyttö tapaa isäänsä vankilassa. Animaatiosta tehdään käsikirja mm. omaisille, viranomaisille ja opettajille.

Yhteistyö:
Bryggan tekee tiivistä yhteistyötä kriminaalihuoltolaitoksen, sosiaaliviraston ja työvoimatoimen kanssa. Ko. tahot menevät mm. vankilaan ja pitävät siellä tilaisuuksia, joissa informoivat mahdollisuuksista työelämässä ja muusta tuesta, jota on mahdollista saada. Nykyään viidessätoista vankilassa on ns. "visiohuoneet", joissa on tietokoneet ja CD-romppuja, joihin on koottu tietoa erilaisen tuen mahdollisuuksista. Vankilassa on vastuuhenkilö, jonka tehtävänä on päivittää tiedot kerran vuodessa.

Koulutus:
Brygganin yhteyshenkilömme Jakob Kalayjian on yhdistyksen informaatiovastaava. Hänen vastuullaan on mm. Brygganin toiminnasta tiedottaminen mm. esikouluissa, kouluissa, laitoksissa, vankiloissa jne. Hän informoi myös kriminaalihuoltolaitoksen uusille työntekijöille Brygganin lapsilähtöisestä toiminnasta. Yhteistyön kehittyminen nykyiselle asteelle kriminaalihuoltolaitoksen kanssa on vaatinut yli kolme vuotta.

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö | Webmaster| ©KRITS 2011