Lapset näkyviksi -seminaari 2010, tiivistelmät

LapsET näkyvIksi -seminaari,

DIAKEtelä, Helsinki

21.4.2010

Katso video seminaarista
Lue videon käsikirjoitus
Seminaarin materiaalit
Seminaarikuvia
Tietoa vankiperhetyön verkostosta
Tiivistelmät seminaarin esitelmistä
    Maria Kaisa Aula
    Pia Bergström
    Mona Lillkåll-Kassarp

Tiivistelmät seminaarin esitelmistä

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan puheenvuoro

Maria Kaisa Aulan mukaan seminaarissa puhuneen nuoren naisen omakohtainen puheenvuoro oli erittäin hyvä argumentti sen puolesta, miksi lasten näkökulma ja lasten oikeudet pitää ottaa huomioon silloin, kun vanhempi on vankilassa tai joutumassa vankilaan. Aulan mukaan yksi tehokkaimmista keinoista saada päättäjät kuuntelemaan on antaa heidän kuulla lapsena vanhemman vankeudesta kärsineen omakohtainen kertomus tilanteestaan. Puheenvuorossaan Aula kertoi keskittyvänsä siihen, mitä muita keinoja päättäjien huomion saamiseksi on käytettävissä ja miten vangin lapsen huomioimista tulisi edistää Suomessa.

Aula mainitsee, että Suomi on 1990-luvulla läpikäynyt ja hyväksynyt YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen. Se on Suomea laillisesti sitova ihmisoikeussopimus, jota pitäisi soveltaa ja ottaa huomioon kaikissa julkisen vallan toimissa. Hänen mukaansa tietoisuutta lapsen oikeuksista tulee vahvistaa mahdollisimman korkealla tasolla kuten poliittisten päättäjien keskuudessa, oikeuslaitoksessa, Rikosseuraamuslaitoksen johdossa sekä sosiaali- ja terveyspuolen johdossa. Heillä tulee olla näkemys asian tärkeydestä, sillä pelkästään laitos- tai ammattilaistasolla lasten oikeuksia ei Aulan mukaan pystytä parantamaan.

Lapsella on oikeus myös vaikuttaa

Aula toteaa, että yksinkertaistetusti YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa on kolme eri oikeutta. On lapsen oikeus erityiseen suojeluun, siihen, että häntä kohdellaan hyvin eikä välinpitämättömästi tai väkivaltaisesti. Lasta ei tule laiminlyödä eikä käyttää hyväksi. Vanhemmilla on lapsen suojelusta ensisijainen vastuu ja jos he eivät siihen kykene, vastuu siirtyy julkiselle vallalle. Toisena oikeutena on lapsen oikeus riittäviin palveluihin ja toimeentuloon niin, että perhe tulee toimeen ja lapsi saa koulutuksen sekä terveydenhuoltoa. Kolmas oikeus on lapsen oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Lapsella on omia kokemuksia, mielipiteitä ja näkemyksiä ja aikuisten tulisi ottaa ne huomioon päätöksissä, joita tehdään lasta koskien.

Peruslähtökohtana Aulan mukaan on lapsen ihmisarvo ja ajatus siitä, että kuten lasten tulee kunnioittaa vanhempiaan, myös vanhempien tulee kunnioittaa lapsiaan. Lapsi ei ole aikuisten tekemisen kohde vaan myös itse aktiivinen toimija, jolla on omat näkemyksensä asioiden sujumisesta.

Lapsen oikeudet liittyvät vanhempien vankeuteen, sillä lapsen oikeuksien sopimuksessa määrätään, että kaikissa lasta koskevissa, myös julkisen vallan päätöksissä, on aina ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Vanhemman vankilaan joutumisella on vaikutuksia lapsen elämään. Täten lasten etu tulee huomioida myös esimerkiksi vankiloiden, sosiaaliviranomaisten ja lastensuojelun toimintamalleja ja toimintatapoja suunniteltaessa ja pyrittävä näin ennakoimaan niitä seurauksia, joita aikuisten päätöksistä tulee lapselle.

Mitä viranomaisten tulee huomioida lapsen kohdalla

Lapsen tilannetta mietittäessä tulee ottaa huomioon sekä suorat seuraukset, jotka aiheutuvat vanhemman vankeudesta, että myös epäsuorat seuraukset. Suorat seuraukset tulevat vanhemmuuteen liittyvistä ongelmista, kun vanhempi ei voi olla läsnä tukemassa lasta ja hoitamassa vanhemman velvollisuuksiaan, joita hän olisi hoitanut ilman vankeusrangaistusta.

Epäsuoria seurauksia ovat ne lapsen ja nuoren muut arjen ongelmat, jotka liittyvät lapsen sosiaaliseen ympäristöön ja aiheutuvat vankeudesta, mutta eivät ole suoraan siihen kytköksissä. Tällaisia seurauksia ovat esimerkiksi kiusaaminen ja leimaamisen riskit, kaveripiirin pienentyminen, koulunkäynnin heikentyminen, ja muut mahdolliset sosiaalisen ympäristön yhteyksien katkeamiset. Lapselle voi tulla vaikeuksia myös siinä, että toisen vanhemman ollessa vankilassa hän saattaa joutua huolehtimaan perheen asioista ja ottamaan aikuisen vastuuta. Tällöin lapsella ei ole oikeutta ja mahdollisuutta olla lapsi.

Lapsia koskevia säädökset tulee saada viranomaisten toiminnanohjaukseen

Suomen lainsäädännössä on kohtia, jotka ottavat lapsen huomioon tai viittaavat lapseen. Esimerkiksi lastensuojelulaissa on säädös siitä, että jos aikuinen on suorittamassa vapausrangaistustaan tai tutkintavankeutta, on selvitettävä ja turvattava myös hänen hoidossaan olevan lapsen hoidon ja tuen tarve. Tämän lisäksi on määräyksiä lapsen sijoittumisesta vankilan perheosastolle vanhemman kanssa, josta päättää sosiaalitoimi. Lisäksi vankeuslaissa on yleispykälä siitä, että vankilan olot on järjestettävä mahdollisimman hyvin vastaamaan yhteiskunnassa vallitsevia elinoloja. Kuitenkin esimerkiksi lastensuojelulakia ajatellen lapsen tuen tarpeen selvittämisen toimia ei ole käytännössä vakiinnutettu viranomaisten käytäntöön. Esimerkiksi viranomaisten sosiaaliportti.fi -internetsivustolla lastensuojelulaista on erilaisia oppaita, mutta tätä asiaa on Aulan mukaan huomioitu hyvin vähän. Myöskään rikosseuraamuslaitoksen tulosohjausasiakirjat tai toiminta- ja taloussuunnitelmat eivät tunnista lapsi- tai perhenäkökulmaa tai niihin liittyviä tavoitteita tilojen uudistamisissa tai muissa käytännön toimissa. Niinpä nämä toimintatavat vaihtelevat eri kunnissa ja vankiloissa.

Lapsi tulee nähdä myös erillisenä vanhemmastaan

Aula mainitsee, että Suomessa helposti argumentoidaan lapsen oikeuksiin liittyvät asiat pelkästään vanhemman kuntoutumisen tuen kautta. Tämän mukaan lapsinäkökulma on tärkeä siksi, että sillä tuetaan vanhemman kuntoutumista ja raitistumista, lisätään yhteiskuntakelpoisuutta ja vähennetään uusintarikollisuutta. Aula myöntää, että tämä on hyvä argumentti ja usein saakin päättäjät kiinnostumaan, mutta lapsen itseisarvoa ja tarvetta hyvään elämään omana itsenään ei tule unohtaa.

Lapsinäkökulman puute näkyy esimerkiksi siinä, että viranomaiset eivät tiedä vankilassa olevien vankien lasten määrää eikä vanhemmille ja heidän lapsilleen ole tarjota samanlaisia materiaaleja vankeudesta kuin esimerkiksi Ruotsissa on. Vankiloiden henkilökunnalla ei välttämättä ole paljoakaan taitoja kohdata lapsia tai tietoa lapsen oikeuksista ja tällöin vankilan henkilökunnan toiminta lasta kohtaan voi tuntua tarkoituksettomasti tylyltä.

Vartijat eivät välttämättä tarkoita pahaa, mutta he eivät tule ajatelleeksi, miten lasten kanssa tulisi toimia, koska he ovat itse tottuneet vankilamaailmaan. Myöskään vankiloiden tapaamistilat eivät välttämättä Aulan mukaan ole kovin lapsiystävällisiä. Lisäksi lapsen muissa arkiympäristöissä, kuten koulussa ja päivähoidossa, toimivat aikuiset tarvitsisivat tukea ja ymmärrystä siihen, kuinka suhtautua lapsen vanhemman vankeusasiaan ja miten esimerkiksi lapseen kohdistuvat kiusaamiset tällaisissa tilanteissa käsitellään.

Lapsinäkökulman tulee läpäistä rangaistusprosessi

Aula toteaa, että lapsen huomioimisessa ollaan Suomessa hyvässä alussa erilaisten hankkeiden, kuten Ehjä perhe -hankkeen, myötä ja tällä hetkellä tiedetään, mitä pitäisi tehdä. Meidän tulisi päästä pysyviin toimintatapoihin tiedon kulussa ja vankilan viranomaisten sekä kuntien lastensuojeluviranomaisten yhteistyössä.

Yksi keino tiedonkulun parantamiseksi olisi Aulan mukaan selvittää vangin huollettavana olevien, joko biologisten tai muuten hänen huolen piirissään olevien, lasten määrä siinä vaiheessa, kun tiedetään henkilön joutuvan vankilaan. Tieto tulee kirjata muistiin ja välittää esimerkiksi vangin kunnan lastensuojeluun, jossa tulisi arvioida lapsen tilannetta ja kartoittaa, millaisia avohuollon tukitoimia perheessä mahdollisesti tarvittaisiin.

Myös kunnan lastensuojelun työntekijät tarvitsisivat osaamista ja näkemystä siitä, kuinka tämänkaltaisissa tilanteissa toimittaisiin. Toisaalta Aula toteaa, että toiminnan järjestäjän ei tarvitse välttämättä olla kunta, vaan se voidaan toteuttaa myös järjestöjen tai säätiöiden avulla. Esimerkiksi Kriminaalihuollon tukisäätiöllä on tietotaitoa lähteä kehittämään tällaista työtä rahoituksen avulla ja tällöin kunnat voisivat tuottaa toimintaa ostopalveluna.

Toisaalta Aula toteaa, että rikosseuraamusalalle tarvitaan lapsiosaamista ja alalle tulee levittää tietoa lasten oikeuksista ja luoda yhteisiä tavoitteita niin, että kaikissa vankiloissa toteutettaisiin perhetyötä. Huomioon tulisi ottaa se, miten lapsia osataan kohdata, ovatko tilat lapsiystävällisiä ja miten toimintamalleista tiedotetaan lapsille. Esimerkiksi vankilan johdon tulisi raportoida, moniko vanki on osallistunut perhekoulutuksiin tai muihin vastaaviin tilanteisiin ja miten tällaisia koulutuksia on järjestetty henkilökunnalle, jolloin toimintamuotoja ja niiden kehitystä voitaisiin seurata.

Yhtenä välineenä vangin lasten oikeuksien eteenpäin viemiselle on lapsiasiainneuvottelukunta, jossa erityinen jaosto kokoontuu muutaman kerran vuodessa ja kokoaa lastensuojelualan kansallisia toimijoita ja osaajia. Neuvottelukuntaan tulee viedä koossa olevaa tietoa siitä, mitä asioille tulee tehdä ja kenen toimesta. Toinen taho, jonne asiaa tulee viedä, on oikeusministeriö, jota kautta päätökset ja ehdotukset viimesijaisesti menevät Rikosseuraamuslaitokselle. Näitä aloitteita pyritään Aulan mukaan edistämään. Lisäksi Aula toteaa, että Ruotsin ohella tulee seurata myös muiden Euroopan maiden kollegoiden töitä, sillä myös muissa maissa nämä samat teemat ovat esillä ja voimme oppia ja soveltaa hyviä toimintatapoja Suomeen.

Koonnut Susanna Mikola

Pia Bergströmin puheenvuoro

Pia Bergström työskentelee Tukholmassa Brygganilla, jonka toiminnasta hän kertoi.

Ruotsin Bryggan keskittyy vankien lasten tukemiseen

Bryggan tukee vankien lapsia ja vankiperheitä silloin, kun vanhemmat ovat olleet, ovat tällä hetkellä tai tulevat olemaan vankilassa. Bryggan on ilmainen jäsenyhdistys 0–18-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen. Tällä hetkellä jäsenistössä on noin 150 perhettä. Keskimäärin Brygganilla on 300 lapsivierailua vuodessa.

Brygganilla käy lapsia kaikista yhteiskuntaluokista ja useiden eri kulttuurien edustajina. Taustasta riippumatta lapset löytävät toisensa Bergströmin mukaan hyvin nopeasti, sillä heillä kaikilla on yhteinen nimittäjä: vanhemman vankeus. Brygganin toimipisteitä on eri puolilla Ruotsia yhteensä 12.

Bryggan aloitti toimintansa vuonna 1998 Göteborgissa rikosseuraamuslaitoksen ja vankien yhteistyönä. Sen avulla haluttiin tukea vanhemmuutta ja vankeja, jotka olivat huolissaan siitä, mitä heidän vapaudessa oleville lapsilleen käy ja mistä he voisivat saada neuvoja. Aiheesta järjestettiin seminaari, joka lähetettiin myös radiossa. Ohjelman sattui kuulemaan eräs rouva Odd Fellow -veljeskunnasta, joka halusi lahjoittaa suuren summan rahaa vankien lapsille. Koska rikosseuraamuslaitos ei voi ottaa vastaan lahjoituksia, perustettiin yhdistys, joka aluksi tuki vanhemmuutta ja vanhempia. Sittemmin vuonna 2001 Tukholmassa avattiin Bryggan, jossa pääpaino on alusta asti ollut lasten näkökulmassa.

Rahoitus Brygganille tulee avustuksina ja tukina esimerkiksi rikosseuraamuslaitokselta, lääninhallitukselta, Tukholman kaupungilta, nuorisohallitukselta sekä erilaisista rahastoista ja säätiöistä.

Brygganin tarkoituksena on tarjota lapsille ja perheille turvallinen ympäristö ja kohtaamispaikka. Brygganilla järjestetään strukturoituja tukiryhmiä, erilaisia perhetapahtumia, vanhempainkoulutusta sekä neuvontaa ja tukikeskusteluja. Tarkoituksena on myös levittää tietoa lasten asemasta osallistumalla esimerkiksi erilaisiin verkostokokouksiin. Yksi tavoitteista on, että henkilökunnassa olisi aina niitä, joilla on oma tausta vangin lapsena olemisesta, sillä omakohtainen kokemus tuo arvokasta tietoa ja osaamista.

Vangin lapsella on aina erityisen tuen tarve

Brygganilla on kolme sääntöä. Ensinnäkin toimintaan pääsee mukaan vasta liityttyään yhdistyksen jäseneksi. Toiseksi Brygganin toimintoihin ei saa osallistua päihtyneenä. Kolmantena sääntönä on, että jokaisen Brygganille tulevan lapsen tulee tietää toiminnasta etukäteen. Bergströmin mukaan on hyvin tärkeää, että lapset tietävät Brygganin olevan turvallinen ympäristö, jossa voi tavata muita samanlaisen taustan omaavia ihmisiä.

Brygganin perhetoiminta pitää sisällään erilaisia leirejä ja retkiä, joiden tarkoituksena on vähentää syrjäytymistä ja edesauttaa lapsia saamaan samanlaisia kokemuksia kuin muutkin lapset päästessään esimerkiksi kesäleirille tai hiihtoretkelle. Tarkoituksena perhetoiminnassa on myös se, että lapset voivat harrastaa perheensä kanssa yhdessä asioita niin, että vanhemmat eivät voi olla päihteiden vaikutuksen alaisena. He voivat myös tavata toisia perheitä ja saada vertaistukea. Vankilassa oleva vanhempi voi anoa tätä varten erityisvapaata.

Brygganilta saa myös neuvoja ja tukikeskusteluja. Sekä kotona että vankilassa oleva vanhempi voi koska tahansa soittaa Brygganille ja saada neuvoja mieltään askarruttaviin asioihin ja esimerkiksi siihen, kuinka kertoa lapselle vanhemman vankeudesta.

Pia Bergströmin mukaan lasten huomioimisessa vanhemman vankeuden aikana on tärkeää, että lapset saavat konkreettisia vastauksia kysymyksiinsä ja tieto tilanteesta on saatettava lapselle ymmärrettäväksi.

Bergström toteaa, että on eri asia, jos vanhempi menee vankilaan kuin jos hänellä olisi esimerkiksi vakava sairaus, jolloin ympäristöltä saa sympatiaa. Vankiperheillä tilanne on usein stigmatisoitunut eikä siitä uskalleta kertoa avoimesti. Myös ristiriitaiset tunteet ovat hyvin tavallisia. Positiiviset ja negatiiviset tunteet vuorottelevat. Tällöin perheessä kontrollin tarve saattaa kasvaa, jolloin lapsille usein valehdellaan, että vanhempi on esimerkiksi kadonnut. Tämä tuo kuitenkin ongelmia tulevaisuudessa lapsen saadessa joskus tietää totuuden, jolloin aikuisten uskottavuus vähenee lapsen silmissä.

Lasten tukiryhmä luo turvaa

Bryggan tarjoaa lapsille tukiryhmää samanaikaisesti vanhempien ryhmän kanssa. Lasten ryhmän tarkoituksena on antaa tietoa ja tukea senhetkisessä elämäntilanteessa niin, että lapsen arki sujuisi mahdollisimman ymmärrettävästi ja hallittavasti. Tärkeää on tiedon saaminen ja lasten kysymyksiin vastaaminen, vertaistuen merkitys sekä hauskanpito. Ryhmässä puhutaan myös kipeistä asioista ja annetaan lapselle tilaa puhua kokemuksistaan.

Ennen ryhmää järjestettävässä alkuhaastattelussa katsotaan osallistujan sopivuutta ryhmään. Kaikki halukkaat eivät aina mahdu ryhmään ja tämän vuoksi tulee miettiä ryhmän kokoonpanoa lasten yhteensopivuuden mukaan. Optimaalinen ryhmäkoko on neljästä kuuteen lasta ja ohjaajia on aina paikalla kaksi.

Alkuhaastattelussa tehdään selväksi vanhempien ja lasten kanssa se, että lapset voivat kertoa ryhmässä vapaasti asioistaan, myös sellaisista, mitä he eivät halua kertoa vanhemmilleen. Yhteisesti sovitaan, että lapsen ei tarvitse miettiä, onko jokin tieto salassapidettävää vai ei, vaan lapsi saa puhua ryhmässä avoimesti. Haastattelussa vanhempi saattaa kertoa lapsen olevan ujo ja epäillä lapsen aktiivisuutta ryhmässä kotikäyttäytymisen perusteella, mutta tavallisesti jossain vaiheessa lapsi alkaa puhua ryhmässä kokemuksistaan valtavasti. Lapset puhuvat ryhmässä paljon ja esittävät kysymyksiä sekä ohjaajille että myös toisilleen muiden lasten elämäntilanteesta. Osa vanhemmista kertoo lapsistaan tulleen iloisempia ja leikkisämpiä ryhmään osallistumisen jälkeen.

Bergström kertoo, että tukiryhmän ohjelma on aina samanlainen, jolloin se luo turvaa ja pysyvyyttä lapsille. Jokainen kerta aloitetaan nimileikillä, joka mahdollistaa jokaiseen tutustumisen ja antaa lapselle mahdollisuuden saada ääntään kuuluviin. Säännöt käydään myös joka kerta aluksi läpi. Tämän jälkeen ryhmäläiset kertovat, mitä heille kuuluu. Lapset saavat vapaasti kertoa ryhmälle kaiken mitä haluavat, sekä hyviä että huonoja asioita. Tämän jälkeen esitellään päivän teema ja tehdään siihen liittyviä harjoituksia. Bergströmin mukaan ryhmä käy läpi myös”päivän oikeuden”, joka pohjautuu YK:n lasten oikeuksien julistukseen. Tämän jälkeen ryhmäläiset syövät välipalaa ja tekevät näytelmäharjoituksia, jotka perustuvat päivän teemaan. Lopuksi käydään läpi päivän kulku ja lopetetaan päivä lopetusloruun. Ryhmätapaaminen kestää kaksi tuntia.

Ensimmäisen kerran teemana on muihin ryhmäläisiin tutustuminen. Tuolloin kerrotaan myös ryhmän säännöt, esitellään ryhmäkertojen ohjelma sekä luodaan perusta ryhmän kehittymiselle. Toisella kerralla ryhmäläiset katsovat Emilia-filmin ja tekevät harjoituksia. Emilia-filmi on toteutettu projektityönä Brygganin lasten omien kokemusten pohjalta. Kyseinen kerta on Bergströmin mukaan usein monelle lapselle rankka, koska filmi on tehty niin, että siihen sisältyy monia erilaisia tarinoita. Siksi se koskettaa saman tilanteen läpikäyneitä lapsia. Tunnekokemusten työstämiseen onkin varattu paljon aikaa filmin katsomisen jälkeen. Samanaikaisesti myös vanhempien ryhmä katsoo filmin, jolloin perhe voi ryhmän jälkeen keskustella asiasta nähtyään saman tarinan.

Kolmannella ryhmäkerralla teemana on perhe ja arki, jossa keskustellaan erilaisista perhemuodoista. Tämän jälkeen pohditaan lasten omia perhekokonaisuuksia ja tehdään piirtämisharjoituksia. Samassa yhteydessä on keskusteltu perheen arjen rutiineista ja saatu selville, miten lapsen arki kotona sujuu ja ovatko arjen toiminnat muuttuneet toisen vanhemman vankeustuomion jälkeen. Vanhemman vankeus vaikuttaa lapsen päivittäisiin arjen toimintoihin. Hänellä saattaa esiintyä poikkeavaa käytöstä koulussa tai keskittymishäiriöitä. Lapsissa on huomattu myös pelkotiloja: pelkoja pimeää ja kummituksia kohtaan tai sitten pelkoa siitä, joutuuko itse vankilaan. Lisäksi monet lapset ottavat vanhemman vastuuta kotona. Tutkimuksissa on tullut ilmi, että ihan pienetkin lapset saattavat esimerkiksi syöttää äitiään, koska tämä ei masennuksensa vuoksi pysty toimimaan itse. Usein lapset kertovat Bergströmin mukaan mielellään ja avoimesti näistä perheessä tapahtuneista muutoksista.

Neljäs teema käsittelee poliisia ja yhteiskunnan rajoja. Tällöin pohditaan lakien merkityksiä ja sitä, mistä tietää, mikä on rikos ja milloin joutuu vankilaan. Viidennellä kerralla tarkastellaan sitä, kun isä tai äiti on tehnyt rikoksen ja mitä lapsi tämän vuoksi kokee, tuleeko hänen kertoa ystäville ja minkälaisia tunteita tilanne herättää.

Kuudes teema käsittelee vangin vangitsemista ja keskustellaan esimerkiksi siitä, oliko lapsi mukana tapahtumassa. Tällaiset tapahtumat voivat olla lapselle hyvinkin traumaattisia. Lisäksi käsitellään erilaisia rangaistusmuotoja kuvakorttien avulla. Seitsemäntenä teeman on vierailu vankilassa. Bergström toteaa tämän olevan monelle lapselle hyvin suuri asia ja tällöin keskustellaan erilaisista tunteista, mitä vankilassa käynti lapsessa herättää sekä ennen käyntiä että sen jälkeen. Usein puhutaan myös siitä, että lapsen ei tarvitse käydä vankilassa tapaamassa vanhempaansa vain vanhemman tahdosta tai velvollisuuden tunteesta, vaan ainoastaan, jos itse haluaa.

Kahdeksannella kerralla keskustellaan päihteiden väärinkäytöstä ja psyykkisistä ongelmista. Tällöin käsitellään erilaisia riippuvuuksista ja sitä, mitä lapsi voi tehdä, jos vanhempi on riippuvainen ja mitä hän toisaalta ei voi tehdä. Näin yritetään vähentää lapsen syyllisyydentunnetta vanhempiensa tilanteesta.

Yhdeksännellä kerralla teemana ovat erikseen tunteet, ja niitä käydään läpi erilaisten tunneharjoitusten avulla. Bergströmin mukaan vanhemmasta erossa oleminen on vankien lapsille suurin ongelma ja siihen liittyy erilaisia reaktioita kuten surua, murhetta, pelkotiloja, syyllisyydentunnetta, vihaa, raivoa, masentuneisuutta ja epätoivoa. Brygganilla on huomattu, että lähes poikkeuksetta kaikki lapset ovat jossain vaiheessa tunteneet syyllisyyttä ja pohtineet, onko vanhemman vankeus heidän syytään. Tällaisista asioista Brygganilla keskustellaan lasten kanssa ja yritetään poistaa syyllisyyden taakkaa.

Seuraavan kerran aiheena ovat väkivalta ja kiusaaminen. Lapset voivat tuoda keskusteluun omia tarinoitaan esimerkiksi mahdollisesta koulukiusaamisestaan. Lisäksi puhutaan perheväkivallasta, väkivallasta yleensä ja siitä, miten jokainen kohtaa sitä mediassa. Keskustelujen pääpaino toteutetaan lasten tarpeiden mukaan.

Yhdestoista teema on ”Minun rajani”, jossa käydään läpi psyykkisiä, fyysisiä ja seksuaalisia rajoja. Samalla keskustellaan lasten oikeuksista ja siitä, että vanhemmilla ei ole esimerkiksi oikeutta lyödä lastaan.

Viimeisellä kerralla on päätösjuhla, jolloin läpikäydään kurssin vaiheita ja tuntemuksia kurssista. Lapset ovat usein hyvin surullisia ryhmäprosessin päättymisestä, mutta ryhmän jälkeenkin he voivat vielä käydä Brygganilla osallistumassa toimintoihin ja tapaamassa ystäviään.

Nuoret laativat omista toiveistaan kirjan

Lasten ja vanhempien tukiryhmien lisäksi Brygganilla kokoontuu nuorisoryhmiä 13–18-vuotiaille nuorille kahdesti kuussa. Nämä tapaamiset ovat lasten ryhmää vapaamuotoisempia, koska nuoret eivät välttämättä esimerkiksi joka kerta saavu paikalle.

Nuoret ovat tehneet ryhmässään oman kirjan, jossa he antavat ohjeita eri tilanteisiin. He kertovat tarvitsevansa vertaistukea sekä mahdollisuuden puhua ja kirjoittaa kokemuksistaan ja huolistaan. Lisäksi he haluavat kuulla ja ymmärtää, että vanhemman vankeus ei johdu heistä. Nuorille on tärkeää kuulla totuus vanhemman vankeudesta ja ymmärtää, että heistä ei tule rikollisia siksi, että heidän vanhempansa ovat sitä. Lisäksi nuoret toivovat yhteydenpidon ja vankilavierailujen helpottamista esimerkiksi turvallisen ympäristön luomisella sekä sitä, että joku turvallinen aikuinen olisi mukana vankilavierailuilla.

Ohjeina viranomaisille nuoret ovat toivoneet, että ammattilainen opettelisi tuntemaan lapsen ja kuuntelemaan tämän asian loppuun asti sekä kohtelisi lasta samanarvoisesti muiden lasten kanssa. Lasta ei pidä sääliä tai pitää itsestäänselvyytenä sitä, että lapsella olisi asiat kotona huonosti. Lisäksi viranomaisen tulisi vierailla itse vankilassa, jotta tämä tuntisi vierailuprosessin, tai hankkia asiasta lisätietoa muilla tavoin.

Ohjeena muille samassa tilanteessa oleville nuorille he kertovat, että ei pidä luulla, että vanhemman vankeus on lapsen tai nuoren syytä. Lisäksi kannattaa käydä Brygganilla tapaamassa muita nuoria ja saamassa lisätietoa, kannattaa keskustella vanhempien ja ulkopuolisten turvallisten aikuisten kanssa mieltä askarruttavista kysymyksistä ja tulee myös pohtia, kannattaisiko koulussa kertoa asiasta, sillä joissain tilanteissa esimerkiksi opettajan tietoisuus tilanteesta saattaa helpottaa koulunkäyntiä.

Ohjeina rikosseuraamuslaitoksen henkilökunnalle nuorilla on, että lapsen tulisi antaa puhua useammin vanhemman kanssa, olla vankilavierailujen aikana mukava lapselle ja selittää esimerkiksi turvatarkastuksen merkitys. Lisäksi henkilökunnan tulisi vastata lasten kysymyksiin ja antaa lasten antaa esimerkiksi piirustuksia suoraan vanhemmalle.

Lopuksi nuoret ovat laatineet ohjeita vanhemmille. Heitä kehotetaan tukemaan sekä itseään että lasta, olemaan rehellisiä ja puhumaan asioista lapselle. Bergströmin mukaan nuorten tärkein ohje vanhemmille on, että yrittäkää olla joutumatta vankilaan.

Koonnut Susanna Mikola

Mona Lillkåll-Kassarpin puheenvuoro

Mona Lillkåll-Kassarp työskentelee Ruotsin vankeinhoitolaitoksessa ja on tutkinut aikaisia riskitekijöitä niillä henkilöillä, joilla on rikollista käyttäytymistä.

Ruotsissa tuomittujen määrä on vuosittain noin 10 000 henkeä ja osa heistä on äitejä tai isiä. Tällä hetkellä Ruotsissa elää 8 000–10 000 lasta, joiden vanhempi on vankilassa. Lillkåll toteaa, että lasten hyvän tulevaisuuden toteutuminen on aikuisten vastuulla.

Selvitys vankien lapsista johti kehittämistoimiin

Vuosina 1996–1997 Ruotsin hallitus antoi vankeinhoitolaitokselle ja Ruotsin sosiaalihallitukselle määräyksen selvittää vankien lasten tarpeet YK:n lasten oikeuksien perussopimuksen pohjalta. Selvityksessä todettiin, että viranomaisten tiedot ovat hyvin puutteellisia. Tämän jälkeen Ruotsin valtio osoitti varoja vankeinhoitohenkilöstön kouluttamiseksi esimerkiksi vanhempainpiirien ohjaajiksi sekä tapaamisympäristöjen kehittämiseksi lapsiystävällisiksi.

Vuonna 2003 kaikki vankeinhoidon virkamiehet velvoitettiin ilmoittamaan, jos he epäilivät vangin lapsen voivan huonosti. Vuonna 2005 astui voimaan velvoite, että henkilön saapuessa vankilaan häneltä tulee tiedustella mahdollisten lasten määrä, heidän ikänsä ja sitä, minkälaista tukea lapset saavat. Vastaukset tulee kirjata vangin tietoihin ja näin välittää vangin mukana tutkintavankilasta varsinaiseen suoritusvankilaan.

Vuonna 2005 Ruotsin rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja päätti, että jokaisessa vankilassa tulee olla oma lapsiasiamies. Tällä hetkellä lapsiasiamiehiä on koulutettu 170. Ruotsin 33 tutkintavankilassa on kaikissa yksi ja 54 suoritusvankilassa vähintään yksi lapsiasiamies. Heidän tehtävänään on levittää tietoa lasten oikeuksista sekä työtovereilleen ja esimiehilleen että myös vangeille ja heidän lapsilleen.

Lapsiasiamiehen tehtäviin kuuluu myös huolehtia siitä, että tapaamisympäristö on lapselle sopiva ja että myös vanhempansa mukana vankilaan tulevan lapsen ympäristö on lapsiystävällinen.

Vankilaympäristöä katsotaan lapsen näkökulmasta

Kaikissa Ruotsin vankiloissa on oltava lasten tarpeisiin sopiva tapaamishuone. Lisäksi kaikissa naisvankiloissa ja puolessa miesvankiloista on tapaamishuoneistoja, joissa perhe voi myös yöpyä yhdessä.

Lasten mahdollisuudessa koskettaa vierailun aikana vanhempaansa on laitoskohtaisia eroja. Vankila, jossa Lillkåll-Kassarp itse työskentelee, on hänen mukaansa Pohjois-Euroopan suurin tutkintavankila, jossa turvatoimet ovat tavallista suuremmat. Heillä on kuitenkin tehty päätös, että lapset saavat koskettaa vanhempaansa tapaamisen aikana ja tapaamisen jälkeen vanhempi tutkitaan tarkasti ja paikalle tuodaan huumekoira.

Tapaaminen itsessään on pyritty saamaan sujumaan mahdollisimman hyvin. Kaikille tapaamiseen tuleville lapsille tehdään ruumiintarkastus, mutta tilanteesta on pyritty tekemään mahdollisimman turvallinen ja leikkisä välttämällä tungettelemista ja antamalla lasten itse kokeilla metallinpaljastinta. Lisäksi, jos lapsi tuntuu hyvin pelokkaalta, hänelle voidaan näyttää valokuvia tiloista, joihin seuraavaksi ollaan menossa. Tapaamisen jälkeen jokainen lapsi saa viedä sponsorin lahjoittaman nallen mukanaan kotiinsa.

Lillkåll-Kassarpin mukaan lasten ja vankilassa olevan vanhemman tapaaminen järjestetään vain, jos se on lapsen edun mukaista. Joissain tilanteissa lapset saattavat tavata ensin psykologin, joka selvittää lapsen tuntemuksia tulevaan tapaamiseen liittyen, ja sitä, tapaako lapsi vanhempaansa vain velvollisuudentunnosta vai omasta tahdostaan. Jos huomataan, että lapsi tuntee pelkoa tai hänen mielestään tapaaminen muuten tuntuu epämiellyttävältä, tapaamista ei tavallisesti toteuteta. Tarkoituksena on pyrkiä varmistamaan, että lapsi kokee tapaamisen hyvänä asiana.

Ruotsissa on hyvin paljon laitoskohtaisia eroja, miten lapsiystävällisiksi vankilat on suunniteltu. Esimerkiksi Kolmårdenin vankilassa järjestetyssä hankkeessa pyritään Lillkåll-Kassarpin mukaan parantamaan lasten viihtyvyyttä järjestämällä heille erilaisia aktiviteetteja, kuten jalkapallo-otteluita tai poniratsastusta. Hankkeessa on myös tarjottu isille mahdollisuutta kouluttautua lupakirjan saaneiksi jalkapallovalmentajiksi, jolloin lapset voivat iloita siitä, että isä on virallinen jalkapallovalmentaja. Nyt hanketta on päätetty jatkaa ja laajentaa myös muihin vankiloihin.

Lapsille tuotetaan omaa informaatiota

Ruotsin Kriminaalihuollon Internet-sivustolla (www.kriminalvarden.se) on valokuvia eri vankiloista ja lapset voivat katsoa, minkälaisessa paikassa oma vanhempi on. Lisäksi lapsi voi itse kirjoittaa tai lukea sivuilta muiden lasten kokemuksista ja sivuille on myös koottu vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, mitä lapsilla on vankeinhoidosta. Yhä enenevässä määrin on yleistymässä myös se, että vanki voi jalkaan kiinnitettävän seurantalaitteen avulla suorittaa osan vankeusrangaistuksestaan vankilan ulkopuolella. Tässä yhteydessä on hyvä, että lapsi saa tietää, mikä jalkapanta on. Tähän tarpeeseen on tehty tiedotelehtinen erikseen sekä lapsille että aikuisille.

Lillkåll-Kassarp kertoo, että vuonna 2011 Ruotsiin tulee uusi vankeinhoitolaki, jossa sanotaan, että lasten huomioimista vanhemman vankeustuomion aikana tulee lisätä. Lisäksi tällä hetkellä Ruotsissa vanhempi saa ottaa vankilaan mukaansa enintään vuoden ikäisen lapsen. Uudessa laissa tällaista rajoitetta ei ole, vaan arviointi tehdään lapsen edun mukaan, jolloin tämä voi olla vankilassa vanhempansa kanssa myös ensimmäisen ikävuoden jälkeen.

Uusi laki on myös entistä sukupuolineutraalimpi, jolloin käsitteenä on lapsen vanhempi pelkän äidin sijaan. Tällöin myös isille annetaan mahdollisuus ottaa lapsensa mukaan vankilaan, jos tämä on lapsen edun mukaista.

Vanhemmuutta tuetaan ja rakennetaan vankilassa

Mona Lillkåll-Kassarp toimii työpaikkavankilansa vanhempainpiirien ohjaajana. Päätavoite on hänen mukaansa herättää vankiloissa olevissa vanhemmissa vastuuntuntoa lapsistaan ja ylpeyttä siitä, että he ovat vanhempia.

Vankeinhoitolaitoksen työntekijät saavat tähän työhön koulutuksen. Lillkåll-Kassarpin mukaan suurin syy siihen, miksi joissain vankiloissa ei toteuteta vanhempainpiiriä, on se, että henkilöstö kokee liian työlääksi ja raskaaksi tilanteet, joissa he joutuvat kohtaamaan isien ja äitien ahdistuksen.

Vanhempainpiiri sisältää kahdeksan tapaamiskertaa vankiloissa tai neljä tapaamista tutkintavankilassa. Henkilön tulee osata ruotsia siinä määrin, että hän pystyy ilmaisemaan tunteitaan ja kertomaan kokemuksistaan.

Vanhempainpiiri aloitetaan pehmeästi keskustelemalla vanhemmuudesta ja lasten kehityksestä. Vanhemmille kerrotaan heillä olevan sekä oikeuksia että myös velvollisuuksia lastaan kohtaan ja että heillä on oikeudellinen vastuu lapsestaan siihen asti kun tämä täyttää 18 vuotta. Lillkåll-Kassarp kertoo, että vanhemmalla saattaa olla tilanteestaan häpeän tai syyllisyyden tunteita, mutta tämä ei kuitenkaan saisi johtaa yhteyden katkaisemiseen lapsen kanssa, sillä lapsi tarvitsee yhteyden omaan vanhempaansa.

Vanhempainpiirissä puhutaan paljon viranomaiskontakteista sekä siitä, että vanhempien ei tulisi mustamaalata viranomaisia lastensa silmissä, sillä tämä saattaa aiheuttaa lapsellekin ongelmia sosiaaliviranomaisten tai sijaisperheen kanssa. Vanhempaa kehotetaan antamaan lapsensa tuntea turvallisuuden tunnetta niiden aikuisten kanssa, joiden kanssa lapsi sillä hetkellä on.

Koonnut Susanna Mikola