jyvällä
Järjestöjen ja rikosseuraamusalan kuntoutusjatkumoprojekti (2006-2009)
Kohderyhmänä olivat vapautuvat vangit ja kriminaalihuollon asiakkaat Jyväskylän ja Ylä-Savon seuduilla.
Kuntoutusjatkumoiden rakentamisessa keskityttiin päihdekuntoutukseen, työhön kuntoutukseen ja asumisen tuen järjestämiseen sekä näihin liittyvien ammatillisten verkostojen kehittämiseen.
Järjestökumppaneina hankkeessa olivat Jyväskylän Katulähetys, Jyväskylän Seudun Päihdepalvelusäätiö, Iisalmen Nuorison Tuki ry ja Tyynelän Kehittämiskeskus.
Jyvällä-hanke on suunnitellusti päättynyt, mutta kaksi osahanketta jatkuu vielä vuoden 2010 puolella.
Vuonna 2009 Katulähetys aloitti pilottikokeilun vaikeasti
päihdeongelmaisten yhdyskuntapalvelunsuorittajien tukemiseksi. Tämä kokeilu
jatkuu huhtikuuhun 2010.
Iisalmen Nuorison Tuki ry toteutti palveluohjausta ja työhön kuntoutusta
Ylä-Savon alueella. Intryllä oli tavoitteena hakea osahankkeelle jatkoa, mutta
vuonna 2009 se ei toteutunut. Tähän vaikutti määrärahojen riittäminen 2010
kesäkuun loppuun.
Jyvällä-hankkeen kokonaistavoitteena oli kehittää kuntoutumisjatkumoita ja
verkostotyötä. Rikosseuraamusasiakkaat ovat marginaalinen asiakasryhmä, mutta
palvelujärjestelmälle haasteellinen ja yhteiskunnalle kallis. Toimintamallien
kehittämistyötä asiakasryhmälle kannattaa kuitenkin tehdä. Yksilön kohdalla
oikeaan aikaan järjestetyt palvelut voivat käynnistää prosessin, jolla
rikoskierre saadaan katkaistua. Projektin ulkoinen arvioitsija esitti
kustannusarvion, jonka mukaan kuuden henkilön vankeustuomion välttämällä olisi
säästyneellä rahamäärällä mahdollista ylläpitää Jyvällä-hankkeen suuruista
työntekijämäärää kokonaisuudessaan.
(Jyvällä-hankkeen arvioinnin loppuraportti)
Jyvällä-hankkeen tiedotustilaisuus aiheella 'Tehoa vapautuvien vankien jälkihuoltotyöhön' pidettiin Jyväskylässä 10.11. Lue asiaan liittyvä tiedote.
Tilaisuudessa julkaistiin myös Jyvällä-hankkeen arvioinnin loppuraportti (Sosiaalikehitys Oy, Kati Tuokkola 2009)