kriminaaliasiamies-projekti
Kriminaaliasiamies-projektin (2003-2005) tavoitteena oli osaltaan edistää rikokseen syyllistyneiden hakeutumista tarpeenmukaiseen hoitoon ja kuntoutukseen sekä yhteiskuntaan sijoittumista tarjoamalla tietoa, vaikuttamalla tukijärjestelmien kehittämiseen sekä antamalla asianajoapua ja tarvittaessa oikeusapua. Hankkeen projektilakimies on harjoittanut suoraa asiakaspalvelutoimintaa valtakunnallisesti ja selvittänyt erilaisen tuen tarvetta. Yhteydenottoja on ollut runsaasti ilman erityistä tiedottamista, ja erityisiksi ongelma-alueiksi ovat osoittautuneet velka-asiat ja ulkomaalaistaustaisten vankien karkotukset. Omaiset muodostivat myös suuren asiakasryhmän.
Projektilakimiehenä toimi varatuomari Matti Huunan-Seppälä.
| Oikealla puolella olevista linkeistä löytyy hankkeen toteuttamisajan materiaalia ja lisäksi koko hankkeen loppuraportti. |
Kriminaaliasiamiestoiminta on jatkunut vuodesta 2006 lähtien pysyvänä toimintana. jonka osarahoittamiseen säätiölle myönnettiin raha-automaattiavustus. Vuonna 2009 toimintaan tuli mukaan asiamiessosiaalityöntekijä.