Oppimisvaikeuksista vapaaksi
ajankohtaista - arkisto
huhtikuu 2010
Oppiva-hanke järjesti rikosseuraamusalan työntekijöille tarkoitetun
oppimisvaikeuksia käsittelevän koulutuksen. Koulutus järjestettiin
Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa 17.-18.5.2010.
Ohjelma
Lisätietoja
joulukuu 2009
Oppiva toteutti 11.1. — 31.5.2010 ADHD-kuntoutuskurssin. Kurssin tavoitteena oli mm tiedon ja ymmärtämisen lisääminen ADHD:n vaikutuksista oppimiseen ja elämään. Tapaamiset olivat kerran viikossa. Kurssi oli tarkoitettu alle 30-vuotiaille ADHD-diagnoosin saaneille.
syyskuu 2009
Oppivan väliarviointiraportti on valmistunut. Raportin on tuottanut
hankkeen ulkoinen arvioitsija Sosiaalikehitys Oy. Raporttia varten on
haastateltu hankkeen yhteistyötahoja, kahdeksaa asiakasta sekä hankkeen
työntekijöitä. Raportin pohjalta järjestetään 8.10 arviointiseminaari, johon on
kutsuttu eri alojen ammattilaisia. Tarkoituksena on yhdessä arvioida hankkeessa
kokeiltuja toimintamalleja sekä miettiä, kuinka hyväksi havaitut toimintamallit
saataisiin juurrutettua pysyväksi toiminnaksi.
Raportti on luettavissa
internetissä.
Oppiva-hanke osallistui XVI Valtakunnallisille Päihdepäiville. Tapahtuma
järjestettiin Turun messu- ja kongressikeskuksessa 15.–16.9.
Hanke on mukana myös loka-marraskuun vaihteessa European Prison Education
Association (EPEA) – organisaation järjestämässä kansainvälisessä
konferenssissa. Oppivan työntekijät esittelevät hankkeen toimintaa konferenssin
posterinäyttelyssä sekä osallistuvat luentoihin. Tapahtumaan osallistuu vankien
koulutuksen parissa työskenteleviä henkilöitä eri puolilta Eurooppaa. Joka
toinen vuosi järjestettävän konferenssin aiheena on tänä vuonna Liberation
through Education. Tapahtumassa ovat erityisesti esillä vankien oppimiseen
liittyvät projektit ja hyvät käytännöt.
huhtikuu 2009
Oppiva-hanke toteutti alkuvuonna Vanajan vankilassa naisvangeille suunnatun oppimisvalmiusryhmän. Kuusihenkinen ryhmä kokoontui tammi- ja helmikuun aikana kerran viikossa kahden tunnin ajan. Toiminnan tavoitteena oli lisätä osallistujien tietoisuutta omaan oppimiseensa liittyvissä asioissa. Ryhmässä kartoitettiin osallistujien oppimistyyliä sekä mm. lukemisen ja kirjoittamisen taitoja. Ryhmässä keskusteltiin myös päihteiden ja mielenterveysongelmien yhteyksistä oppimiseen sekä itsetunnosta, tarkkaavuudesta ja muistista. Ryhmässä vieraili myös ammatinvalintapsykologi kertomassa työvoimahallinnon tarjoamista ammatillisen kuntoutuksen palveluista. Ryhmätoiminnasta saatu palaute oli hyvää ja osallistujat kokivat käsitellyt teemat tärkeiksi ja hyödyllisiksi.
Oppivan ulkoinen arvioija, Sosiaalikehitys Oy, järjesti arviointipäivän 25.3., jonka teemana oli juurruttaminen. Päivään osallistuivat hankkeen ohjausryhmän jäsenet. Syksyllä 2009 järjestetään arviointipäivä, johon kutsutaan mukaan myös muita tahoja.
Oppiva kerää asiakkailta palautetta työskentelystä mm pyytämällä kouluarvosanaa (4-10) kokonaisuutta koskien. Palautteiden keskiarvo on tällä hetkellä 8,9.
Oppiva-hanke osallistuu huhtikuun 22. - 23. Tampereella järjestettäville Valtakunnallisille Työpajapäiville.
Hanke on mukana myös TERVE-SOS-messuilla Helsingin Wanhassa Satamassa 13.-14.5. Messujen teemana on tänä vuonna Terve ja turvallinen elämä.
2008
3.10.2008
Oppiva-hankkeen asiakkaista ensimmäiset ovat käyneet Kuntoutussäätiöllä neuropsykologisissa tutkimuksissa. Tutkimusten tulosten perusteella asiakkaille suunnitellaan yksilöllistä jatkokuntoutusta. Hanke on mukana mahdollistamassa soveltuvien kuntoutus- ja tukipalvelujen järjestymisen.
Oppiva-hanke järjesti Kritsin väelle tupaantuliaiset pe 5.9.2008. Vieraat tutustuivat hankkeen työtiloihin sekä nauttivat Sinisen verstaan leipomasta täytekakusta ja kahvista.
Aikuisopiskelijan viikolla (vk 40) Oppiva-hanke oli mukana esittäytymässä Erilaisten oppijoiden liiton ja Helsingin seudun erilaisten oppijoiden (HERO) järjestämässä kaikille avoimessa tapahtumassa, jonka teemana oli ”Oppimisen monet kasvot: Kun lukeminen ei hotsita, oppiminen kyllä”. Tapahtumaan osallistui noin 650 henkilöä.
10.7.2008
OPPIVAn ulkoinen arviointi on aloitettu kesäkuussa. Ulkoisen arvioinnin toteuttajaksi valittiin Sosiaalikehitys Oy (www.sosiaalikehitys.com). Arvioinnista vastaavat tutkijat YTM Jarmo Nieminen ja YTM Kati Tuokkola. Arviointi kohdentuu vahvasti kehittämistyön tukemiseen. Arvioinnissa panostetaan kesällä 2009 valmistuvaan väliarviointiin, jonka tuottamien tulosten kautta voidaan ohjata hankkeen loppuajan etenemistä.
Heinäkuun 2008 alkuun mennessä hankkeessa on tavoitettu 514 ammattilaista ja asiakaskuntaan kuuluvia henkilöitä yhteensä 166, joista 53 on osallistunut pidempikestoiseen työskentelyyn. Ryhmämuotoiseen luku- ja kirjoittamistaitojen testaukseen on osallistunut 49 ja tarkempaan yksilötason lukitestaukseen 27 asiakasta. Lisäksi neuropsykologisiin testauksiin Kuntoutussäätiöön on saatu asiakkaiden ensimmäiset tutkimusajat elokuun alkupuolelle. Asiakkaista 68 prosentilla on lukemisen ja kirjoittamisen vaikeutta sekä 81 prosentilla tarkkaavaisuusvaikeuden piirteitä.
15.5.2008
Oppiva -hanke osallistuu 21.–22.5.2008 Jyväskylässä järjestettäville TERVE-SOS
-messuille. TERVE-SOS on sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten koulutus- ja
messutapahtuma, jonka teemana on tänä vuonna Yhteinen vastuu – muuttuvat
rakenteet. Tervetuloa osastollemme!
Oppiva -hanke on ottanut Helsingin avovankilan Suomenlinnan osastolla
helmikuusta 2008 alkaen käyttöön kokeilumallin, jossa kaikki alle 30-vuotiaat
Suomenlinnassa rangaistustaan suorittavat vangit osallistuvat hankkeen
infotilaisuuteen. Infotilaisuudessa kerrotaan vangeille oppimisvaikeuksista,
oppimisvaikeuksien tunnistamisesta ja kuntoutuksesta, oppimistyyleistä sekä
tarjotaan vangeille hankkeen palveluita. Kaikki infoihin osallistuvat tekevät
myös pikaluki- ja havaintokanavatestin. Infoja pidetään Suomenlinnassa
keskimäärin kerran kuussa. Osallistujia infossa on 2-10 vankia kerrallaan.
Osallistujamäärä määräytyy sen mukaan, kuinka paljon uusia alle 30-vuotiaita
vankeja on sijoitettu Suomenlinnaan.
Yhteistyössä Etelä-Suomen aluevankilan sijoittajayksikön kanssa pyritään
kartoittamaan jo sijoitteluvaiheessa vankien oppimisvaikeuksia. Oppiva -hanke
laati syksyllä 2007 sijoittajayksikön käyttöön kartoituslomakkeen, joka jaetaan
sijoitteluun tuleville nuorille vangeille, jotka vapautuvat viimeistään
tammikuussa 2010. Lomakkeella vangit arvioivat itse mahdollista
oppimisvaikeuttansa. Lomakkeessa kysytään vangin halukkuutta selvittää omaa
oppimisvaikeuttaan sekä halukkuutta osallistua Oppiva -hankkeeseen. Toukokuuhun
2008 mennessä sijoittajayksiköstä on palautunut hankkeen työntekijöille yhteensä
39 vangin täyttämä lomake. Heistä 18 on ilmoittanut haluavansa osallistua
hankkeeseen. Sijoittajayksikön henkilökunnan kanssa pidetään toukokuun lopulla
yhteistyöpalaveri, jonka tarkoituksena on käydä läpi toimintamallin toimivuutta
ja suunnitella yhdessä jatkoyhteistyötä.