vuosiraporttitiivistelmä 2007

Asumisen tukiprojekti ja asumisvalmennusyksiköt

 

Vuoden 2007 tavoitteet

Toiminnan painopisteiksi määriteltiin tukityöskentelyn toimintatapojen edelleen kehittäminen ja vahvistaminen. Toisena painopisteenä on ollut palvelun tuotteistamisen kehittäminen, sisällön läpinäkyväksi tekeminen ja säätiön aseman vakiinnuttaminen kohderyhmälle asumispalveluja tarjoavana organisaationa erityisesti kuntien näkökulmasta. Kolmantena tavoitteena on ollut toiminnan talouden hallinta siten, että vuonna 2008 vähintään yhden työntekijän henkilöstö- ja toimintakulut pystytään kattamaan tukiasuntojen ja asumisyhteisöjen vuokratuotoilla.

Säätiö haluaa myös vahvistaa ja kehittää edelleen asumisen tukitoiminnan myötä syntynyttä asukkaiden yhteisöllisyyttä ts. spontaanien tuki- ja ystävyyssuhteiden syntymistä sekä keskinäistä päihteettömyyden tukea. Tätä varten tavoitteeksi asetettiin perustaa Kinaporinkadun toimitilaan asumisen tuen ja Vertaistuki Rediksen yhteistoimintapiste.

Säätiö on jatkanut vielä vuoden 2007 ajan tukiasuntojen hankintaa pääkaupunkisedulta raha-automaattiavustuksen turvin. Tavoitteena oli 24-25 tukiasunnon kokonaisuus.

Toiminnan eteneminen vuonna 2007

Joulukuun lopussa säätiöllä oli käytössään yhteensä 23 asuntoa Helsingin ja Vantaan alueella, jotka kaikki olivat täynnä tai varattuina. Kaksi asunnoista on ollut vuokrattuina Monika-Naiset ry:n käyttöön vuoden 2008 elokuuhun asti. Yhden asumisen tukipalveluiden työntekijän henkilöstö- ja toimintakulut on katettu tukiasuntojen vuokratuotoilla.

Vielä edellisenä vuonna ilmennyttä tukiasukkaiden asumisen epäonnistumisia on saatu vähennettyä ja toimintaa tasapainotettua rakentamalla kiinteää yhteistyötä päihdehoitopaikkoihin. Myös kuntayhteistyö erityisesti Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asunnottomien sosiaalipalvelujen kanssa on ollut sujuvaa. Asumaan tullaan entistä useammin hoidon kautta ja tarvittaessa järjestetään intervallihoitojaksoja. Asumisen tuen ja Vertaistuki Rediksen yhteistoimintapiste on lisännyt asiakkaiden kiinnittymistä kummankin työalan palveluihin.

Vuoden 2007 aikana asumisen tukipalveluihin tuli kaikkiaan 52 asuntohakemusta. Niistä sai kielteisen päätöksen (hoitoonohjauksia) 23 henkilöä, yhdeksän peruutti hakemuksensa itse (eivät lähteneetkään hoitoon, saapuneet sovitusti tai saivat asunnon muualta) ja useita hakemuksia on yhä ns. työn alla. Vuosijakson aikana 17 hakijaa hyväksyttiin asukkaaksi.

Asiakaskunnassa huomaa jatkuvasti paljon edistymistä. Asumispalvelujen kahdestakymmenestäkolmesta asiakkaasta kahdeksan on normaalissa päivätyössä, kaksi on kuntouttavassa työtoiminnassa, yksi YKP:ssa, kolme aloittamassa opiskeluun/työelämään valmentavaa kurssia, kolmella on meneillään interferonihoito ja viidellä muullakin on jotain säännöllistä päivittäistä toimintaa elämässään. Hoitopaikkoihin tekemämme työ on myös alkanut tuottaa tuloksia ja olemme saaneet haasteellisemman työn vastapainoksi myös pidemmälle toipuneita kuntoutujia.

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö | Webmaster| ©KRITS 2011