vuosiraporttitiivistelmä 2007

Oppimisvaikeuksista vapaaksi -hanke (2007-2010)
 

Hankkeen tavoitteet

Oppimisvaikeuksista vapaaksi -hankkeen (OPPIVA) tavoitteena on selvittää vankien ja kriminaalihuollon asiakkaiden oppimisvaikeuksia sekä rakentaa heille oppimisvaikeudet huomioivia kuntoutuspolkuja rangaistusajasta vapauteen. Toisena tavoitteena on pysähdyttää sekä kohdehenkilöt että viranomais- ja järjestötoimijat ko. problematiikan äärelle. Tavoitteena on myös lisätä kohdehenkilöiden itseymmärrystä oppimisvaikeuksien suhteen.

Vuoden 2007 tärkeimpiä tavoitteita olivat työntekijöiden rekrytointi, yhteistyöverkoston luominen ja asiakastyön aloittaminen.

Kohderyhmä

Hankkeen kohderyhmänä ovat Etelä-Suomen aluevankilan nuoret vangit sekä Kriminaalihuoltolaitoksen Helsingin, Espoon ja Vantaan aluetoimistojen 15-29 -vuotiaat asiakkaat. Etelä-Suomen aluevankilassa rangaistusaikainen hanketyöskentely keskittyy Keravan vankilassa ja Helsingin avovankilassa tehtävään työhön. Kuntoutusohjausta tarjotaan henkilöille, joilla todetaan oppimisvaikeuksia ja jotka ovat tukitoimenpiteisiin motivoituneita.

Yhteistyötahot

Seuraavilla tahoilla on edustus hankkeen ohjausryhmässä: Vankeinhoitolaitos, Kriminaalihuoltolaitos, Rikosseuraamusvirasto, Erilaisten oppijoiden liitto ry., Kuntoutussäätiö, ADHD-liitto ry. ja työvoimahallinto. Lisäksi asiantuntija Kelan kuntoutuksesta osallistuu erikseen pyydettäessä kokouksiin. Ohjausryhmä kokoontui vuonna 2007 yhden kerran. Ohjausryhmässä edustettujen tahojen lisäksi yhteistyöstä on sovittu Helsingin Diakoniaopiston, Valtakunnallisen työpajayhdistyksen, Vaihtoehtoisen ammattikoulun, Laurea Ammattikorkeakoulun ja Epilepsiasäätiön tutkimuskeskuksen Neuron kanssa.

Arviointia tämänhetkisestä tilanteesta

Vuonna 2007 hanketyöskentely keskittyi yhteistyön luomiseen eri toimijoiden kanssa, ohjausryhmän muodostamiseen sekä työntekijöiden rekrytointiin. Yhteistyöverkoston luominen on ollut suhteellisen helppoa johtuen työntekijöiden aikaisemmasta työkokemuksesta oppimisvaikeussubstanssin ja vankeinhoidon parissa. Hankkeen suurin haaste tähän mennessä on ollut kuntoutusohjaajien rekrytointi.

Vuonna 2007 hankkeessa tavoitettiin 90 ammattilaista ja 13 asiakasta. Asiakkaiden testaus-/ohjauskerrat ovat pääsääntöisesti tapahtuneet vankilassa. Asiakkaista kaksi on vapautunut ja molemmat ovat jatkaneet kuntoutusta vapauduttuaan hanketyöntekijöiden kanssa Heron tiloissa. Sekä Vankeinhoito- että Kriminaalihuoltolaitoksessa hanke on otettu erittäin hyvin vastaan.

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö | Webmaster| ©KRITS 2011