Sijoitus ohjattuun asumiseen
(2007 - 2010)

Projektin tavoitteena on kumppanuussopimukseen johtava yhteistoimintamalli säätiön, vankeinhoidon ja kunnan kanssa sijoitettaessa vanki vankilan ulkopuoliseen kuntoutukseen säätiön asumispalveluihin.
Ohjattu ja kuntouttava asumisvaihe päättyy vangin vapautumiseen, jonka jälkeen henkilö siirtyy säätiön muun tuetun asumisen piiriin (asumisyhteisö/tukiasunto) kotikunnan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Ohjattu asuminen on osa uuden vankeuslain mukaista suunnitelmallista vapauttamista, jossa turvataan kuntoutuvan vangin päihteetön asuminen, mahdollistetaan vapauteen ulottuva koulutus- ja työllistymispolku normaalipalveluissa (mm. päihdehuolto, koulutus- ja työvoimapalvelut, työpaja- ja työhönkuntoutus sekä järjestöjen tuottamat vertais- ja tukipalvelut).

Toiminta tuottaa ulkopuolisen sijoitussopimuksen edellyttämän päivätoiminnan em. yhteistyöverkostossa. Yhteistoimintamalli liittää uudella tavalla rangaistuksenaikaiseen kuntoutukseen suunnitelmallisen vapauttamisen, joka ehkäisee vapautumisvaiheeseen liittyvää suurta retkahdus- ja rikoksen uusimisriskiä.

Kriminaalihuollon tukisäätiön asumispalvelujen yhteyteen perustetaan vankilasta (Keravan vankila) sijoitettavien yksikkö. Tähän palkattava työntekijä luo yhteistyökäytännöt vankilan lisäksi ennen kaikkea kunnan normaalipalvelujen kanssa, joiden avulla tuotetaan ulkopuolisen sijoituksen vaatima päivätoiminta. Työntekijä osallistuu myös vankilassa laaditun vapautumissuunnitelman toteutukseen, on ammattitukihenkilönä vankilan ulkopuolisen elämän arkeen kuuluvien asioiden järjestämisessä ja antaa keskusteluapua. Työntekijä vastaa sijoitusyksikön sääntöjen ja kunkin asukkaan päiväohjelman noudattamisen valvonnasta. Yksikössä järjestetään myös yhteistä vapaa-ajan toimintaa säätiön vertaistukipiste Rediksen sekä muiden kriminaalihuoltotyötä tekevien toimijoiden kanssa. Toiminta kohdennettaisiin erityisesti Keravan vankilan WOP-kuntoutusosastolta vapautuville nuorille vangeille.

Osastotyöskentelyn aikana vankeinhoito arvioi, ketkä osallistujista hyötyvät asumisen, koulutuksen ja työllistymisen kannalta intensiivisemmin tuetusta vapauttamisjaksosta. Nämä henkilöt sijoitetaan aikaisintaan kuusi kuukautta ennen vapautumista tukisäätiön asumispalveluyksikköön. Yksikössä jokaisella on oma huone ja lisäksi yhteisötila. Yksikössä asuvien päivätoiminta muodostuu joko kotikunnan nuorten työpajojen kuntouttavasta työtoiminnasta, kumppanuusoppilaitosten tarjoamasta koulutuksesta tai omaehtoisesti järjestetystä työstä/koulutuksesta. Yksikössä asuvien päihteettömyys varmennetaan puhalluskokein ja päihdeseuloin. Sijoitussopimuksen edellyttämistä valvontamenettelyistä sovitaan vankilan kanssa. Hankkeen tarvitsemat resurssit ovat yhden työntekijän henkilöstö- ja toimintakulut. Säätiön projekteista vastaava kehittämispäällikkö osallistuisi hankkeen ohjaukseen ja seurantaan. Säätiö järjestää työntekijälle myös toimitilan ja tarvittavia toimistopalveluja. Vankeusaikaisista asumiskustannuksista vastaa vankila ja vapautumisen jälkeen kunta.

RAY tukee tätä toimintaa

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö | Webmaster| ©KRITS 2011