VERTAISTUKI REDIS

2009 Vuosiraportin tiivistelmä
 

Rediksen toiminta-ajatuksena on voimavaraistaa rikostaustaisia henkilöitä rikoksettomaan ja päihteettömään elämänmuutokseen. Rediksen työntekijät hankkivat vapautuville vangeille ja kriminaalihuollon asiakkaille tukihenkilöitä auttamaan elämänmuutoksessa sekä kehittävät jatkoja vankiloiden tukitoimille. Rediksen toiminnassa työntekijöiden oma selviytymiskokemus yhdistyy ammatilliseen osaamiseen. Redis ohjaa päihderiippuvuudesta ja vankilakierteestä toipuvia ihmisiä elämässään eteenpäin. Vertaistuellisella toimintamallilla tavoitetaan palvelujen ulkopuolelle jääviä tai niihin huonosti kiinnittyviä.

Vuoden 2009 tavoitteita olivat

1. Vapaaehtoistoiminnan sekä tukihenkilötoiminnan hyödyntäminen rikostaustaisia autettaessa
2. Redisyhteisön vahvistaminen sekä henkilökohtainen palveluohjaus
3. Vankiloissa tapahtuva motivoiva ryhmä- sekä yksilötyö
4. Yhteistyön, kokemusten jakaminen sekä vertaistyön arvostuksen lisääminen muiden vertaistyötä tekevien tahojen kesken.
5. Tiivistetään asiakasyhteistyötä erityisesti nuoria vapautuvia auttaviin Helsingin kaupungin palvelupisteisiin

Kävijöitä Rediksen eri toiminnoissa kirjattiin seurantakaudella kaikkiaan noin 2576. Tukihenkilötoimintassa on ollut tukisuhteita viisi kappaletta. Maaliskuussa järjestettyyn tukihenkilökoulutukseen osallistui kuusi henkilöä ja syyskuussa järjestettyyn samoin kuusi. Tukihenkilöiden toiminnanohjauksia järjestetiin 13 ja tukihenkilöille järjestettiin retki Vartiosaareen 12.6. Miesten ryhmä kokoontui keskiviikkoiltapäivisin klo 16-17 ja tavoitti 32 kertana 97 kävijää. Kädentaitojen ryhmä pidettiin perjantai-iltapäivisin.

Vuoden alussa avattiin Kinaporinkadun kiinteistön katutasoon Vertais- ja vapaaehtoistyön keskus VePa yhteistyössä Vva ry:n kanssa. VePan tarkoituksena on toimia matalan kynnyksen kohtaamispaikkana päihteistä ja rikollisesta elämäntavasta luopumisen alkuvaiheessa oleville. Rediksen aktiiviset vapaaehtoiset ovat toimineet VePassa päivystäjinä. Päivystysyhteistyötä on tehty myös KRIS-Etelä-Suomen kanssa.

Redis on jatkanut sekä yksilö- että ryhmätyötä Helsingin, Keravan ja Vanajan vankiloiden sekä Helsingin avovankilan kanssa. Ryhmätoiminnat vankilassa ja vankiryhmien pitäminen Rediksessä ovat pitkälti tiedotusta ja neuvontaa, motivointia sekä konkreettistakin neuvoa siitä, miten eri palvelutuottajien palveluja voidaan hyödyntää omassa vapautumisen jälkeisessä kuntoutumisessa. Kaikkiaan vankilaryhmissä kävijöitä oli koko vuoden aikana 429.

Yhteistyötä Helsingin kaupungin palvelupisteiden kanssa on ollut runsaasti. Nuorten (alle 26v) helsinkiläisten osuus Rediksen kävijöistä on ollut toimintavuoden aikana 138, joista muutamia on ohjattu henkilökohtaisella työntekijöiden tukihenkilöpalvelulla. Näitä sekä muitakin asiakkaita on ohjattu sekä tutustutettu Helsingin kaupungin palvelupisteisiin. Asiakkaiden kanssa on käyty useissa Helsingin kaupungin vapaa-ajan toiminta- ja harrastuspaikoissa.

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö | Webmaster| ©KRITS 2009