Sijoitus ohjattuun asumiseen

2009 Vuosiraportin tiivistelmä


Projektin tavoitteet ja kohderyhmä
Sijoitus ohjattuun asumiseen -projektin (SOAP) tavoitteena on yhteistoimintamalli säätiön, vankeinhoidon ja kuntien kanssa sijoitettaessa vanki vankilan ulkopuoliseen kuntoutukseen säätiön asumispalveluihin. Yhteistoimintamallin tavoitteena on uudella tavalla liittää rangaistuksen aikaiseen kuntoutukseen ja valvottuun koevapauteen suunnitelmallinen vapauttaminen, joka ehkäisee vapautumisvaiheeseen liittyvää suurta retkahdus- ja rikosten uusimisriskiä. Projektin keskeisimpänä kohderyhmänä ovat pääkaupunkiseudulla kirjoilla olevat miesvangit, joiden jäljellä olevan vankeusrangaistuksen pituus on enintään ½ vuotta.

Keskeistä vuonna 2009
Vuoden 2009 merkittävimpiä tapahtumia oli kolmannen ja neljännen asumisyhteisön käyttöönotto, joiden organisoinnista projektikoordinaattori vastasi. Tarve asumisyhteisöpaikkojen lisäykseen syntyi lähinnä Vankeinhoitolaitoksen kiinnostuksesta säätiön asumisyhteisöjä kohtaan valvottujen koevapauksien toteuttamisessa. Neljällä asumisyhteisölle säätiöllä on nyt paremmat valmiudet vastata vankeinhoidon tarpeisiin sekä molempien yhteisiin tavoitteisiin; suunnitelmalliseen vapauttamiseen, myös valvottua koevapautta hyödyntäen. Asumisyhteisöjen kumulatiivinen täyttöaste vuonna 2009 oli 64,8 prosenttia.

Projektin asiakkaat
Vuonna 2009 Kriminaalihuollon tukisäätiön asumispalveluihin oli sijoitettuna valvottuun koevapauteen kaksitoista asiakasta. 11 miesasiakasta sijoitettiin asumisyhteisöihin, ja projektin ensimmäinen koevapauteen sijoitettu nainen aloitti asumisen säätiön tukiasunnossa vuoden lopulla. Kaiken kaikkiaan vuoden 2009 aikana Kritsin asumisyhteisöissä aloitti asumispolkunsa 41 asiakasta [1]. Asumispolullaan eteenpäin pääsi vuoden aikana viisitoista asiakasta. Heistä seitsemän siirtyi säätiön tukiasuntoon, kolme Espoonkruunun asuntoon (jossa Kritsin tuki jatkuu) ja viisi muuhun itse järjestämäänsä asumismuotoon. Vuoden aikana aloittaneista asiakkaista kuusitoista jouduttiin uloskirjoittamaan yhteisöistä lähinnä toistuvan päihteiden käytön takia. Vuoden 2009 lopussa yhteensä kymmenen asiakasta jatkaa asumista yhteisöissä.

Projektin tämän hetkisen tilanteen arviointi
Asiakasvirta ja asumisyhteisöjen täyttöaste on saatu säätiön kannalta taloudellisesti vähintään kohtuulliseksi [2], ja yhteistyötahoilta tulee tiedusteluja asumisyhteisöpaikoista ja koevapaus-järjestelyistä kiitettävän paljon. Myös säätiön asumispalveluihin valvottuun koevapauteen sijoitettujen määrä on ollut selvässä kasvussa: vuonna 2007 sijoituksia oli yksi, vuonna 2008 kolme ja vuonna 2009 kaksitoista. Uusien työntekijöiden rekrytointi asumisyhteisötyöhön syksyllä 2009 ja tammikuussa 2010 mahdollistavat tehtävien painopisteen tarkennuksen viimeiselle projektivuodelle. Päivittäisestä asumisyhteisötyöstä voidaan nyt siirtyä täysipainoisesti yhteisyöverkostojen (mm. koevapauksien toimintavelvoitteiden sisällön tuottajat) rakentamiseen ja muuhun projektin kehittämistyöhön, erityisesti vaikuttamistyöhön; valvotun koevapauden puolesta puhuminen suunnitelmallisen vankilasta vapauttamisen konkreettisena työvälineenä. Projektin loppuvaiheessa täytyy aikaa varata yhteistyökäytäntöjen juurruttamisen lisäksi kokemusten ja tulosten keräämisen kirjaamiseen ja projektin loppuraportin laatimiseen.

_______________________

[1]   Tähän lukumäärään on laskettu mukaan myös asumisyhteisöihin sijoitetut 11 (mies)koevapausasiakasta.

[2]   2007/ 30,4 % (8 asiakaspaikkaa), 2008/ 56,2 % (8 asiakaspaikkaa), 2009/ 64,8 % (16 asiakaspaikkaa).