SOAP –
Sijoitus ohjattuun asumiseen -projekti (2007 – 2010)
Vuosiraportin tiivistelmä 2010
Sijoitus ohjattuun asumiseen -projektin (SOAP) tavoitteena on yhteistoimintamalli säätiön, vankeinhoidon ja kuntien kanssa sijoitettaessa vanki vankilan ulkopuoliseen kuntoutukseen säätiön asumispalveluihin. Päämääränä on tuottaa vankilan ulkopuolisen sijoitussopimuksen edellyttämä vapautumiseen valmentava päivätoiminta järjestöjen ja julkisen sektorin yhteistyöverkostossa. Yhteistoimintamallin tavoitteena on uudella tavalla liittää vankeusrangaistukseen suunnitelmallinen vapauttaminen, joka ehkäisee vapautumisvaiheeseen liittyvää suurta retkahdus- ja rikosten uusimisriskiä; erityisesti valvotun koevapauden järjestelmää hyödyntäen.
Tulostavoitteet ja niiden toteutuminen 2010- Työnjaon muokkaaminen asumisyhteisöissä niin, että SOAP-projektikoordinaattori keskittyy koevapaussijoitusasiakkaisiin
- Opiskeluharjoittelun (DIAK) ohjaamisen liittäminen luontevaksi osaksi kehittämistyötä
- Yhteistyökäytäntöjen juurruttaminen ja edelleen kehittäminen erityisesti valvottujen koevapauksien osalta
- Valvottujen koevapauksien sisältöjen edelleen kehittäminen
- Projektin kokemusten kerääminen ja dokumentointi
- Projektin tulosten arviointi ja loppuraportin laadinta
- Vaikuttamistyö: valvottujen koevapauksien puolesta puhuminen konkreettisena ja toimivana suunnitelmallisen vapauttamisen työvälineenä (kohteena erityisesti kunnat)
Alkuvuodesta 2010 solutukiasuntotyöhön rekrytoitiin uusi työntekijä, joten ko. asumisvaiheessa on keväästä lähtien työskennellyt asumisohjaajatyöpari. Tälle työparille on kyetty siirtämään SOAP-projektin kehittämiä ja toteuttamia toimintamalleja ja työtapoja. Projektin toimintamalleja on juurrutettu säätiön sisällä ja yhteistyöverkostossa, asteittain perehdyttämällä ja konsultoimalla.
Asumisohjaajatyöpari vastaa nyt solutukiasuntotyön kokonaisuudesta; mm. vankiloissa tehtävästä tiedottamisesta, yhteistyöverkostossa tehtävästä valmistelu- ja suunnittelutyöstä ja verkosto-palavereista, asukasvalintaprosesseista, kiinteistöihin liittyvästä työstä, yksilöllisestä asiakastyöstä, hallinnollisista töistä ja asiakastilastoinneista.
Uutena tärkeänä yhteistyömuotona on Kalliolan päihdetyön kanssa tehtävä kumppanuusyhteistyö Vahvasti tukien eli VAHVAT-projektiin liittyen. Ohjelmaan valitaan valvottuun koevapauteen sijoitettavia vankeja, joille Krits tuottaa tuetun asumisen palvelut. Kalliolan VAHVAT-ohjelma tuottaa koevapaussijoitusten sisällön, vapauteen valmentavan päihteettömyyttä ja rikoksettomuutta tukevan kuntoutusohjelman. Projektiin sisältöä tuottavia tahoja ovat myös eri oppilaitokset, mm. Helsingin Diakoniaopisto ja erityisesti sen vapautuville vangeille tarkoitettu valmentava JATKOX-kurssi.
Vuoden 2010 kevään ja kesän aikana siis projektikoordinaattorin käytännön asiakastyö siirrettiin pitkälti muulle TUPA-työryhmälle. Siirtämisen tarkoituksena oli mahdollistaa SOAP-koordinaattorin asteittainen siirtyminen kokoamaan ja dokumentoimaan projektin kokemuksia ja tuloksia sekä suunnittelemaan projektin viimeistä puolivuotisjaksoa ja loppuraporttia. Myös vaikuttamistyötä, erityisesti valvotun koevapausjärjestelmän mahdollistaman suunnitelmallisen vankilasta vapautumisen puolesta puhuminen, oli tarkoitus lisätä. Tavoitteet eivät kuitenkaan toteutuneet ja tällä hetkellä markkinointityö on loppuvaiheen koordinaattorin vastuulla. Loppuraportointi tapahtuu koordinaattorin ja kehittämispäällikön yhteistyönä.