ajankohtaista
Oppiva-hankkeen arviointiseminaari 8.10.
Oppiva-hankkeen arviointipäivää vietettiin Kritsin tiloissa.
Paikalla oli runsaasti osanottajia mm. seuraamusjärjestelmästä,
työvoimahallinnosta, sosiaalipalveluista ja oppilaitoksista sekä
myös säätiön omaa väkeä. Hankkeen arvioitsija Kati Tuokkola
Sosiaalikehityksestä kertoi ymmärtäneensä, miten
perustavaa laatua olevasta asiasta on kysymys ja pyysi hanketta
kiinnittämään huomiota ennen kaikkea tulosten ja kokemusten
saattamiseen yleisempään tietoisuuteen. Hankkeessa on kerätty
mittava tapausaineisto ja sitä tulisi osallistujien mielestä
hyödyntää.
Seminaarissa oltiin yhtä mieltä siitä, että asiakkaat tarvitsevat vapautuessaan erityistä tukea, koska heidän kykynsä asioida esimerkiksi virastoissa ovat muita heikommat. Oppimisvaikeuksien kuntoutus sopii päihdekuntoutuksen rinnalle, koska se edistää päihdekuntoutusta. Helsingin päihde- ja mielenterveysasioista vastaava päällikkö Mari Aalto oli ilahtunut hankkeen tuottamasta uudesta vihkosesta ”Oppimisvaikeuksista vapaaksi - tukea rikosseuraamusalan asiakkaille” ja kertoi aikovansa ehdottaa koulutusta tältä aihealueelta, jotta oppimisvaikeudet osataan tunnistaa ja huomioida kaupungin palveluissa.
Asiakkaiden omien kokemusten kertomista arvioinnin väliraportissa pidettiin yleisesti hyvänä ideana, sillä ne konkretisoivat ilmiötä hyvin ja elävöittävät raporttia. Paikalla oli myös hankkeen asiakas kertomassa kokemuksiaan. Hänen väkivaltatekonsa olivat loppuneet ”kuin seinään”, kun hän oli saanut adhd-diagnoosin ja lääkkeet impulsiivisuuteensa. Hän oli myös saanut luettua elämänsä ensimmäisen kirjan 27-vuotiaana.
TAKAISIN Ajankohtaista-sivulle