ajankohtaista

Vankien kumppaneista valmistui selvitys

Kriminaalihuollon tukisäätiön asiamiestoiminnassa on tehty selvitys vankien perheiden sosiaalisesta tilanteesta. Kyseessä on ensimmäinen vankien perheistä tehty selvitys Suomessa. Selvityksen on tehnyt asiamiessosiaalityöntekijä Marjatta Kaurala.

Selvityksessä tarkastellaan vankien perheiden sosiaalista tilannetta, asumista, toimeentuloa, velkaantumista, avun saantia viranomaisilta ja yhteydenpitoa vangin kanssa. Kohderyhmänä olivat miesvankien avio- ja avopuolisot sekä naisystävät. Kyselytutkimus tehtiin loka-marraskuussa 2008 kolmessa Etelä-Suomen aluevankilan alueella sijaitsevassa vankilassa sekä kahdella Vapautuvien Tuki ry:n perheleirillä.

Kysymyslomakkeita jaettiin 82 ja niistä palautui 54 (66 %). Aineiston koko ja valikoituminen huomioon ottaen kyselyn tuloksia voidaan pitää suuntaa-antavina. Selvitys on osa Kriminaalihuollon tukisäätiön tulossa olevaa rangaistuksesta vapautuvan kuntoutujan asemaa koskevaa laajempaa selvitystä.

Valtaosa vastaajista oli avo- tai avioliitossa. 70 %:lla oli alle 18-vuotiaita lapsia, joita oli yhteensä 65. Perherakenteet olivat monimuotoisia. Valtaosalla vastaajista oli toisen asteen ammatillinen koulutus. Yli puolet kävi työssä. Toimeentulotukea sai 22 %. Yhdeksällä kymmenestä perheestä oli velkaa. Keskimäärin velkaa oli 56 000 euroa. Rikosperustaista velkaa oli lähes puolella vastaajista.

Perheen toimeentulo miehen vankeusrangaistuksen aikana nousi selvityksessä keskeiseksi: yli puolet vastaajista arvioi toimeentulonsa muuttuneen joko selvästi tai jonkin verran huonompaan suuntaan miehen vankeusrangaistuksen aikana. Suurin osa näin arvioineista oli lapsiperheen äitejä. Miehen tulot olivat jääneet pois vankeusrangaistuksen takia ja taloudellisia vaikeuksia lisäsi se, että vankeusrangaistuksen takia yksin perhettä huoltava puoliso ei ole oikeutettu yhteiskunnan maksamiin yksinhuoltajatukiin.

Taloudellisiin vaikeuksiin liittyi usein mielialan huononeminen, mikä merkitsi masentuneisuutta ja yksinäisyyden kokemuksia. Alle 18-vuotiaiden lasten äideillä esiintyi lisäksi riittämättömyyden tunteita ja surua isän poissaolosta lapsen arkipäivästä.
Selvityksen toiseksi keskeiseksi asiaksi nousi yhteydenpito vankilassa olevan puolison kanssa. Yhteydenpitoa vaikeuttivat monet asiat: vankiloiden puhelin- ja puheaikojen rajoitukset, puheluiden kalleus sekä vankiloiden tapaamisaikojen vähäisyys. Lisäksi matkakustannukset vankilaan ja perhetapaamisten rajalliset järjestämismahdollisuudet vankiloissa vaikeuttivat yhteydenpitoa. Lasten ja isän yhteydenpitoa vaikeutti myös isän lomaoikeuden puuttuminen.



Selvityksen pohjalta nousee joitakin toimenpide-ehdotuksia sekä vankien perheiden aseman että perheiden yhteydenpidon parantamiseksi vankeusrangaistusta suorittavan puolison ja isän kanssa:


Lisätietoja Marjatta Kaurala puh. 050-3447 582
marjatta.kaurala[at]krits.fi
 

Tästä selvitykseen
Lisää Kritsin asiamiestoiminnasta
 

TAKAISIN Ajankohtaista-sivulle

TAKAISIN Etusivulle

 

Kriminaalihuollon tukisäätiö | Webmaster| ©KRITS 2010