ajankohtaista
Oppiva-hankkeelle voitto Talentian Hyvä käytäntö -kilpailussa
Kriminaalihuollon tukisäätiön Oppimisvaikeuksista vapaaksi -kehittämishanke on voittanut Talentian tämänvuotisen Hyvä käytäntö -palkinnon. Palkinto jaettiin neljännen kerran Sosiaalialan asiantuntijapäivillä Helsingissä 18.3. Hanke on tukenut 175 nuorta rikoksentekijää kartoittamalla oppimisvaikeuksia ja etsimällä jatkopolkuja.

Oppiva-hankkeen työntekijät, vasemmalta kuntoutusohjaaja Pirjo Poutala,
projektipäällikkö Kati Sunimento ja kuntoutusohjaaja Mirva Gullman pokkaavat
palkinnon Talentian kehittämispäällikkö Mervi Toloselta Wanhassa Satamassa.
Palkintoraati valitsi neljä parasta yli 70 ehdokkaan joukosta palkinnon saajaksi. Ehdokkaat esittäytyivät Sosiaaliportissa ja Talentia-lehdessä ennen asiantuntijapäiviä.
Hyvän käytännön valintakriteereitä ovat innovatiivisuus, sovellettavuus ja siirrettävyys uuteen toimintaympäristöön sekä arvioinnilla osoitettu hyvyys.
Oppivan hyvä käytäntö julkaistaan Sosiaaliportin sivuilla ja sitä voivat hyödyntää kaikki työssään oppimisvaikeuksia kohtaavat ammattilaiset. Raadin mielestä käytäntö on hyvin siirrettävissä esimerkiksi päihde- ja mielenterveyskuntoutukseen. Voittaja sai myös 4000 euron Hyvä käytäntö -palkinnon.
Hankkeessa työskentelevät projektipäällikkö Kati Sunimento, kuntoutusohjaaja Pirjo Poutala ja kuntoutusohjaaja Mirva Gullman.
Oppimisvaikeudet kannattaa selvittää
Hankkeen asiakkaina on alle 30-vuotiaita vankeja Etelä-Suomen vankiloista sekä pääkaupunkiseudulla yhdyskuntaseuraamusta suorittavia nuoria.
Nuorten osallistuminen on ollut vapaaehtoista. Tulijoita olisi ollut enemmän kun on voitu ottaa mukaan. Tuen tarvetta ja nuorten sitoutumista kuvaa se, että yli vuoden kestävään prosessiin on osallistunut tähän mennessä 175 nuorta ja moni vielä vapautumisen jälkeen, palkintoraati kiittää.
Oppiva-hanke on kartoittanut asiakkaiden oppimisvaikeuksia ja tukenut niistä selviytymistä. Se on tuottanut matalan kynnyksen työvälineitä, jotka helpottavat oppimisvaikeuksien puheeksi ottoa.
Oppimisvaikeuksien selvittämisen jälkeen asiakkaita on ohjattu tukitoimien piiriin kuten opiskelemaan, työpajoille ja muuhun kuntoutukseen. Työntekijät ovat jatkaneet asiakkaiden tukemista yksilöllisen tarpeen mukaan myös vapautumisen jälkeen.
Talentian raati arvostaa hankkeen työssä paneutumista kuntoutukseen tavalla, joka auttaa rikostaustaisia nuoria rakentamaan tulevaisuuttaan. Hanke on pysäyttänyt asiakkaiden lisäksi myös viranomais- ja järjestötoimijat oppimisvaikeusproblematiikan äärelle.
- Kuntoutusohjaajat ovat käytännön työllään luoneet uutta työtapaa, jossa oppimisvaikeuksien laadun selvittämisen lisäksi on löydetty konkreettisia keinoja ja toimintamalleja, joiden avulla oppimisvaikeuksista aiheutuvat haitat vähenevät asiakkaiden elämässä, toteaa raadin jäsen kehittämispäällikkö Mervi Tolonen.Suuri osa asiakkaista on jo varhain ajautunut syrjään koulutuksesta. Oppimisvaikeudet ovat yksi heikkoa koulutustaustaa selittävä tekijä. Seitsemällä asiakkaalla kymmenestä on todettu lukemisen ja/tai kirjoittamisen vaikeutta sekä kahdeksalla kymmenestä tarkkaavuusvaikeuden piirteitä.
Valtaosalle asiakkaista on ollut tärkeää löytää vaikeuksien syy. Vaikeudet ovatkin johtuneet neurologisista häiriöistä eivätkä erimerkiksi omasta tyhmyydestä.
- Mieletön julkinen kiitos tekemästämme työstä! Hankkeen kohderyhmän kanssa toimiminen on haasteellista, mutta myös antoisaa. On ollut upeaa nähdä, kun asiakas on päässyt eteenpäin elämässään, projektipäällikkö Kati Sunimento kertoo. - Oppimisvaikeuksien ja vahvuuksien selvittäminen kannattaa, koska parhaimmillaan asiakas innostuu esimerkiksi opiskelusta ja rikollinen elämä jää taakse.Hanketta rahoittaa RAY vuosina 2007-2010.
Lue lisää Oppimisvaikeuksista vapaaksi - hankkeesta
Lataa uusi asiakastyön opas oppimisvaikeuksista (pdf)
TAKAISIN Ajankohtaista-sivulle