Ilkeiden asioiden mies
Lasse Murtoa voidaan hyvällä syyllä sanoa yhteiskuntamme ilkeimpien ongelmien asiantuntijaksi.
Murto on toiminut Kriminaalihuollon tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana säätiön perustamisesta lähtien kymmenen vuotta sitten. Päihdeongelmien parissa Murto on työskennellyt 1960-luvulta lähtien. Hän on tutkinut päihdeongelmaisia, toiminut sosiaalipolitiikan yliopisto-opettajana ja johtanut A-klinikkasäätiötä yli kolmekymmentä vuotta.
Murto jos kuka siis tietää, että ilkeiden ongelmien hoitaminen on raskasta ja vaativaa. Työ on hidasta ja tuottaa usein pettymyksiä.
”Rikostaustaisten parissa tehtävä työ on aivan erityisen vaikeaa, koska siinä joudutaan kohtaamaan ihmiselämän hankalimpien ongelmien kirjo päihderiippuvuuksista väkivaltaan ja syrjäytymiseen”, Murto sanoo.
”Tehokkuutta ja tuottavuutta vaativassa nyky-yhteiskunnassa moniongelmaisten auttaminen vaatii paitsi aikaa myös lujaa uskoa muutoksen mahdollisuuksiin”, hän jatkaa.
Murron mukaan työsarkansa raskaudesta huolimatta Kriminaalihuollon tukisäätiö on kymmenen vuoden olemassaolonsa aikana onnistunut tehtävässään auttaa yhteiskuntamme kaikista varjoisimmalla puolella olevia ihmisiä. Krits on parantanut monella tavalla rikosseuraamuksista vapautuvien ja heidän läheistensä asemaa ja oikeuksia yhteiskunnassa.
”Krits on menestynyt, koska sillä on hyvä henkilöstö, hyvät yhteistyökumppanit ja se on liittoutunut yhteiskuntamme kaikista syrjäytyneimpien omien voimavarojen ja muutostavoitteiden, ei heidän ongelmiensa kanssa”, Murto sanoo.
Päihdeongelmien tutkija uskoo kuntouttavan kriminaalipolitiikan olevan tehokas keino ehkäistä rikollisuutta ja vähentää uusintarikollisuutta.
”Vangeista 80-90 prosentilla on vakava päihdeongelma ja päihteet liittyvät tavalla tai toisella useimpiin rikoksiin”, Murto sanoo.
”Kritsin yksi tärkeä tehtävä on vaikuttaa siihen, että kriminaalipolitiikkaa viedään entistä enemmän kuntouttavaan suuntaan. Päihdehoitoja vankiloissa on edelleen lisättävä.”
Puliukot tutkimuskohteina
Murto kiinnostui ilkeistä ongelmista ja yhteiskunnan laitapuolen kulkijoista jo nuorena Tampereen yliopiston opiskelijana 1960-luvulla. Gradunsa Murto teki tamperelaisista asunnottomista alkoholisteista. Menetelmänä oli osallistuva havainnointi.
Nuori sosiaalipolitiikan opiskelija vietti pultsareiden kanssa pitkiä aikoja Kaupin metsissä ja muissa majapaikoissa havainnoiden metsien miesten elämäntapaa. Tutkimuskohde ja menetelmä pysyivät samoina väitöskirjaan asti.
”Monista tutkimuskohteistani tuli ystäviäni. Yliopiston vahtimestarit tottuivat siihen, että assistentti Murrolla kävi hieman erikoisia ja haiskahtavia vieraita. Kaverini tulivat tapaamaan minua yliopistolle, kun he tarvitsivat pikkuvippiä tai muuta apua”, Murto muistelee.
Epäilty ja tuomittu rikoksesta
Rikollisten maailmaan Murto ei vielä tutkijakautenaan juurikaan törmännyt. 1960-70 –lukujen asunnottomat alkoholistit joutuivat vankilaan lähinnä maksamattomien juopumussakkojen takia. Vakavia rikoksia usein kiltit ja leppoisat rapajuopot eivät harrastaneet.
Tosin Murto itse hankki nuorena tutkijana kokemusasiantuntijuutta rikollisuudesta.
”Olen ollut epäiltynä kenkien varastamisesta ja saanut rangaistuksenkin”, Murto paljastaa.
Rikosepäily ajoittuu 1970-luvun alkupuoliskolle, kun Murto meni haastattelemaan paria puliukkoa Tampereen juna-aseman ratapihalle. Tutkimuskohteet olivat majoittuneet hylättyyn junanvaunuun. Nuori tutkija parkkeerasi rättisitikkansa varikolle ja meni tekemään kenttätutkimustaan.
Seuraavana päivänä yliopistolle asteli kaksi poliisia ilmoittamaan Murrolle, että tämä oli epäiltynä kenkien varastamisesta. Kävi ilmi, että samoihin aikoihin kun Murto oli ollut haastattelemassa junanvaunun asukkaita yhdestä tavarajunan vaunusta oli hävinnyt merkittävä määrä kenkiä. Varikolle parkkeerattu rättäri oli herättänyt poliisien epäilyn ja saanut virkavallan epäilemään auton omistajaa kähvellyksestä.
”Poliisit uskoivat alibiani ja en saanut syytettä kenkien varastamisesta. Tosin jupakka kohdallani johti kuitenkin toisenlaiseen rikokseen. Poliisit olivat tarkistaneet henkilöllisyyteni ajokortistani ja huomanneet, että kortti oli mennyt vanhaksi. Sain sakot”, Murto kertoo.
Myöhemmin kävi ilmi, että kenkävarkaat olivat Murron tutkimuskohderyhmään löyhästi kuuluvia nuorempia miehiä.
Rikollisten auttamista ei voi tuotteistaa
Vuonna 2010 A-klinikkasäätiöstä eläköitynyt Murto kantaa syvää huolta hankalasti hoidettavien, ilkeiden ongelmien parissa työskentelevien yleishyödyllisten järjestötoimijoiden asemasta EU-Suomessa.
Euroopan unionin edellyttämä palveluiden kilpailutus uhkaa tehdä voittoa tuottamattomien yleishyödyllisten palvelujen tarjoajien toiminnan mahdottomaksi.
Murron mukaan kaikkea ei voi kilpailuttaa yhteiskunnassa ja kaikkea ei voi tuotteistaa.
”En usko, että monimutkaisista ja vaikeista ongelmista kärsivien ihmisten auttamisesta voidaan tehdä tuottoisaa bisnestä. Tai jos näin tehdään, lopputulos huono-osaisimpien autettavien näkökulmasta on hyvin todennäköisesti kaikkea muuta kuin hyvä. Palveluiden piiriin valitaan mieluimmin helpoimpia tapauksia ja jätetään vaikeimmat oman onnensa nojaan”, Murto sanoo.
Kritsin hallituksen kokouksessa Sopentuvalla
Murto toivoo, että kuntapäättäjät uskaltaisivat käyttää lain sallimaa poikkeusta jättää tietyt monimutkaisiin ongelmiin tarkoitetut palveluketjut ulkopuolelle.
”Meidän on Kritsissäkin sinnikkäästi jatkettava yhteiskunnallista vaikuttamistyötä asiassa.”
Uusia rahoittaja löydyttävä
Krits elää järjestönä vaihetta, jossa Raha-automaattiyhdistys rahoittaa suurimman osan sen hankkeista. Ray on ollut ja on edelleenkin hyvin suopea Kritsille.
”Säätiöllä on hyviä ja innovatiivisia kehittämishankkeita, joita RAY on katsonut tarpeellisiksi rahoittaa. Hyvinä esimerkkeinä pioneerihankkeista ovat muun muassa lapsi- ja perhetyö vankiloissa sekä vankien oppimisvaikeuksien tunnistaminen ja oppimisedellytysten parantaminen”, Murto sanoo.
Rahisrahat on tarkoitettu uusien palvelujen kehittämiseen.
”Tästä syystä Kritskin joutuu jollakin aikavälillä tilanteeseen, jossa sen pitää löytää kehittämilleen palveluille rahoittajat.”
”Helppoa se ei ole, etenkin jos kuntien talousahdinko jatkuu. Mutta toisaalta kriminaalityössä maksajana voi olla myös valtio, joka voi olla Kritsin kehittelemissä palveluissa jopa potentiaalisempi kumppani kuin kunta”, Murto arvioi.
Taistelutta ei voittoa
Murto myöntää edustavansa nykyisin ei enää niin muodissa olevaa 1960- ja 70-lukulaista arvomaailmaa, jossa uskotaan keskinäiseen solidaarisuuteen ja sellaiseen vastuulliseen hyvinvointiyhteiskuntaan, joka pitää kaikista jäsenistään huolta.
”Elämme aikaa, jossa korostetaan entistä ponnekkaammin sitä, että sosiaalinen vastuu on yksilön vastuuta itsestään ja perheestään. Tuottamattomien ja riippuvaisten kansalaisten auttamiselle on yhä vaikeampi saada ymmärrystä.”
Murto sanoo, että yleishyödyllisten toimijoiden kuten Kritsin tehtävänä on sinnikkäästi taisteltava oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen hyvinvointipolitiikan puolesta.
Kritsin on osallistuttava entistä enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tehtävä vaikuttamistyötä sen eteen, että rangaistuksesta vapautuvia ja heidän läheisiään kannateltaisiin ja kuntouttavan kriminaalipolitiikan eetos toteutuisi entistä paremmin.
Murron mukaan kannattaisi esimerkiksi herättää henkiin taannoinen idea vapausrangaistukselle vaihtoehdoksi tarjottavasta päihdekuntoutuksesta. Murto oli 2000-luvun alussa oikeusministeriön työryhmässä, joka valmisteli lakiehdotuksen päihderiippuvuudesta kärsivä rikoksesta tuomittu saisi valita meneekö vankilaan vai päihdekuntoutukseen.
”Esitys ei edennyt, koska tietääkseni ei päästy riittävään yksimielisyyteen rahoituksesta.”
”Minä naivina uskoin, että valtio voisi kustantaa tällaisen päihdekuntoutuksen, mutta näin ei ilmeisesti ollut eivätkä kunnat suostuneet ottamaan rahoitusta kontolleen. Malli olisi kuitenkin edelleen hyvä ja se taatusti säästäisi yhteiskunnan varoja pitkällä tähtäimellä”, Murto sanoo.
Hanttihommat kuntouttivat
Murto huomauttaa, että kuntoutuksesta on paras apu silloin kun ihmisellä on joku ”lokero”, jonne hän voi kuntouduttuaan palata.
Vielä 1970-luvulla mestarit soittelivat asunnottomien ensisuojaan ja kyselivät onko ”Pertsa” tai ”Mara” kohta siinä kunnossa, että heistä olisi hommiin. Kun ryyppyputki hellitti Pertsa ja Mara pääsivät keikkatöihin raksalle ja saivat paitsi rahaa myös kokea itsensä tarpeellisiksi ja yhteiskuntaa hyödyttäviksi. Nykyisin ei hanttihommia enää ole.
”Nyt vakavasti syrjäytyneiden ongelmana on, että heille ei ole tarjolla töitä, ei asuntoa, perhe ja muut ihmissuhteet ovat rikkoutuneet. Heillekin on toki tarjottava tukea ja kuntoutusmahdollisuus, mutta ymmärrettävä, että paluu yhteiskuntaan on hidasta ja äärettömän vaikeaa”, Murto muistuttaa.
Kritsin 10-vuotisjuhlaseminaarissa
60-lukulaisia tarvitaan edelleen
Murto sanoo lähitulevaisuudessa ”tekevänsä tarkan itsenalyysin siitä, koska hänen on aika luovuttaa luottamustoimensa nuoremmille”.
”Selvää on, että pian on ajankohtaista tehdä tilaa seuraavalle sukupolvelle. Mutta ehkä meikäläisiä 60-lukulaisia idealisteja on tarvittu pitämään esillä hyvinvointiyhteiskunnan arvoja ja humaanin sosiaalipolitiikan eetosta. Nykyajan tulos- ja bisneshenkisistä nuorista meidän ajatuksemme kuulostavat varmasti aivan kummallisilta.”
Murto uskoo, että ajan hengestä huolimatta seuraajia hänen sukupolvelleen luottamustehtäviin löytyy.
”Kolmannen sektorin toiminnassa on onneksi mukana nuorempaa väkeä, jolla on korkea sosiaalinen eetos ja joka ei ajattele, että kaikesta toiminnasta pitää saada ensisijaisesti rahallista hyötyä”, Murto pohtii.
Haastattelu päättyy ja Murto kertoo lähtevänsä juoksulenkille. Aamulla hän oli jo ehtinyt pelata kavereidensa kanssa jalkapalloa. Murto kertoo paitsi pitävänsä fyysisestä kunnostaan hyvää huolta myös jaksavansa edelleen innostua ja olla idealisti. Vaikka luottamustoimet jäisivät, Murto ei usko malttavansa luopua kaikesta yhteiskunnallisesta vaikuttamistyöstä.
”Varmasti tulen edelleenkin kirjoittamaan ja osallistumaan julkiseen keskusteluun. Kai se 60-luvun henki puskee meikäläisiä läpi elämän jollakin tavalla tekemään työtä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan puolesta.”