Lapsilla on oikeus vanhempiinsa |
![]() |
|
|
|
Perheiden tuki -projektin perhetyöntekijä Petra Huhtimo on koulutukseltaan sosionomi AMK. Hän on työskennellyt aikaisemmin mm. lastensuojelutehtävissä, päihdehuollossa sekä psykiatrisella puolella. Työskentely kriminaalialalla on Petran mielestä kiinnostavaa ja haastavaa, mutta myös palkitsevaa, sillä oman työn tulokset näkee usein asiakkaan elämän kohentumisena.Mikä on mieleenpainuvin muistosi ajalta, jolloin työskentelit Perheiden tuki -projektissa?– Mieleenpainuvin muisto oli ensimmäinen perheleiri. Se, kun näin miten tärkeää lapsille oli olla vanhempiensa kanssa. Nämä lapset eivät olleet nähneet isäänsä pitkiin aikoihin, joten he olivat todella onnellisia saadessaan olla isän kainalossa perheleirillä neljä päivää. Silloin näin konkreettisesti sen, että mitä hyötyä on tehdä vankiperheen kanssa työtä.Minkä alan konna olisit, jos olisit rikollinen?– Minä luulen että en varta vasten lähtisi rikosta tekemään. Mutta saattaisin jotain asiaa tai tilannetta auttaa eteenpäin niin, että sortuisin johonkin rikokseen. Esimerkiksi kidnappaisin jonkun lapsen tai eläimen jostain hirveästä tilanteesta. Jotain sen tyylistä, jossa on hyvä ajatus taustalla.Eläimien pelastaminen on Petran juttu myös tosi elämässä. Hänellä on lemmikkinään Espanjan kaduilta noukittu kulkukoira sekä Rottweiler. Petran läheisiin kuuluu myös 10-vuotias tytär, jonka kanssa he harrastavat ratsastamista aina mahdollisuuksien mukaan. Ensi keväänä äidillä ja tyttärellä on tarkoitus ottaa yhteinen vuokrahevonen. Urheilu on Petralle henkireikä ja yleensä hän rientää suoraan töiden jälkeen harrastustensa pariin: kuntosalille, aerobiciin, spinning-tunnille tai nyrkkeilemään. Ystävien mielestä Petra on aina hymyilevä ja iloinen, joskus liian kiireinen. Itse hän taas ajattelee olevansa aika lujatahtoinen ja kunnianhimoinen persoona. Kun hän päättää tehdä jotain elämässä, niin hän myös sen tekee. Omana huonona puolenaan Petra pitää sitä, että joskus hänellä on liian monta rautaa tulessa, jonka johdosta hän unohtaa itsensä. Hyvänä puolenaan Petra pitää sitä, että hän on erittäin tunnollinen. Sen minkä hän aloittaa, niin sen hän myös tekee loppuun asti. Mistä asioista tulet surulliseksi?– Kun näen että jollakin läheisellä ihmisellä, varsinkin tyttärelläni, on paha mieli. Tunnen oloni voimattomaksi, jos en tiedä mitä voisin tehdä siinä tilanteessa.Entä mistä asioista tulet onnelliseksi?– No tietenkin onnistumisesta. Kun päivän jälkeen huomaan, että olen antanut itsestäni tosi paljon ja olen tehnyt kauheasti töitä. Sellaisen päivän jälkeen kun kävelen kotiin, minulla on tosi onnistunut ja energinen olo.Miten kiteyttäisit yleisemmällä tasolla, että mikä on mielestäsi onnellisuuden salaisuus?– Onnellisuuden salaisuus on ehkä se, että ei aseta itselleen liian korkeita tavoitteita. Ei havittele kauhean korkealle vaan on onnellinen elämän pienistä asioista. Sen olen oppinut tässä elämän varrella, että on ihan turha tavoitella kuuta taivaalta, kun voi nauttia pienistäkin asioista.Millaiset jouluterveiset haluat lähettää asiakkaillesi?– Koska meidän projekti loppuu vuoden vaihteessa, ja luonnollisesti myös asiakassuhteet päättyvät, haluan kiittää jokaista asiakastani sydämeni pohjasta tästä ajasta. Toivottavasti olen antanut teille jotain, koska te olette antaneet minulle tosi paljon tämän projektin aikana. Rauhallista joulua kaikille ja ehkä me näemme vielä, hyvissä merkeissä. |
PERHETYÖN OPAS Perheiden tuki -projekti päättyy vuoden 2006 lopussa. Viimeisenä urakkanaan projektin työntekijät Petra Huhtimo ja Tarja Sassi tuottavat Perhetyön oppaan ”Kun perhe lusii”. Se julkaistaan joulukuun lopulla 2006 sekä painettuna oppaana että sähköisenä versiona Kriminaalihuollon tukisäätiön internet-sivuilla. Perhetyön opas on tarkoitettu siviilityöntekijöille, jotka työssään kohtaavat rikostaustaisia asiakkaita. Siinä kuvataan perhetyön näkökulmasta koko vankilassa olon kaari, oikeusprosessista vapautumiseen, sekä pyritään antamaan siviilityöntekijöille työkaluja vankiperheen kanssa työskentelyyn. Opas on ainutlaatuinen, sillä tästä aiheesta ei ole Suomessa aikaisemmin julkaistu kirjallisuutta. Petra, mitkä näkökulmat ovat tärkeimmät Perhetyön oppaassa? – Oppaassa pyrimme painottamaan vankiloiden ja siviilityöntekijöiden yhteistyötä. Olemme huomanneet tämän projektin aikana, että perhetyössä tarvitaan kiinteää ja yhteneväistä verkostoa. Ymmärrettävästi vankilassa ei voida työskennellä koko perheen kanssa, joten perhetyön kokonaisuuteen tarvitaan myös siviilityöntekijä. Vangille perhe on voimavara. Vankilasta vapautuvan yhteiskuntaan sopeutuminen tapahtuu helpommin, kun hänellä on hyvä ja terve perhe, johon hän voi palata. Toivomme että siviilityöntekijät tiedostavat tämän ja saavat rohkeutta ottaa yhteyttä vankiloihin ja lähtevät työskentelemään vankiperheiden kanssa. Pyrimme saamaan oppaassa esille myös lapsen asemaa, sillä liian usein lapset jäävät tällä alalla näkymättömiksi. Usein ajatellaan, että vangin oikeus on tavata lastaan, mutta ei tulla ajatelleeksi sitä, että ennen kaikkea lapsella on oikeus tavata isäänsä ja äitiänsä. Suosittelemme, että lapselle kerrotaan vanhemman vankilassa olosta. Sillä olemme huomanneet, että lapsella on parempi olla kun hän tietää missä vanhempi on. Ja lapsen hyvinvointia edistää sekin, että lapsi käy tapaamassa vanhempaansa vankilassa, jolloin hän voi nähdä ja jutella vanhemman kanssa sekä huomata, että vanhemmalla on kaikki hyvin, vankilassa olostaan huolimatta. Lisää Perheiden tuki -projektista Ehjä Perhe |