Vertaistuki ammattina |
![]() |
Henkilökuvassa:
|
|
![]() |
|
Ohjaajaksi ja vertaisryhmien vetäjäksi
Kurvin kulmille |
|
Rediksen toiminta on ollut antoisaa ja tarpeellista. Tavoitteet ovat toteutuneet, vertaistuen tukemisen toimintamalli on saatu kehitettyä ja sen toimivuus pystytty kokeilemaan ja osoittamaan käytännössä. Ja sivutuotteena, jota ei osattu suunnitella, on saatu uudenlainen ammattikuvio, ammattimaisen vertaistyön malli. Siinä on pohjalla oma kokemus, ja lisäksi hankitaan alan koulutusta, nyt on käytetty päihdetyön ammattitutkintoa. Ehkä tästä syntyy uusi ammattinimike, johon aletaan kouluttaa ihmisiä. Tämä on yksi hankkeen aivan uusi tulos, jota pyritään edelleen levittämään ja kehittämään. Nyt olemme niin harvinaisen ammattikunnan edustajia, että meitä on vasta kaksi. Tulevaisuus on Vankilaryhmät ovat kehittyneet ja Redis vakiinnuttanut asemansa muutamalla kuntouttavalla osastolla, se kuuluu tavallaan jo vankilan ohjelmaan. Minun visioni on yksilötyön kehittyminen ja laajentuminen - myös uuden vankeuslain kautta - ja osallistuminen vapautumissuunnitelmien tekemiseen ja toteuttamiseen. Näin näen oman työni käytännössä, haluan olla asiakastyössä mahdollisimman paljon, projektiin liittyvän hallintotyön ja kouluttautumisen ohella. Haluan säilyttää kosketuksen kohderyhmään, vertaistyössä ei voi nousta niin korkeaan asemaan, ettei tarvitse olla asiakkaiden kanssa tekemisissä lainkaan! Vankilat ovat tärkeimpiä yhteistyökumppaneita, sillä vapautumissuunnitelmien tekemisessä ja toteuttamisessa on oltava kiinteässä yhteistyössä vankiloiden työntekijöiden kanssa. Tukiverkon rakentaminen vankilasta ulospäin on meidän roolimme. Yhteistyötä tarvitaan myös mm. sosiaalitoimiston kanssa, se maksaa viulut.
Toiminta leviää
Työaikana töissä ja vapaana vapaalla Asiat on kuitenkin pitänyt panna mielessään järjestykseen. Lojaalisuudesta - itselle, asiakkaille, työnantajalle - voisi tulla ongelmia, ellei olisi myös itselleen rehellinen ja puhuisi ongelmista suoraan. Maailma muuttuu, muuttuuko ihminen
Vankeuslain uudistus Minne Krits
Rikollista elämää
|
KONTAKTIPISTE REDIS Redis on yhteistyössä Sininauhasäätiön ja Kalliolan kannatusyhdistyksen kanssa toimiva matalan kynnyksen kontaktipiste. 1.3. 2004. avattu Redis on kolmivuotisena hankkeena osa Vapautuvan tukiohjelmaa. Kurvin kulmilla sijaitseva kontaktipiste on tarkoitettu vapautuneille vangeille ja kriminaalihuoltolaitoksen asiakkaille. Käytössä on toimisto ja olohuone asiakkaille. Toiminnan ydin rakentuu vertaistuen ympärille. Osahankkeen kohderyhmänä ovat vankiloista pääkaupunkiseudulle vapautuvat ja kuntoutukseen osallistuvat vangit, Kriminaalihuoltolaitoksen asiakkaat, joilla on halukkuutta selviytymismahdollisuuksiensa parantamiseen, vapaaehtoisesta kriminaalityöstä kiinnostuneet henkilöt sekä lainrikkojataustaisten parissa työskentelevät viranomais- ja järjestötahot. Redis muodostuu kaikkiaan kolmesta toimintamuodosta: 1 Kontaktipiste
Käytössä on monipuolinen tukiverkko, josta löytyy apua elämänhallinnan ongelmiin. Redis jatkaa projektin päättymisen jälkeen yhteistyössä erityisesti Kris-Suomi ry:n ja Kritsin asumisen tukitoimintojen kanssa. Jatkossa Redis kehittää varsinkin vertaistukikoulutusta ja ryhmätoimintaa.
Timo Varsamäki Rediksen ovella - vielä Hämeentie 62:ssa. |
| Tulostettava versio haastattelusta | Lisää Rediksestä |