Kutsu Yhdessä tukien - osaamista jakaen -hankkeen loppuseminaariin 14.12.

Anna Leppo (anna.leppo a krits.fi), 28.11.2017

Hankkeessa on kehitetty sujuvampaa yhteistyötä ja opittu uutta rikostaustaisten kanssa tehtävästä asumissosiaalisesta työstä. Hankkeessa on myös tehty ensimmäinen asumisen tuen opas työntekijöille, jotka työskentelevät rikostaustaisten kanssa.

Yhdessä tukien - osaamista jakaen -hankkeen loppuseminaari järjestetään Helsingissä 14.12.2017. Hankkeessa on koordinoitu Vapautuvien asumisen tuen -verkoston (VAT) toimintaa vuosina 2016-2017.

Hankkeen avulla on vähennetty ja ennaltaehkäisty rikostaustaisten asunnottomuutta järjestämällä eri paikkakunnilla yhteistyöpäiviä. Niihin on osallistunut kuntien, järjestöjen, vankiloiden ja yhdyskuntaseuraamustoimistojen työntekijöitä.

Yhteistyöpäivillä on kehitetty sujuvampaa yhteistyötä eri toimijoiden välille ja opittu uutta rikostaustaisten kanssa tehtävästä asumissosiaalisesta työstä.

Asumisen tuen opas

Hankkeessa on myös laadittu ensimmäinen asumisen tuen opas työntekijöille, jotka työskentelevät rikostaustaisten kanssa.

Rikostaustaisten kohdalla on tärkeää tuntea rangaistusprosessin eri vaiheet. Se tarkoittaa mm. sitä, että tunnetaan eri tavat, joilla vankilasta vapaudutaan. Noin kolmasosa vangeista vapautuu nykyisin valvotun koevapauden kautta.

Asiakkailla on myös huomattavan paljon esimerkiksi arjen hallintaan liittyviä ongelmia. On tärkeää, että eri tahot tekevät asumisen onnistumisen eteen yhteistyötä jo vankeuden tai yhdyskuntaseuraamuksen aikana.

Oppaassa kerrotaan, miten asumisen tuki käytännössä rakentuu siviilissä. Opas sopii niin kuntien, järjestöjen, vankiloiden kuin yhdyskuntaseuraamustoimistojen työntekijöille ja alan opiskelijoille.

Asunto ja riittävä tuki ovat perusedellytyksiä elämänhallinnalle ja rikollisuudesta irtautumiselle.

Ohjelmaan ja ilmoittautumiseen

Takaisin
VERKKOVARAANI