Uutisarkisto 2017

Kutsu Yhdessä tukien - osaamista jakaen -hankkeen loppuseminaariin 14.12.
Hankkeessa on kehitetty sujuvampaa yhteistyötä ja opittu uutta rikostaustaisten kanssa tehtävästä asumissosiaalisesta työstä. Hankkeessa on myös tehty ensimmäinen asumisen tuen opas työntekijöille, jotka työskentelevät rikostaustaisten kanssa.
28.11.2017
Kriminaalihuollon tukisäätiö hakee ohjaajaa Ehjä Perhe -toimintaan
9.11.2017
Kutsu Maalinnoitus-hankkeen päätöstilaisuuteen 1.12.
Hankkeessa ryhmämuotoinen yhdyskuntapalvelu on yhdistetty ympäristönhoitoon ja historiallisten maalinnoitusten kunnostamiseen Helsingissä.
2.11.2017
Ei tuomita -kampanja tuo esiin huumeita käyttävien ihmisten tarinoita
Facebookissa käynnistyy tänään järjestöjen kampanja, jonka tarkoituksena on saada ihmiset tarkastelemaan omia asenteitaan huumeita käyttäviä kohtaan.
24.10.2017
Anteeksiantamaton-elokuva teattereissa 20.10.
Kriminaalihuollon tukisäätiö mukana Anteeksiantamaton-elokuvan vaikuttavuuskampanjassa.
19.10.2017
Asunnottomien yö 17.10: Itsemääräämisoikeus kuuluu kaikille
Helsingin asunnottomien yön järjestäjät haluavat vahvistaa asunnottomien itsemääräämisoikeutta. Järjestäjät ovat huolissaan siitä, miten asunnottomien palveluille ja itsemääräämisoikeudelle käy SOTE- ja maakuntauudistuksen myötä.
12.10.2017
”Unohdetut - toivon tuolla puolen?” -seminaari
Oppimisvalmennustyön verkosto OVA järjestää 26.10. Vantaalla seminaarin, jossa aiheena on yli 30-vuotiaiden osallisuus ja osattomuus.
11.10.2017
Kriminaalityön foorumi katsottavissa livelähetyksenä verkossa 21.11.
Suuren kiinnostuksen vuoksi Tampereella järjestettävään tapahtumaan voi osallistua myös etänä.
11.10.2017
Rikosseuraamusasiakkaan läheistyön verkosto kokoontuu Laukaan vankilassa
Verkosto tapaa 27.10.2017 - ilmoittaudu 13.10. mennessä
11.9.2017
Kriminaalihuollon tukisäätiö hakee ohjaajaa Vertaistuki Redikseen.
25.8.2017
Oppimisvalmennustyön verkosto OVA kokoontuu Helsingissä 19.9.
Aiheena on asiakkaan osaamisen tunnistaminen.
18.8.2017
Vapautuvien asuminen aiheena Oulussa syyskuussa
VAT-verkosto kokoontuu Oulussa 6.-7.9.
15.8.2017
Helsingissä alkaa lokakuussa vertaisryhmä lapsille
Taimi-ryhmä on tarkoitettu 7-12-vuotiaille lapsille, joiden perheenjäsen on vankilassa tai suorittaa muuta rangaistusta.
14.8.2017
Haku marraskuussa järjestettävälle perheleirille Kirkkonummella alkoi
Vanhemmuusteemainen perheleiri on tarkoitettu lapsiperheille ja sinne voi hakea kaikista Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen vankiloista.
7.8.2017
Suljettu verkkoryhmä vankien puolisoille alkaa lokakuussa
Kriminaalihuollon tukisäätiön Ehjä perhe -toiminta järjestää syksyllä vankien puolisoille suunnatun verkkoryhmän. Ryhmä on tarkoitettu vankilassa olevien henkilöiden puolisoille ikään, sukupuoleen tai asuinpaikkaan katsomatta.
4.8.2017
Avoimet ovet Kinaporissa 1.9. - tervetuloa!
Tule mukaan juhlistamaan talon historiaa ja vireää toimintaa.
3.8.2017
Vangeille ja heidän perheilleen syyskuinen perheleiri lähellä Jyväskylää
Itä- ja Pohjois-Suomen alueen vangit ja heidän perheensä voivat hakea Ehjä perhe -toiminnan järjestämälle syyskuiselle perheleirille Kiponniemen toimintakeskukseen.
15.6.2017
Kriminaalityön foorumi 2017 on täynnä - peruutuspaikoille voi ilmoittautua
Aiheina ovat tänä vuonna ihmisoikeudet, radikalisoituminen ja ihmiskauppa.
15.6.2017
Ryhmä rikostaustaisille romaneille kokoontuu torstaisin
Viime syksynä aloittanut Romaniryhmä on nyt siirtynyt uusiin tiloihin Kriminaalihuollon tukisäätiöön.
13.6.2017
Asumispalvelupäällikön sijaisuus
Kriminaalihuollon tukisäätiö etsii kuuden kuukauden toimivapaasijaisuuteen asumispalvelupäällikköä alkaen 1.9.2017.
23.5.2017
Vankien puolisot kokoontuvat netissä
Ryhmään on osallistunut naisia, jotka eivät ole koskaan puhuneet kellekään puolison vankeudesta.
27.4.2017
Nuoret seksuaaliväkivallan tekijät -seminaari
THL, SeriE-verkosto ja NFBO yhdistys (Pohjoismainen lapsiin kohdistuvan väkivallan ja kaltoinkohtelun vastainen yhdistys) ovat yhteistyössä järjestäneet seminaarin. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita
10.3.2017
Kriminaalihuollon tukisäätiön tukiasumispalveluihin haetaan asumisohjaajaa
Kriminaalihuollon tukisäätiön tukiasumispalveluihin haetaan asumisohjaajaa vakinaiseen työsuhteeseen.
1.3.2017
Eteläisen rikosseuraamusalueen alueellinen parisuhdeleiri 18.-21.4.2017
Leiripaikkana on Mäntsälän seurakunnan leirikeskus.
21.2.2017
Haemme projektipäällikköä ja vastaavaa ohjaajaa ilta- ja viikonlopputoimintaan Itä-Helsinkiin
Kriminaalihuollon tukisäätiön kehittämisyksikkö hakee projektipäällikköä ja vastaavaa ohjaajaa ilta- ja viikonlopputoimintaan Itä-Helsinkiin
2.2.2017
Haemme projektipäällikköä nuorille suunnattuun päivätoimintapisteeseen
Kriminaalihuollon tukisäätiön kehittämisyksikkö hakee projektipäällikköä nuorille suunnattuun päivätoimintapisteeseen
2.2.2017
Asumisen VAT-verkoston yhteistyöpäivät Turussa maaliskuussa
Tapahtuma 15.-16.3.2017 on täynnä eikä uusia ilmoittautumisia voida ottaa.
26.1.2017
Suljettu verkkoryhmä vankien puolisoille 24.4.-9.6.2017
Kriminaalihuollon tukisäätiön Ehjä perhe -toiminta järjestää keväällä vankien puolisoille suunnatun verkkoryhmän.
26.1.2017
Haemme projektisuunnittelijaa Tampereelle
Projektisuunnittelija työskentelee Vakavien rikosten jälkisovittelu -jatkohankkeessa.
4.1.2017

RSS-syöte

Voit tilata sivuston uutiset myös RSS-virtana. RSS (Really Simple Syndication) on web-syöte, jonka avulla usein päivittyvää sisältöä toimitetaan lukijalle ilman sivuilla vierailua. RSS onkin suunniteltu helpottamaan esimerkiksi uutisten seuraamista usealta sivustolta.

RSS-lukijasi lataa tilaamasi syötteet automaattisesti. RSS-syötteitä voi lukea kaikilla nykyisillä selaimilla ja niitä voi tilata myös moniin verkkopalveluihin.

Tilaa syöte

VERKKOVARAANI