Kriminaalihuollon historiaa

cacd-1927-ett-par-av-sm.jpg
Kriminaalihuoltoyhdistyksen suojakoti naisille sijaitsi 1920-luvulla Huopalahdessa, lähellä Helsinkiä.

KHY:n Helsingin aluetoimisto



( www-kriminaalihuolto-fi -sivustolta:)
Kriminaalihuoltolaitoksen Helsingin aluetoimisto sijaitsi Suomen vankeusyhdistyksen v.1908 rakennuttamassa kiinteistössä. Talossa toimi alkuvuosina mm. naisten turvakoti, miesten yömaja, yökoti, yhdistyksen toimisto sekä Helsingin lääninvankilan sivuosasto sakkovankeja varten.

Vuosina 1930-40 yhdistyksen toimintaan sisällytettiin vankilasta vapautuneille helsinkiläisille kokeilutyömaatoimintaa sekä koko maassa toimivaa työleiritoimintaa ('mau-mau-Ieirit'). Vuosina 1960-90 kriminaalihuoltotyöhön kuului mittavaa työnvälitystoimintaa. Helsingin aluetoimistossa oli vuodesta -70 lähtien päätoiminen työnvälittäjä, joka valitti vuosittain sadoille asiakkaille sekä keikka- että vakituista työtä

Kinaporin kiinteistössä on toiminut koko sen historian ajan monipuolista asuntotoimintaa, parhaimmillaan yhdistyksella oli tarjota asiakkailleen 100 vuodepaikkaa: vuonna 1970 alkukoti (9 paikkaa), naisten asuntola (9 paikkaa) seka perheasuntoja. Vuosina 1975-1988 kiintelstössä sijaitsi 15-30 -paikkainen vankilasta vapautuneiden vastaanottoasuntola seka vuosina 1976-1994 29-paikkainen Etappi-asuntola. Naiden llsaksl aluetoimistolla oli Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja tukiasunnoiksi (v.1991 54 asuntoa.)

Vastaanottoasuntolan lakkautettua perustettiin aluetoimistoon Päiväkeskus, jonka toiminnan tarkoituksena oli helpottaa päivisin toimettomana olevien asiakkaiden elämäntilannetta. Toiminta loppui v.1994, jolloin yhdyskuntapalvelukokeilun myötä suurin osa ei-lakisääteisistä työmuodolsta lopetettiin. Viimeisin aluetoimistossa toimiva asuntola, Veljeskoti, lakkautettiin v. 2000.

Helsingin aluetoimisto sijainti on ollut asiakaskuntaansa nahden keskeinen alamaailman kohtaamispaikka. Alueen kyseenalainen maine on sailynyt, vaikkakin "Kurvin kulmat" ovat rauhoittuneet selkeasti sen villeistä vuosista.

Helsingin yhdyskuntaseuraamustoimisto muutti Hakaniemeen vuonna 2008
.

485b-kirjoituskone-hankittu-sm.jpg
Vankeusyhdistykselle uutta tekniikkaa




Vankeinhoitolaitos ja Kriminaalihuoltolaitos historiaan - Rikosseuraamuslaitos on rikosseuraamusalan uusi viranomainen


Julkaistu 30.12.2009/RISE
Suomeen syntyy vuoden 2010 alusta uusi rikosseuraamusalan viranomainen, kun Rikosseuraamusvirasto ja sen alaisuudessa toimivat Kriminaalihuoltolaitos ja Vankeinhoitolaitos yhdistetään Rikosseuraamuslaitos-nimiseksi viranomaiseksi.

Rikosseuraamuslaitoksen perusyksiköitä ovat yhdyskuntaseuraamustoimistot sekä avovankilat ja suljetut vankilat. Laitos jakaantuu kolmeen rikosseuraamusalueeseen, joilla lausuntotyö, tuomittujen arviointi ja sen perusteella tehtävä rangaistusajan suunnittelu on keskitetty arviointikeskukseen sekä hallinnolliset tukitoiminnot aluekeskukseen. Valtakunnallisia yksiköitä ovat keskushallintoyksikkö sekä vankien terveydenhuollosta vastaava terveydenhuoltoyksikkö.

– Uudistuksella halutaan luoda yhtenäisesti toimiva rangaistusten täytäntöönpano-organisaatio, jossa vankeusrangaistusten ja yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpano hoidetaan entistä tehokkaammin. Rikosseuraamuslaitos lisää yhteiskunnan turvallisuutta eristämällä rikoksista vankeuteen tuomitut silloin kuin he ovat vaarallisia, mutta ennen kaikkea lisäämällä yhdyskuntaseuraamusta tai vankeusrangaistusta suorittavien valmiuksia elää rikoksetonta elämää rangaistuksen suorittamisen jälkeen. Rikosseuraamuslaitos haluaa olla aktiivinen yhteistyökumppani kaikille viranomais- ja muille sidosryhmille, jotka voivat myötävaikuttaa rangaistusta suorittavien paluuseen normaaliin elämään, lupaa Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Esa Vesterbacka.

6c30-sopentupa-92b.jpg
Vapaa-aikaa Sopentuvan leirikeskuksessa

Uudistuksessa päällekkäistä hallintoa poistetaan sekä toimintatapoja ja ohjausta yhtenäistetään. Yhdenmukaiset käytännöt ja tuomittujen yhdenvertainen kohtelu eri puolilla maata voidaan varmistaa aikaisempaa helpommin.

Toimintaa yhtenäistämällä pyritään turvaamaan tuomituille katkeamaton tuki niin vankeusaikana ja vapauteen siirryttäessä kuin yhdyskuntaseuraamuksia suoritettaessa. Uudistus helpottaa myös toiminnan painopisteen siirtämistä vankeusrangaistuksista avoseuraamusten suuntaan.


Keskuspaikat Helsinki, Tampere ja Kuopio

Etelä-Suomen rikosseuraamusalueen päätoimipaikka on Helsinki, Länsi-Suomen Tampere ja Itä- ja Pohjois-Suomen alueen päätoimipaikka on Kuopio. Jokaiselle rikosseuraamusalueelle tulee oma arviointikeskus ja koko maahan yhteensä 29 vankilaa sekä 16 yhdyskuntaseuraamustoimistoa.

Vangit pyritään sijoittamaan lähelle heidän kotipaikkaansa. Kullekin alueelle tulee yhteensä noin 1 100 vankipaikkaa.Laitoksen keskushallintoyksikkö sijaitsee Helsingissä ja terveydenhuoltoyksikön päätoimipaikka on Hämeenlinna.

1499-avoimet-ovet-3-9-1991.jpg
Avoimet ovet 1991

Polku vapauteen – uusi logo

Organisaatiouudistuksen yhteydessä Rikosseuraamuslaitos saa myös uuden logon. Logosta kuvastuu laitoksen toiminnan tarkoitus: polku vapauteen.

Symbolinen polku alkaa rikoksesta, jota kuvataan tummalla harmaalla. Sininen on rangaistuksen suorittamisen väri. Vihreä symboloi vapauttamisvaihetta, joka tukee kiinnittymistä yhteiskuntaan ja uuden elämän aloittamista. Polun päässä keltainen muistuttaa tästä tavoitteesta.

RISE-logotyypin I-kirjain kuvaa ylös- ja eteenpäin suuntautuvaa liikettä ja kehitystä.
Rise
de02-harri-montonen-ja-tunnus.jpg
Harri Montonen ja entinen logo Sopentuvalla

Pengerkadusta Kinaporinkaduksi



acdc-vaasankatu-9-pengerkatu-30-1908-br.jpg
Helsingin kaupunginmuseo (Signe Brander 1908) Torikojuja. Kuvattu nykyisen Vaasanpolun kohdalta

fbd0-vaasankatu-5-pengerkatu-30-1925.jpg
Helsingin kaupunginmuseo (Eric Sundström 1925) Katutasossa on Elannon myymälöitä.

43ae-vaasankatu-5-11-1950.jpg
Helsingin kaupunginmuseo (Eino Heinonen 1950)

Nykyisen Vaasankadun paikkeilla sijaitsi aikoinaan kaupungin yksityiselle vuokraama Harjun tila, jonka mukaan Harjun osa-alue on saanut nimensä. Kun alkuperäisen tilan vuokra-aika vuonna 1883 päättyi, kaupunki jakoi alueen tonteiksi, ja alueelle syntyi nopeasti puutaloesikaupunki. Asukkaiden keskenäisen kinastelun vuoksi alue sai pian epävirallisen nimen Kinapori,ja sen vanhan yksityistien paikalle rakennettua päätietä nimitettiin sen mukaisesti Harjukaduksi tai Kinaporinkaduksi. Kun alueelle vuonna 1901 vahvistettiin asemakaava, katu sai nimen Vaasankatu, ja nimi Harjukatu siirrettiin eräälle sen poikkikadulle. Nykyinen Kinaporinkatu sen sijaan oli osa Pengerkatua ja sai erillisen nimen vasta paljon myöhemmin.
(Wikipedia)

d0b4-pengerk-30-1911-br.jpg
Vankeusyhdistyksen toimitalo. Helsingin kaupunginmuseo (Signe Brander 1911) Kuvattu Pengerkatu 33:n (=Kinaporinkatu 3) tontilta luoteeseen.


9a02-1929-hus.jpg
Vaasankatu 5 - Pengerkatu 30 (= Kinaporinkatu 2) sisäpihaa





0e2c-asuinparakki-nurmijärven-tietyömaalta-1937-sm.jpg
Asuinparakki Nurmijärven tietyömaalla 1930-luvun lopulla



Vankeusyhdistyksen toiminnasta 1950-luvulla


Nykypäivän yhteiskunnassa suoritetaan varsin monitahoista huoltotyötä. Jos tuon huoltotyön laajoilta vainioilta halutaan etsiä vaikeahoitoisimpia sarkoja, on kriminaalihuolto epäilemättä luettava niiden joukkoon.

Kriminaalihuolto on kivinen pelto useistakin syistä. Huollon kohteena on ihmisiä, jotka monessa suhteessa poikkeavat siitä, mikä katsotaan normaaliksi. Älynsä puolesta vajavaiset yksilöt eivät ole tällä työkentällä harvinaisuuksia. Luonne-vikaisuutta esiintyy monissa muodoissa. Kun tällaiset rakenteellisesti poikkeavat huollettavat useinkin ovat lisäksi joutuneet elämään epäedullisissa ympäristöolosuhteissa, ei kriminaalihuollon työntekijöillä todellakaan ole arkisia sarkojaan tähyillessään aihetta huolettomaan tulosten odotteluun. Kun lisäksi otetaan huomioon, että rikoksentekijöihin suhtaudutaan yhteiskunnassa vihamielisesti ja että tämän seurauksena rikollishuoltotyöhönkin asennoidutaan suuren yleisön keskuudessa jokseenkin kylmäkiskoisesti, on syytä ihailla niiden miesten ja naisten henkistä kypsyyttä, jotka perustamalla yhdeksän vuosikymmentä sitten Vankeusyhdistyksen kävivät järjestynein voimin käsiksi kriminaalihuollon kiviperäiseen peltoon.

Tarkkailtaessa Vankeusyhdistyksen toimintaa viisikymmenluvulla voidaan panna yleisenä piirteenä merkille, että työ on suoritettu seuraamalla vuosikymmenien aikana saatujen kokemusten viitoittamia latuja. Tämä ei suinkaan ole merkinnyt paikallaan polkemista. Yhdistyksen toiminta on monessa suhteessa laajentunut ja eräillä työsaroilla on sovellettu uusiakin menettelytapoja. Lienee kuitenkin niin, että sellaista periaatteellisesti ratkaisevan uutta, jolla ei olisi juuria Vankeusyhdistyksen yhdeksänkymmenvuotisessa historiassa, tuskin on sisältynyt yhdistyksen piirissä 1950-luvulla suoritettuun työhön. Tuntuu siltä, että rikoksia tehneiden ihmisten perusvaikeudet ovat aina samanlaiset. Kun kriminaalihuolto käytännössä tähtää juuri noiden perustavaa laatua olevien vaikeuksien poistamiseen tai ainakin vähentämiseen, työkentällä vain harvoin tapahtuu periaatteellisia muutoksia.

Vankiloista vapautuvat, erityisesti perheettömät, ovat usein tilapäisen asuntoavun tarpeessa pyrkiessään sijoittumaan takaisin yhteiskuntaan. Kun asunnottomuus epäilemättä muodostaa vakavan esteen säännöllisten elämäntapojen kehittymiselle, on asuntola- ja suojakotitoiminta ollut Vankeusyhdistyksen eräänä tärkeänä työmuotona yhdistyksen perustamisajoista alkaen. Tällä työsaralla on 1950-luvulla eletty ahtauden aikoja. Yhdistyksen Helsingissä ja Tampereella sijaitsevat miesten yömajat ovat jatkuvasti olleet miehitettyinä viimeisiä sijoja myöten. Vuonna 1955 avattiin Vankeusyhdistyksen talossa Helsingissä naisten asuntola, jonka turvin on voitu entistä laajemmassa määrin tarjota tilapäistä asuntoapua lähinnä nuorille kodittomille tytöille. Yhdistys on viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana — omien majoitusmahdollisuuksien ollessa loppuun käytettyjä — tarjonnut vankiloista vapautuville asuntoapua myös siten, että se on antanut maksusitoumuksia muiden yhteisöjen ylläpitämiin asuntoloihin ja yömajoihin pääsemiseksi.

Rangaistuslaitoksista vapauteen lasketuilla on tavallisesti edessä taloudellisia vaikeuksia. Silloinkin, kun työhön sijoittuminen on välittömästi järjestynyt, on useimmiten huolta selviytymisestä ensimmäiseen palkanmaksuun saakka. Niinikään saattaa puuttua varoja esimerkiksi tarpeellisten työvälineiden hankkimiseen. Tällaisissa tapauksissa on tilapäinen taloudellinen tuki paikallaan. Aikaisempiin kokemuksiin nojautuen on yhdistyksen piirissä 1950-luvulla jaettu tilapäisiä taloudellisia avustuksia vain tarkan harkinnan perusteella. Suoranaisten raha-avustusten käyttöä on vältetty mahdollisten väärinkäytösten ehkäisemiseksi. Ruoka-avustukset on annettu ateriakuponkeina, matka-avustukset matkalippuina, vuokra-avustukset suoraan maksamalla ko. vuokrat, vaate- ja työväli-neavustukset hankkimalla kauppaliikkeistä valmiiksi kysymykseen tulevat vaatetusesineet ja työkalut jne. Tarkkailua on suuresti helpottanut jo vuonna 1912 käytäntöön otettu ns. irtolehtimenetelmä. Jokaisella huollettavalla on arkistossa oma kansionsa, johon kootaan häntä koskevat asiakirjat. Kun pienimmätkin avustuserät samoinkuin muutkin huoltotoimenpiteet merkitään viivyttelemättä puollettavien asiakirjoihin, joita jatkuvasti talletetaan kansioissa, voidaan jokaisessa tapauksessa erikseen välittömästi tarkistaa aikaisemmat huoltotoimenpiteet ja niihin perustuen myös ratkaista uudet huolto-pyynnöt. Kun avustustoiminnassa lisäksi pidetään jatkuvaa kosketusta huoltolautakuntiin, hyväntekeväisyyttä harjoittaviin yhteisöihin jne., voitaneen tämän työmuodon kohdalla katsoa hyvin noudatetun apostolin kehoitusta "Kaiken tulee tapahtua järjestyksessä."

Työhuolto on jatkuvasti ollut Vankeusyhdistyksen toiminnan päälinjoja. Viisikymmenluku ei ole tässä suhteessa muodostanut poikkeusta. Myös työhuollon muodot ovat säilyneet ennallaan. Täten on ollut käytettävissä lähinnä kaksi päätietä, työleirit ja sijoitukset yksityisille työmarkkinoille. Tarkasteltaessa työhuoltotoiminnan kehitystä 1950-luvulla voitaneen kiistattomasti todeta, että viisikymmenluku on lopullisesti osoittanut työleiritoiminnan elinkelpoisuuden ja tarkoituksenmukaisuuden. Kun työleiritoiminnan historiaa, merkitystä ja laajuutta on esitelty käsillä olevassa julkaisussa jo aikaisemmissa yhteyksissä, ei niihin enää tässä kirjoituksessa lähemmin puututa. Sijoitukset yksityisille työmarkkinoille ovat laajuudeltaan olleet suoranaisesti riippuvaisia maassa kulloinkin vallinneesta yleisestä työllisyystilanteesta. Näinollen on vaikeina työttömyyskausina jouduttu kokemaan suuriakin vastoinkäymisiä. Tässä yhteydessä on kuitenkin toisaalta aihetta ilolla todeta, että myös viisikymmenluvun kuluessa on löytynyt yksityisiä työnantajia, jotka ovat tervettä ennakkoluulottomuutta osoittaen ottaneet palvelukseen rikoksista tuomittuja. Kun näiden yksityisten työnantajien joukossa on ollut myös suurtyönantajia — eräiden sellaisten nimet ulottuvat kauas yhdistyksen historiaan —, ei yksityisen sektorin osuus työ-huoltotoiminnassa ole suinkaan ollut merkityksetön.

Kun seurataan yhdistyksen suorittamaa valvontatyötä 1950-luvulla, havaitaan, että vuosittain on välittömässä valvonnassa ollut noin 3000 rikoksentekijää, joista noin kolmannes on ollut nuoria rikoksentekijöitä. Viime vuosina on nuorten osuus selvästi ollut kasvusuunnassa. Saatujen kokemusten perusteella on valvontatoiminnan muotoja pyritty viisikymmenluvulla kehittämään edelleen. Siten on esimerkiksi valvonnan alkamisen nähden ryhdytty soveltamaan sellaista menettelytapaa, että ehdollisesti tuomitut nuoret saavat jo oikeuspaikalla välittömästi oikeudenkäynnin jälkeen kehoituksen ilmoittautua tulevalle valvojalleen. Näin menetellen — kysymyksessä on luonnollisesti epävirallinen ja vapaaehtoisuuteen perustuva toimenpide — eivät nuoret jää ilman ohjausta ja tukea niinä tuomion-jälkeisinä alkuviikkoina, joiden aikana viranomaiset toimivat saattaakseen ehdollisesti tuomitut asianmukaisessa järjestyksessä valvontaan. Suurin osa valvontatapauksista on hoidettu yhdistyksen omien valvontaelimien avulla. Lisäksi on käytetty hyväksi sosiaalilautakuntien tarjoamia mahdollisuuksia samoinkuin työhön tarjoutuneita, sopiviksi katsottuja yksityishenkilöltäkin. Valvontatyöstä 1950-luvulla saadut kokemukset osoittavat selvästi, että parhaisiin tuloksiin pääseminen edellyttää tarkoitukseen erityisesti koulutetun täysipalkkaisen valvojakunnan käyttämistä.

Nuoria rikoksentekijöitä koskevasta henkilötutkintatyöstä mainittakoon 1950-luvun osalta ensinnäkin, että tutkintoja on sanottuna ajanjaksona suoritettu keskimäärin viisi jokaista arkipäivää kohden. Tämän lisäksi on samaan aikaan suoritettu Ruotsin viranomaisia varten Suomen kansalaisten — lähinnä aikuisten — siellä tekemien rikosten johdosta keskimäärin yksi henkilötutkinta joka kolmatta arkipäivää kohden. Henkilötutkintojen suorittamisessa on pyritty objektiivisuuteen nojautumalla ensi sijassa eri viranomaisilta saatuihin asiatietoihin. Näin menetellen on saavutettu esim. myöhempiä tutkimustöitä ajatellen riittävä luotettavuusaste.

Merkittävä kehitys on Vankeusyhdistyksen toiminnassa tapahtunut 1950-luvulla valistus-, koulutus- ja tutkimustyön alalla. Vuonna 1953 alkoi ilmestyä yhdistyksen julkaisu "Rikollisuutta Vastaan", jota on sittemmin säännöllisesti toimitettu kahtena numerona vuodessa. Samana vuonna valmistui toimitusjohtaja Kaarlo W Sukin välittämän taloudellisen tuen turvin yhdistyksen toimintaa ja nuorisorikollisuuden ongelmia valaiseva filmi "Eksyksissä". Sekä filmiä että julkaisua on pyritty tehokkaasti käyttämään hyväksi yhdistyksen harjoittamassa valistustoiminnassa, jonka tueksi lisäksi hankittiin vuonna 1953 16 mm:n kaitafilmiprojektori. Huomattavaa osaa julkaisun sisällössä on esittänyt se aineisto, joka on syntynyt yhdistyksen piirissä harjoitetun tutkimustyön tuloksina. Tehokasta kriminaalipolitiikkaa ei voida rakentaa arvelujen ja uskomusten varaan. Senvuoksi on uurastus tutkimuksen alalla välttämätöntä. — Koulutustoimintaa on harjoitettu pääasiassa siten, että vuosittain on järjestetty erityisiä koulutuspäiviä, joille on osallistunut yhdistyksen omien valvojien lisäksi mm. sosiaalilautakuntien ja poliisitoimen edustajia. Esitelmöitsijöinä ja luennoitsijoina ovat koulutuspäivillä toimineet alan asiantuntijat.

Kriminaalihuollon työyhteydet eri viranomaisiin ovat viisikymmenluvulla kehittyneet edelleen suotuisaan suuntaan. Tästä on eräänä ilmauksena esimerkiksi se sopimus, jonka mukaan Vankeusyhdistys vuodesta 1959 alkaen varaa Tuusulan kunnassa sijaitsevasta Rusutjärven kotikoulusta ainakin kuusi paikkaa Helsingin lastensuojeluviranomaisten käyttöön tyttöjen sijoittamista varten. — Myös ulkomaisten suhteiden hoidossa on tapahtunut kiintenemistä. Yhdistys on ollut edustettuna useissa kansainvälisissä konferensseissa ja pohjoismaiden puitteissa on myös harjoitettu luennoitsijavaihtoa sekä oltu jatkuvassa neuvottelukosketuksessa.

Viisikymmenluku on siirtynyt historiaan ja se muistetaan yhdistyksen piirissä ahkeroimisen aikana. Edessä oleva kuusikymmenluku suurine ikäluokkineen näkyy laajana vainiona, joka antaa yhdistykselle paljon työtä. On varsin toivottavaa, että kuusikymmenluvun sarkoja päästäisiin kyntämään laajentunein voimin ja mahdollisuuksin. Kysymyksessä on koko yhteiskunnan etu.
(Yhdeksän vuosikymmentä rikollisuutta vastaan. Vankeusyhdistys r.y. Helsinki 1960)

9d0c-vuosikertomuksia-sm.jpg
VERKKOVARAANI