Mul on oma koti
Istumme Hakaniemen torikahvilassa auringon kutittaessa niskaa. Kojuissa kurkottelevat kutsuvasti porkkanat, kaalit ja herneet. Kukkaruukuissa notkuvat värikkäät cannat ja muut kaupungin puutarhureiden hienot asetelmat. Punakoita ay-toimitsijoita istuu onnellisena vierusjakkaroilla.
Juttuseurana on Mika, joka asuu Kriminaalihuollon tukisäätiön omistamassa tukiasunnossa Itä-Helsingissä. Hän on ”remonttireiska”, joka on juuri muurannut seinää ja näyttää maitopurkista tipahtaneelta Ismo Alangolta.
Monelle tukiasunnot ovat hämärä käsite, ja nyt on tarkoitus kuulla, mitä tukiasuminen tarkoittaa käytännössä.
Kämppänsä Mika sai, kun asumispalvelukoordinaattori Mia eli tuttavallisemmin ”punkkari” soitti ja kertoi, että Mikan hyvän kaverin lähellä olisi vapautumassa kämppä. Se on 32 neliön yksiö keittokomerolla, josta Mika maksaa vuokraa runsaat neljä sataa.
Jo aiemmin Mika oli kuullut pelisäännöt, joilla kämppä oli mahdollisuus saada. Asuntoja piti hakea lomakkeella ja ne on tarkoitettu vankilasta vapautuville, jotka haluavat sitoutua kuntoutussuunnitelmaan ja pysyä raittiina.
Mika oli asunut kymmenen vuotta vankiloissa, rappukäytävissä ja asuntoloissa, joten hän halusi oman kämpän.
– Avaimen pitäminen kädessä oli hieno tunne. Erityisen hienoa oli, kun sai avata ensin alaoven ja sitten vielä uudestaan oman asunnon oven, Mika kuvailee.
Mika arvostaa sitä, että hän saa asua rauhallisessa osaketalossa. Hän ei halua käydä suihkussakaan yhdeksän jälkeen siitä aiheutuvan metelin takia. Paikalla on väliä, sillä erityisesti asumisen alkuvaiheissa houkutus lähteä kentälle oli suuri.
Jos talossa asuisi yksikin entisistä hippaveikoista, riski retkahtaa on suuri. Osaketalossa ihminen haluaa Mikan mukaan samastua muihin samassa talossa asujiin.
Koti on Mikalle pyhä paikka, jossa saa rauhoittua. Televisiosta hän katselee laatudokumentteja Discovery-kanavalta ja Salatut elämät.
Television katseluun on nahkaisia tuoleja, jotka vivun avulla nousevat ja laskevat tarpeen mukaan. Istuimien välillä on käsinojat, sillä ainakin toistaiseksi Mika on sinkku.
Mika haluaa kokata itse ruokansa. Vapaa-ajalla, jos sitä joskus rakennuksilta on, hän saattaa käydä myös kirpputoreilla.
– Voin ostaa sieltä esimerkiksi vanhan kärrynpyörän itselleni, Mika kuvailee. Kärrynpyörästä hän teki äidilleen valaisimen ja olohuoneessa killuu pesukoneen rummusta tehty lampunvarjostin.
Hei haloo! Mihin tämä ihminen tarvitsee tukea, kun hän elämäntyylinsä puolesta voisi olla ihannevävy tai kaikkien loppuun palaneiden personal trainer?
Mikan mukaan vapautuva vanki on pitkään risteyksessä, jossa toinen tie vie oikealle ja toinen vasemmalle retkahdukseen. Tarvitaan ihmisiä, joihin voi näinä kuukausina tukeutua.
Sopivat ihmiset Mika löysi vertaistuki Rediksestä, jossa työskentelee entisiä vankeja, jotka ”eivät silitä päälakea vaan kertovat totuudet”. Myös biljardi siellä oli kiva ajanviete. Matkalla rautakauppaan Mika saattoi pistäytyä tapaamassa myös Kritsin asumistyöntekijää.
Tuki on käytännön asioiden järjestelyä esimerkiksi viranomaisviidakossa ja tunne siitä, ettei ole yksin. Seinät ja matkasänky eivät riitä.
Alussa tuli myös käydä klinikalla antamassa virtsanäyte, josta katsottiin, onko elimistössä huumausainetta. Tätä Mika ei pitänyt loukkaavana, vaan hyvänä asiana.
Hiljattain tuli täyteen vuosi tukiasumista. Parhaillaan hän pohtii vaihtoehtoja uudelle asunnolle, jolloin nykyisestä tulee koti seuraavalle vapautuvalle vangille.
Maalla Mika ei haluaisi asua, vaan mieluiten täällä kaupungissa, jossa on töitä ja tulevaisuutta. Tennari nousee pulunpaskasta ripeästi rakennuksille.
Kuva: Unsplash