Niko ja Make kaupungilla
Lautasella on iso kasa sokerisia donitseja. Yksi toisensa jälkeen ne katoavat kahden kollin kitaan. Istumme Kurvissa Kriminaalihuollon tukisäätiön WOP-tiloissa. Tarkoitus on puhua siitä, miten WOP on auttanut vankilasta vapautuneita nuorukaisia.
Puhumme Nikosta, mutta henkiseksi kainalosauvaksi mukaan on tullut Make, joka osallistuu myös keskusteluun. Make kertoo olevansa oikea pullahiiri. Loppujen lopuksi Niko jää lähes ilman donitseja – niin vauhdikkaasti Make pistelee ne suuhun.
Niko pääsi WOPiin, kun hän oli suorittamassa tuomiotaan Keravan vankilassa. Niko oli ollut päihteettömällä osastolla, mutta oli joutunut sieltä pois, kun oli käyttänyt aineita.
Moni huumekuvioissa mukana oleva käy aika ajoin vankilassa suorittamassa tuomion, joten huumemarkkinat toimivat myös kaikissa vankiloissa.
Niko oli kuitenkin päättänyt, että hän haluaa päästä vanhasta elämäntyylistä eroon vapauduttuaan. Siksi hän pyrki nuorille tarkoitetulle WOP-osastolle ja pääsikin – ”päivää ennen Ystävänpäivää”. Tätä osastoa Nikolle suositteli myös vankilan henkilökunta.
WOP oli Nikon mielestä sopiva hänelle, koska siellä vangit ovat täysin eristyksissä muista vangeista. Päihteettömyydestä on helpompi pitää kiinni, kun ei ole kiusauksia ympärillä.
WOP toimi omalla osastollaan. Kaksi kertaa viikossa he kokoontuivat ryhmään käsittelemään mm. rikoksia. Lisäksi oli kahdenkeskisiä keskusteluja työntekijöiden kanssa. Niko kertoo myös hakanneensa halkoja, käyneensä töissä vankilan puutarhalla ja mopanneensa paikkoja.
Vartijat osastolla olivat Nikon mielestä erilaisia. He eivät ole niin sanottuja tavallisia vartijoita, vaan hekin kannustavat vankeja.
Omista asioistaan ei ollut ryhmissä kuulemma helppo puhua, mutta koska monet olivat tuttuja Nikolle jo entuudestaan, puhuminen helpottui. Välillä oli kieltämättä raskasta katsoa samoja naamoja 24/7. Siksi hän pyrki ”lusimaan ainoastaan” omaa tuomiotaan eikä lähtenyt liikaa pohtimaan toisten ryhmäläisten kokemuksia.
Vankilasta kadulle
Kun Niko pääsi Keravalta, hänen kanssaan oli suunniteltu jatkoa, sillä WOPiin kuuluu myös tuki vankila-ajan jälkeen. Asiakkaat tapaavat viikoittain Minniä ja Reettaa, jotka toimivat palveluohjaajina Kritsissä. Lisäksi heille voi soitella, jos tarvitsee tukea ”tässä ja nyt”.
Minniin ja Reettaan suhtaudutaan arkisesti, sillä heitä näki jo vankilassa. He ovat tuttuja tukihenkilöitä.
Vapauduttuaan valvontaan Niko oli aluksi kuntoutuslaitoksessa, mutta ei viihtynyt siellä. Sitten hänelle tuli odotettu päätös korvaushoidon aloittamisesta. Tässä hoidossa saadaan lääkettä, joka pitää aineenhimon poissa.
Niko pääsi muuttamaan takaisin Helsinkiin. Asuntoa hänelle ei kuitenkaan järjestynyt. Onneksi Nikolla on äiti ja veli, joiden luona hän on saattanut asua. Isää hän ei ole nähnyt pitkään aikaan.
Äidin luona asuminen on kummankin mielestä tosi noloa. Siitä iskee miehelle alennuskompleksi. Make lohduttelee, että ehkä jokin asuntolapaikka löytyy Nikolle. Ensin on osoitettava asumistaidot asuntolassa ja sitten saa asunnon.
Kahdeksan kuukautta on odoteltu…
Niko puolestaan ei valita juuri mistään. Hänen mukaansa ”WOP-osastolle oli helppo päästä vankilassa…korvaushoitoonkin pääsee, jos vaan on tarpeeksi motivaatiota…WOPin jatkuminen vapauteen oli hyvä asia”. Mieshän puhuu kuin Jyrki Katainen! Ja minä kun valitin, että kaupassa ei ollut tänäänkään reilun kaupan banaaneja vaan ainoastaan myrkkyä, riistoa ja geenimanipulaatiota. Ja katupölyjäkään ei ole alettu kerätä!
”Tässä lääke ja huomenna uudelleen”
Niko ottaa repustaan froteepyyhkeen ja viikkaa sen siististi uudelleen repun pohjalle. Tulevaisuuden suhteen hän tuntuu varovaisen toiveikkaalta, mutta ei tosiaankaan hötkyile. Oma lääkärikin oli sanonut, että koska korvaushoito on aika alussa, ainakaan vuoteen-kahteen ei kannata ajatella esimerkiksi töihin menoa.
Voimavarat menevät nyt siihen, että lääkitys saadaan kohdalleen.
Nikon mukaan lääke ei vielä kanna aamuun asti. Oireina ovat huonovointisuus, uni on levotonta ja jalkoja särkee.
Joka aamu Niko herää, keittää kahvit ja polttaa tupakan. Sitten hän lähtee klinikalle hakemaan lääkkeen. Se vie kahdesta kymmeneen minuuttiin. Loppupäivälle onkin sitten keksittävä jotain. Se on 23 tuntia ja 50 minuuttia.
Siksi Niko ja Make ponnistelevat yhdessä. Jos toinen on vaarassa retkahtaa, toinen yrittää puhua järkeä. He lenkkeilevät ja katsovat leffoja. Näitä tavallisia asioita on kuulemma helpompi tehdä kahdestaan. Joskus he käyvät Stop Huumeille -yhdistyksen tapaamispaikassa Pasilassa.
Noin kerran kuukaudessa Niko käy kaupungin sosiaalitoimistossa. Siellä käsitellään toimeentulohakemukseen liittyvät asiat.
Valkenee, että jos Minniä ja Reettaa ei olisi, Nikolla ei olisi psykososiaalista tukea lääkehoidon oheen. Eikä edes asuntoa ole. Mutta tästäkään Niko ei valita, sillä ”toimeentulotuki on se tuki mitä sossusta saa”. Tästä steitmentistä Katainen ei kyllä pitäisi.
Make kertoo, että asunnottomuus on korvaushoidossa olevalle ongelma. Moni joutuu asumaan kavereiden nurkissa, jotka vielä käyttävät aineita. Jokainen ymmärtää, että tämä on aika vaikea tilanne, kun haluaa kuitenkin pysyä päihteettömänä.
Ja onhan kodittomuus ongelma, vaikka ei olisi korvaushoidossakaan.
Make valaa taas uskoa parempaan päivään. Kun korvaushoito on edennyt, hoidon piirissä olevilla alkavat pyöriä lomat. Se tarkoittaa sitä, että lääkkeitä saa myös mukaan eikä joka päivä tarvitse hakea omaansa klinikalta. Se on jo edistystä.
Nuori itse tekee suurimman työn toipumisessa, mutta ei liene liikaa vaadittu, että joku hieman tasoittaisi tietä järjestämällä kodin.
WOP näyttää tietä
Ilmassa on kevään tuntua. Sen tietää kun Kiasman eteen ilmestyvät skeittaajat lahkeet lepattaen ja ensimmäinen avoauto kaartaa kaupunkiin. Niko katsoo hieman väsyneen oloisena silmiin ennen kuin nostaa reppunsa ja astuu rappukäytävään.
WOP – It works if you work it out – on pitkäaikaista nuorten selviytymisen tukemista. Niko käy Reetan luona kaksi kertaa viikossa ja 5-6 kertaa viikossa he puhuva puhelimessa. Lisäksi he asioivat yhdessä virastoissa.
Toivottavasti uudenlainen toimintamalli, tuen jatkuminen vapauteen asti, jää elämään. Muuten asia jää kyllä puolitiehen.
Kuva: Unsplash