Isä joka katuu tekoaan
Moni sanoo, että avovankilassa on aivan erilaista kuin suljetussa vankilassa. Tämän huomasi ilokseen myös Kai. Hänen mielestään sana vankila voitaisiin hyvin poistaa tienvarren kyltistä kokonaan.
Katsomme ulos ikkunasta kaunista järvimaisemaa. Totta, vihreälle nurmelle sirotellut rakennukset, järvi ja souteluun varattu oma alue eivät vastaa mielikuvaa vankilasta.
Haastateltavaksi ilmoittautunut Kai sai ensin hämmästymään, sillä hän ei ole ulkonäöltään suomalainen. Ei kyllä pitäisi ihmetellä, sillä onhan suuri osa vangeistamme ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia. Istumme ja käymme läpi Kain ihmeellistä elämää.
Mikä sai kuuman ilmaston miehen löytämään itsensä ugrien vankilatöllistä keskellä ei-mitään? Hän kertoo, että kaikki paha alkoi viinasta, mistäpäs muusta kun Suomessa ollaan.
Kai kertoo olleensa yli kahdenkymmenen, kun hän ensi kerran maistoi viinaa. Känni ei kuulu alkuunkaan hänen omaan kulttuuriinsa. Jouduttuaan Suomeen hän alkoi kuitenkin käyttää viinaa enemmän. Syyksi hän mainitsee muun muassa ankean ilmaston. Työkavereiden kanssa oli silloin tällöin tapana ottaa ja viinaa myös tarjottiin. Rikokseen hän syyllistyi otettuaan kunnon kännit. Kyseessä oli vakava väkivaltarikos. Siitä tuli pitkä kakku.
Aina jotain tapahtuu, jos juo, Kai sanoo ja katsoo katuvasti silmiin.
Viidakosta vapauteen
Matka järvenrantayksiöön on ollut pitkä. Kai joutui lähtemään karkuun omasta maastaan, koska valtaa siellä piti julma sotilasjuntta. Muiden toisinajattelijoiden tapaan Kai ryhtyi vastarintaan ja oli vaarassa joutua juntan käsiin. Viisi vuotta historian opiskelija taisteli metsäsissinä. Sitten hän pakeni perheensä kanssa Thaimaahan pakolaisleirille.
Leirillä Kai kuuli, että hänellä oli mahdollisuus päästä Yhdysvaltoihin, mutta Kain tuli lähteä sinne etukäteen. Bussissa lentokentälle hän päätti, ettei voisi mitenkään lähteä ilman vaimoaan. Niinpä hän kääntyi takaisin leirille ja jäi odottamaan uutta paikkaa.
Ennen pitkää YK:n työntekijältä tuli ilmoitus, että Pohjoismaihin otettaisiin ryhmä pakolaisia. Kain perhe pääsi Suomeen. Ensimmäisistä vuosista hän muistaa uimahallikäynnit ja luistelun lasten kanssa. Uusi turvallisempi elämä alkoi rullata.
Hänen kansallaan on sanonta, että kun on yksi hyvä puu, kaikki muut voivat olla sen suojassa.
Perheestä huolehtiminen on Kaille kunnia-asia ja se, ettei hän pysty nyt huolehtimaan kenestäkään, on suuri häpeä ja suru. Hänen isänsä kuoli Kain vankila-aikana. Äitiään hän ei ole nähnyt kahteen kymmeneen vuoteen eivätkä kirjeet tavoita tätä. Sotilasjuntta vartioi yhteydenpitoa ulkomaille kovalla kädellä.
Nyt hän ei voi huolehtia perheestäänkään.
Rähinäviina puhuttaa
Kai myönsi, että hänelle alkoholi ei sovi. Luonne muuttuu ja hänestä tulee vihainen. Tästä ihmisestä hän on päättänyt päästä eroon. Hän muistaa uskovaisen kaverin, joka kerran vannoi, että ihminen voi muuttua.
Kai alkoi sinnikkäästi pyrkiä suljetussa vankilassa mukaan päihdeohjelmiin, mutta hänen kielitaitoaan epäiltiin. Aika oli monin tavoin raskasta. Välillä hän ei tavannut lapsiaan kuukausiin. Köyhällä perheellä oli vaikeuksia saada avustusta matkoihin. Vaimolla oli rankkaa yrittää yksin selvitä arjesta.
Vihdoin Kai pääsi avovankilaan. Siellä käynnistyi keväällä Matkalla muutokseen -päihdeohjelma. Kain mukaan ryhmässä pääsee keskustelemaan itselle merkityksellisistä asioista ja tapahtumista. Istuntoja on kaksi kertaa viikossa ja ne kestävät kaksi tuntia. Ryhmä kokoontuu 16 kertaa. Lyhyitä tuomioita suorittaville tällainen ohjelma ei sovi, mutta Kain vapautumiseen on vielä aikaa, joten hän pääsi mukaan.
Kai vakuuttaa, että hänellä on motivaatio kunnossa. Hän haluaa näyttää neljälle lapselleen että se, mitä isä sanoo, myös pitää paikkaansa. Hänelle ei sovi kohtuukäyttö, vaan hänen tulee lopettaa juominen kokonaan.
Kai on iloinen nähdessään lapsiaan perhetapaamisen yhteydessä. Vankilan henkilökunta auttaa perhettä, sillä näillä ei ole autoa ja he eivät pääse linja-autolla perille asti.
Tarina saa pohtimaan perheen jaksamista tuomion aikana. Edestakainen bussimatka idylliseen, mutta kaukana kaikesta sijaitsevaan vankilaan maksaa yli 100 euroa. Perheellä on ollut vaikeuksia saada kaupungilta avustuksia matkaan, joten he tapaavat isää kerran kuussa.
Mutta ehkä vapaustaistelijan lapset ovat sitkeitä sissejä. Viimeksi yksi lapsista kertoi, että jos isä ei enää joudu vankilaan, hänkin pinnistää lukioon.
Kuva: Unsplash