Matin kaksi elämää
Ei ihme että Matilla on käynyt flaksi naisten kanssa. Kun suomipoika usein vaikenee, Matti puhuu ainakin kolmen edestä. Kuulija ei tiedä, keskittyisikö väistelemään Matin puutarhassa pörrääviä ampiaisia vai yrittäisikö pysytellä mukana tarinassa, joka pulppuaa kuin ikuisesta lähteestä. Se heittää kuulijan Kuhmon korvesta tanssilavojen hikisiin takahuoneisiin ja tanskalaisesta navetasta paljusellin kautta kirjallisuuspalkintojen jakotilaisuuteen.
Tässä on monipuolinen mies ja legenda: Matti Hytönen Suomen Loviisasta. Nykyisin hänet tunnetaan KRIS-järjestön johtohahmona, miehenä, joka saarnaa rikollisen oikeudesta revanssiin.
Uskottavuus syntyy siitä, että hän on itse kuin ihmeen kaupalla kiskonut itsensä heinäsuovasta ylös. Ihan totta – 70-luvun lopulla Matti kiersi kulkurina Tanskassa, yöpyi navetoissa ja veti spriillä doupattua omenaviiniä.
Matin elämässä roina alkoi kaatua tarjottimelta jo nuorena. Hän oli aina kärsinyt lihavuudesta ja oli vain 170-senttinen. Tämä muuttui, kun hän 17-vuotiaana veti ensikännit. Yhtäkkiä hän olikin pitkä, komea ja tumma, osasi kaiken ja hurmasi naiset.
Ensikännien ihanuutta ja euforiaa hän kertoo tavoitelleensa seuraavat 40 vuotta – onnistumatta, sillä kuten kaikissa addiktioissa kännitkin väljähtyivät vuosien saatossa. Heikkenivät ja huononivat laadultaan.
Jos Matin ensimmäiselle elämälle tehtäisiin hautakivi, siihen laitettaisiin syntymäksi alkoholismin alkaminen kesäkuussa 1959 ja kuolinajaksi maaliskuun 2. 1998, jolloin hän veti viimeisen huikkansa.
Matti oli toipilaana pyörätuolissa ja törmäsi vanhaan kaveriinsa, joka oli yllättäen raitistunut. Tämän kohentunut olemus ja rohkaisu saivat Matin kiertämään korkin kiinni. Hän oli jo vuosia harkinnut juomisen lopettamista. ”Vertaistuella siis syntyi tämäkin hyvä päätös”, Matti muistuttaa.
Ampiaiset väistelevät taukoamatta käryttävää Mattia. Ehkä ne vaistoavat, että tämä on saanut kärsiä oman osansa.
Selviytymistä ja seikkailua
Matin kohellukset jättävät kuuluisat kaimansakin varjoonsa. Mitään koordinaatteja miehen elämässä ei ollut. ”Kun lähdin aamulla jostain ovesta ulos, saatoin kääntyä portista vasemmalle tai yhtä hyvin oikealle”, Matti kertoo. Päämääränä oli hummaamisen jatkaminen ilman vastuuta ja velvollisuuksia. Juhlimisensa hän rahoitti rikoksilla, jotka olivat nakkivarkauksien tasoa.
Matin mielestä todelliset rikolliset pitää erottaa niistä, jotka tekevät rikoksia hankkiakseen päihteitä tai päihteiden vaikutuksen alaisena. Näitä onnettomia ressukoita vangeista on suurin osa.
Hän kehottaa lukemaan Pentti Albert Aallon kirjottaman kirjan Pakkolaitosvanki. Aallon mukaan selli on betoninen kuutio, kotelo, johon yhteiskunta on sulkenut häpeänsä ja hysteriansa.
Mattikin lusi käytännössä koko 60-luvun – sekä Suomessa että ulkomailla. Nolointa oli se, kun nuori Ritva Santavuori määräsi hänet miesten housujen ja sähköparranajokoneen varastamisesta vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi kuritushuoneeseen. Lisärangaistuksena Santavuori ehdotti ”eristämistä pakkolaitokseen määräämättömäksi ajaksi yhteiskunnalle vaarallisena rikoksenuusijana”. Matti tuomittiin myös menettämään sekä sotilasarvonsa että kansalaisluottamuksensa. Nyt viimeksi mainittu outo syylä on poistettu lainsäädännöstämme.
Tungos Suomen vankiloissa oli valtava, sillä vankeja oli 6000. Yhdessä paljusellissä saattoi olla kuusikin vankia ja ovet olivat kiinni 23 tuntia vuorokaudessa. Rexona ei auttanut.
Matin isä oli näyttelijä ja myös poika oli monilahjakkuus. Verbaalisesta lahjakkuudesta kertoo esimerkiksi se, että hän selviytyi puhumalla presidentti Daniel arap Moin turvallisuusvankilasta, jonne ”14 000 ihmistä oli kadonnut jälkiä jättämättä”.
Kenialainen vartiopäällikkö oli todennut, että ymmärtääkö Matti, että ”meidän kahden lisäksi yksikään ihminen maailmassa ei tiedä, että olet täällä”. ”Peräsuoli rupesi tekemään hermostunutta liikettä”, Matti muistelee hyytävää kokemustaan. Illalla hän kuitenkin oli jo takaisin hotellissaan.
Matti oli ollut pienestä taitava kitaransoittaja ja laulaja. 1960-luvn lopulla hän teki ensimmäiset levynsä ja tuli suosituksi ”Kid”-nimellä. Hän alkoi kiertää lavoja, mikä ei ainakaan edesauttanut raitistumista. Matin laulajaimago oli pehmentynyt pahis, mikä luonnollisesti vetosi naisiin. Heitä roikkuikin joka lahkeesta. Hän levytti mm. laulut ”Kuka puolestani itkee” ja ”Äidille”.
Laulajauran kariuduttua Matti jatkoi viinanhuuruisia seikkailujaan ja joutui aina ajoittain vankilaan. Siellä aika kului rattoisammin kirjoittamalla. Googlen avulla selviää, että hän on julkaissut novelleja ja kirjojakin saaden niistä tunnustusta.
Paljastuu, että ensimmäisen tuntuman romantiikkaan Portin toimittajakin on saanut Matin kokeneella johdatuksella. 70-luvulla hän kirjoitti röykkiöittäin teinityttöjen suosimia Lääkäri-sarjoja. Niissä oli aina sama juoni: nuori kaunis hoitajatar rakastui komeaan lääkäriin, täyttymystä esti jokin hölmö väärinkäsitys tai viekas kilpailija, ja lopuksi pari sai toisensa.
Matti osasi herkällä kynällä eläytyä esipuberteettisten tyttöjen fantasioihin, mikä on testosteronia pullistelevassa sellissä kunnioitettava saavutus. Me leikkimökissä nyyhkivät lukijat tietenkin luulimme, että julkaisut olivat tulleet Amerikoista. Erotiikan Matti hallitsi laidasta laitaan ja kirjoitti myös isojen poikien tarinoita. Lehdet olivat eri mutta alkuperä sama: paljuselli Sukevalla.
Kuka olisi uskonut?
Suomessa jaetaan niukkuutta
Sanotaan, että juomisessa on kyse siitä, ettei ihminen osaa selvin päin olla toisten kanssa. Kaikki muuttuu, kun juominen loppuu. Kun Matti päätti raitistua, hänen elämänsä alkoi uudelleen.
Matti kävi nyt töissä ja hänellä oli asunto. Mutta mistä saisi virtaa? Kysymys ratkesi, kun hän 2000-luvun alussa tutustui Kataan, entiseen vankiin, joka oli tuonut Ruotsista Suomeen KRIS-aatteen.
KRIS on toverikunta, jota yhdistää neljä arvoa: rehellisyys, toveruus, yhteisvastuullisuus ja päihteettömyys. Näiden avulla jäsenet paitsi pitävät yllä omaa päihteettömyyttään myös auttavat muita venkuloita pääsemään kuiville.
Ruotsissa KRIS on niin tärkeä ja suosittu, että siellä jopa kuningasperhe on ilmoittautunut tukijäseneksi.
KRIS toimii monissa paikoissa Baltiaa, Venäjää ja Afrikkaa myöten. Alkuun ”Kriminellas Revansch i Samhället”, suomeksi ”rikollisten revanssi yhteiskunnassa”, ei kelvannut yhdistysrekisteriin. Vuonna 2003 KRIS kuitenkin saatiin rekisteröidyksi Suomessa. Matti alkoi vetää järjestön rakentumista Suomeen.
Vapaaehtoiset jäsenet hakivat alusta alkaen vapautuneita vankeja portilta. Näitä reissuja Mattikin kertoo Suomen KRISissä ajetun 630 000 kilometriä eli yli 15 kertaa maailman ympäri. Monesti oli lähdettävä matkaan jo edellisenä iltana, jos oli aamulla seitsemältä oltava vankilan portilla.
Matti toteaa, että Suomessa otetaan mielihyvin vastaan se, mitä KRIS tekee, mutta siitä ei olla valmiita maksamaan.
Hän kertoo puhuvansa suuren osan työajastaan kuin papupata yrittäessään hankkia lisärahoitusta. Tuki on liian pientä suhteessa avun tarpeeseen. Matti muistuttaa, että moni silmäätekeväkin toivoo edelleen vankilasta vapautuneelle jonkinlaista lopullista ratkaisua, sen sijaan että tätä autettaisiin uuden elämän alkuun.
Ruotsissa ja Tanskassa asiat ovat paremmin. Tanskassa KRIS on otettu osaksi virallista jälkihuollon järjestelmää. Se järjestää muun muassa asumispalveluja vapautuneille vangeille. Ruotsissa KRIS on saanut paitsi kuninkaallisten pr-tukea myös paljon rahoitusta toiminnalleen. Erot johtuvat Matin mielestä siitä, että kumpikin maa on asenteellisesti edellä Suomea ja ennakkoluulottomampi rahoituspäätöksissään.
Myös vankilasta vapautuneiden jälkihuolto on naapureissamme paremmalla tolalla. Siellä on selkeät reitit, ihmiset ja instanssit, joiden puoleen vanki voi kääntyä. 50 euroa taskussa ja muovikassi, kiteyttää Matti suomalaisen jälkihuollon.
Hän toivoo Suomeen enemmän uskallusta ja riskiottoa. Vertaistyön tuloksellisuudesta on hänen mukaansa jo niin paljon näyttöäkin. Kaksi kolmesta KRIS-toimintaan mukaan tulleesta lopettaa rikosteot.
Kaveria ei jätetä
Kunnissa on jo huomattu, että krisiläisistä on muuhunkin kuin rikosten tekemiseen. Matti esimerkiksi tarttuu jokaiseen vankiin terrierin lailla. Hän tunnistaa nopeasti ongelmat – onhan hän itse vapautunut 18 kertaa ja joka kerta – viimeistä lukuun ottamatta – tehnyt samat virheet.
Vapautuvan vangin ongelmat liittyvät usein toimeentuloon ja asuntoon. ”Minimikustannuksilla salamannopeasti tuloksiin”, Matti kuvailee ja kertoo tarttuvansa heti luuriin, kun ihmisellä on ongelma. Kaveria ei jätetä.
Yhteiskunta puolestaan on kova. Tekemällä kaikki, esimerkiksi elämiseen tarvittavan rahan saaminen, erittäin vaikeaksi harjoitetaan passiivista vastustamista, jonka päämääränä on päihdeongelmaisten ja muidenkin heikkojen hiljainen tappaminen. ”Toivotaan että he kuolisivat, koska he ovat tarpeettomia ja taloudelle hyödyttömiä.” Järkyttävän kovaa tekstiä, mutta sanat Matti on kuullut korkea-arvoisten ihmisen suusta. Perusturvammekin on naurettavan pieni.
Matti on iloinen, kun media on kiinnostunut poliitikoista, ja toivoo niiden kääntävän lisää mätää päivänvaloon.
Elämä on juhla
Päihteettömyys on KRIS-aatteessa tavoite numero yksi. Itse asiassa se on tuen edellytys. Suurin osa rikollisuuden problematiikkaa nimittäin tiivistyy päihteiden väärinkäyttöön. Kun käyttö loppuu, ei ole enää motiivia tehdä rikoksia, jotka on tehty saadakseen lisää päihteitä.
Juomisen rajoittaminen esimerkiksi kahteen tuoppiin kymmenen sijasta ei ole mahdollista. 35 vuotta rällänneenä ja räyhänneenä Matti tietää, että ”joka on päässyt makuun ei pysty vähentämään”. Kohtuukäyttöä ei ole olemassa kuin saduissa.
Aiempi elämä oli helppoa, kun ei tarvinnut kantaa vastuuta. Raitistunut Matti sai toisessa elämässään kuitenkin jotain, joka saa hänen äänensä mataloitumaan ja siniset silmät kosteiksi. Raittius sai löytämään sielunkumppanin, jota Matti kehuu edelleen kuin vastarakastunut.
Kuva: Unsplash