Suomen rangaistusjärjestelmä on astetta kuntouttavampi
Olavi Kaukonen istuu oikeusministeriön kriminaalipoliittisen osaston apulaisosastopäällikön pallilla. Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että oikeusministeriö ohjaa rikosseuraamuslaitoksen toimintaa, joka puolestaan ohjaa vankiloiden toimintaa.
Työhuoneen ikkunasta avautuu näkymä Ruotsalaiseen Teatteriin. Vuoden vaihteessa näkymä vaihtuu Hakaniemen toriin, sillä Kaukonen on valittu A-klinikkasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Kummatkin ovat näköalapaikkoja suomalaiseen huono-osaisuuteen.
Kaukonen tuntee suomalaisen päihdehuollon kuin omat taskunsa. Väitöskirja vuodelta 2000, ”Päihdepalvelut jakautuneessa hyvinvointivaltiossa”, toi näkyviin laman vaikutukset palveluihin. Seminaareissa Olavi Kaukonen on usein tähdentänyt, että päihdepalvelut tulee ajanmukaistaa ja rakentaa tarpeenmukaisiksi ja järkeviksi. Tiedemiesmäisen lähestymistavan alla kuulija on kuitenkin erottanut vahvan yhteiskunnallisen eetoksen.
Entinen ministeriöläinen muistelee Kaukosta mukavana työtoverina. Vankeinhoidossa työskentelevän mielestä hän on niitä ”pääkallopaikan” ihmisiä, joilta saa selkeän vastauksen kysymykseen.
Kysyimme Kaukoselta kahdeksan ajankohtaista kysymystä erityisesti vankiloiden päihdehuollosta ja sen tulevaisuuden näkymistä.
Päihdeongelma ja rikollinen käyttäytyminen
Päihdeongelmaisten määrä rikosseuraamusjärjestelmän kaikissa osissa on kasvanut tavattoman korkeaksi. Mistä arvelet tämän johtuvan?
– Luulen, että kaikissa maissa on samantyyppinen tilanne eli päihdeongelmaiset ovat seuraamusjärjestelmässä huomattavasti yliedustettuina verrattuna väestöön keskimäärin ja siihen on yleisesti ottaen monia syitä. Yhtäältä se, että päihdeongelmat yleensä johtavat erityyppisiin normirikkomuksiin, kun impulssikontrolli heikkenee ja tulee tehtyä kaikennäköistä järjetöntäkin. Ja toinen puoli sitten on, että päihtyneenä tehdyistä rikoksista jää todella paljon helpommin kiinni. Kontrolli saavuttaa nämä henkilöt helpommin. Mutta mikään suomalainen piirre tämä ei ole vaan kaikissa maissa siis samantyyppinen.
– En ole ihan varma, onko päihdeongelmaisten vankien määrä kasvanut, sillä minulla ei ole ihan viimeistä tietoa vankiterveystutkimuksen tuloksista, mutta on kasvanut tai ei, niin 70-90 % ryhmästä riippuen on joka tapauksessa valtavan korkea luku. Pieni pulma voi olla se, että vertailtavuus aiempiin vankiterveystutkimuksiin saattaa olla hiukan heikko – tämä on vielä hieman auki. Mutta tavattoman korkeahan se luku on.
– Suomalainen piirre voi olla myös se, että meillä ei ole kehitetty vahvasti vaihtoehtoisseuraamuksia, joita on käytössä muissa länsimaissa – esimerkiksi tämä sopimushoitoajatus, mikä oli vielä 2000-luvun alussa ja toimikunta sitä suunnitteli ja kehitteli – tämän tyyppiset seuraamukset, joissa otettaisiin huomioon ongelmat, jotka altistavat rikollisen käyttäytymisen jatkumiselle, niitä on meikäläisessä seuraamusjärjestelmässä otettu huomioon suhteellisen vähän. Tämä meidän seuraamusjärjestelmämme on toistaiseksi vielä aika karkea.
– Mutta vaikka edellä mainittuja olisikin, niin seuraamusjärjestelmässähän ne kuitenkin olisivat nekin huumeongelmaiset tai juopot, jotka olisi tuomittu hoitoon tai vastaavaan seuraamukseen – se vaan, että käsittelytapa olisi huomattavasti rationaalisempi näitten ihmisten kannalta.
Olet kirjoittanut (Haaste-lehdessä), että vankila-aika saattaa erittäin kallis tapa tehdä vaikeista päihdeongelmista vielä vaikeampia – mitä tarkoitat tällä?
– En tuollaista lennokasta lausetta oikein muistakaan, mutta luulen tämän liittyvän siihen, että vankila kuntouttavana järjestelmänä ei ole kovin tehokas. Usein vankilan sisällä ongelmat jatkuvat ja niistä tulee vieläkin hankalimpia – syntyy keskinäisiä velkoja, erilaista painostamisista ja lisäksi vielä erilaiset tarttuvat taudit saattavat levitä erittäin nopeasti vankilaolosuhteissa. Vankeinhoito sinänsä ei ole Suomessa kansainvälisesti katsoen kallista, mutta onhan se tyyris tapa vastata päihdeongelmiin eikä kovin rationaalinen.
– Ehdottoman vankeuden käytössä on monia puolia, jotka tekevät ongelmaisten ihmisten elämästä vielä ongelmallisempaa. Kaikkia niitä asioita ei tietenkään voi välttää, rikoksista seuraa aina sanktio ja erilaisia seuraamuksia, mutta vankila järjestelmänä ei ole kauhean hyvä vastaamaan sosiaalisiin ongelmiin. Se on rangaistusjärjestelmä ja sellaisena se on hyvä varmaan pitääkin.
Kuinka hyvin rikosseuraamusalan päihdekuntoutustarjonta tällä hetkellä vastaa esimerkiksi riski- ja tarvearvioista sekä rangaistusajan suunnitelmista nouseviin kuntoutustarpeisiin?
– Eihän se nykyisessä vankeinhoitolaitoksen taloudellisessa tilanteessa erityisen hyvin eikä kattavasti pysty vastaamaan niihin eli on pieni ryhmä, joka sitten näihin kuntoutusjärjestelmiin vankilan sisällä pääsee. Ostopalveluluiden käyttöä taas vaikeuttaa taloudellisen liikkumavaran puute. Nythän on ollut mahdollista jo useamman vuoden ajan, että vankeja yleensä siinä vankeusajan loppupuolella sijoitetaan ulkopuoliseen päihdehuollon laitokseen silloin kun se on järkevää ja näitä sijoituksia tehdään ehkä nelisenkymmentä vuodessa. Tarve olisi varmaan ainakin moninkertainen eli kuntoutuspuolessa olisi paljon parannettavaa, vaikka se on kehittynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana aika paljon. Lähtötaso oli niin alhainen.
Päihde- ja mielenterveysproblematiikan yhteisesiintyvyys on vankien terveystutkimuksen tulosten perusteella todettu korkeaksi. Mitä tälle pitäisi tehdä?
– Kuten tuohon ensimmäiseen kysymykseenkin, näihin ongelmiin olisi vähän erilaisia tapoja vastata. Yksi olisi tietenkin nykyjärjestelmässä se, että päihde- ja mielenterveyskuntoutusta lisättäisiin vankeusaikana selvästi. Sitten voisi myös ajatella, että katseltaisiin sellaisia malleja, joita on olemassa muissa länsimaissa, esimerkiksi Norjassa ja Ranskassa, joissa kummassakin kuntoutuksen asiantuntemusta, jota on muualla yhteiskunnassa, viedään vankiloihin sisällä nykyistä enemmän – Suomessahan sitä ei ole juurikaan käytetty.
– Näyttäisi siltä, että olisi kyllä järkevää käyttää juuri sellaisia kuntoutusjärjestelmiä, jotka yhteiskunnassa muutoin ovat sekä asiantuntevia, laadukkaista että kohtalaisen kattavia – että näitä järjestelmiä käytettäisiin enenevästi myös vankien kuntoutuksessa, koska varsinkin nykyisessä taloustilanteessa tällaisten rinnakkaisten järjestelmien rakentaminen on kyllä sitten aika hankala ja kallis vaihtoehto ja nyt näyttäisi siltä, että ainakaan lähivuosina vankeinhoidon kuntoutuskapasiteettia ei oleellisesti käytännössä pystytä kasvattamaan.
– Jos halutaan oikeasti tehdä näille ongelmille jotain, niin silloin se on oikeasti sektorirajojen yli tapahtuvaa kuntoutustyötä ja toimintaa. Se on ainoa, missä on vähänkin mahdollisuuksia onnistua.
Uuden kriminaalipolitiikan järkevyys
Olavi Kaukonen tuntee sympatiaa rikosseuraamusalan työntekijöitä kohtaan, jotka joutuvat pian uuteen organisaatiouudistukseen, vaikka edellisestä on vain vähän aikaa.
Ensi vuoden tammikuussa Rikosseuraamusvirasto, Vankeinhoitolaitos ja Kriminaalihuoltolaitos on yhdistetty yhdeksi viranomaiseksi, Rikosseuraamuslaitokseksi. Rangaistusten täytäntöönpano jaetaan alueellisesti kolmeen osaan.
Strategiana on, että vankien vaiheittaiseen vapauttamisprosessiin panostetaan. Valvottu koevapaus yleistyy ja uusi valvontarangaistus otetaan käyttöön. Se on tarkoitettu niille lyhyen tuomion saaneille, jotka eivät sovellu yhdyskuntapalveluun.
Sopeutumista yhteiskuntaan edistetään siirtämällä seuraamusten painopistettä yhdyskuntaseuraamuksiin ja sijoittamalla rangaistuja avolaitoksiin suljettujen sijaan. Näiden toimenpiteiden seurauksena vankiluvun odotetaan kääntyvän laskuun ja uusintarikollisuuden odotetaan vähenevän. Keskeinen kysymys on, miten kokonaisuus kytketään yhteiskunnan muihin toimijoihin.
Miten todennäköisenä näet sen, että juuri ne pitkäaikaisvangit, jotka hyötyisivät valvotusta koevapaudesta, pääsevät siihen?
– Luulen, että koevapaus on toiminut yllättävän hyvin siitäkin syystä, että työhallinto ja Kansaneläkelaitos, jotka ovat valtiollisia ja keskitettyjä järjestelmiä, ovat ohjeistaneet kenttäänsä siitä, että koevapauteen tulevat ovat oikeutettuja esimerkiksi sosiaalietuuksiin, työhallinnon palveluihin jne. Heitä ei kohdella siinä vaiheessa enää ikään kuin vankeina, vaikka status onkin se.
– Kun rangaistusajan suunnitelmassa edellytetään, että on myös järkevä vapauttamissuunnitelma ja että koevapaus on sinne kirjattu mahdollisuutena, ja kun se alkaa enimmillään 6 kuukautta ennen vapautumista, siinä on aikaa sopia siitä kunnan kanssa. Suunnitelmat voidaan tehdä niin valmiiksi ja konkreettisiksi, että koevapaus on useimmiten mahdollista. Kunnan kannalta on tosiasia, että kuuden kuukauden kuluttua, joka on aika lyhyt aika, henkilö on joka tapauksessa siellä, joten silloin intressi on kaikilla se, että olosuhteet järjestetään niin, että koevapautta voidaan käyttää.
– Aika hyvinhän sitä on käytetty eli tällä hetkellä noin 90 vankia on koevapaudessa päivittäin, eli kyllä se on laajentunut aika hyvin ja se on onnistunut. Koevapaus on laajenemassa edelleen, ensi vuonna jo keskimäärin 130:een joka päivä. Yksittäisiä kuntakohtaisia ongelmia saattaa olla.
– Vapauttamisesta on sosiaali- ja terveysministeriön, Kuntaliiton ja oikeusministeriön suositukset olemassa siitä, miten vapautumisen tukemisessa tulee toimia ja vaikka ne ovat vain suosituksia, niin kun ne ovat yhdessä laadittu, niillä on aika iso merkitys siinä, että mikä on perusasenne eli se on positiivinen. Erityisesti kuntien etu ei ole se, että nämä menevät pieleen, koska kustannukset sitten kaatuvat sinne.
Viimeksi esim. MTV 3:n 45-minuuttia-ohjelmassa esitettiin kysymys, sopivatko yhdyskuntaseuraamukset päihdeongelmaisille vangeille vai onko vaarana retkahduksen sattuessa ns. pyöröovi-ilmiö, jossa ravataan aika ajoin takaisin vankilaan. Kuinka tämä riski minimoidaan?
– Jos tämä liittyy myös tähän koevapausasiaan, niin nehän ovat onnistuneet viime vuonna noin 90-prosenttisesti ja voi olettaa, että kun sitä laajennetaan, epäonnistumiset lisääntyvät. Kun otetaan enemmän riskiä, ne saattavat nousta noin 15 prosentin tasolle.
– Toistaiseksi, vaikka joka kymmenes on epäonnistunut, se ei ole aiheuttanut yhteiskunnalle ongelmia. Siinä ei ole tehty raakoja rikoksia vaan se on lähinnä liittynyt päihteiden käyttöön ja ehtojen rikkomiseen. Silloin he vaan palaavat takaisin vankilaan. Siinä ei ole paljon mitään menetetty – ei ole turvallisuusriskejä eikä sen tyyppisiä. Määrällisesti se ei vielä pyöröovisyndroomaa muistuta, sillä valtaosa koevapauksista on onnistunut erittäin hyvin.
– Jos taas ajattelee vaikkapa yhdyskuntapalvelua, joka on ollut käytössä vuodesta 1996, niin siinähän enimmillään kahdeksan kuukauden vankeus on muunnettu yhdyskuntapalveluksi. Jos muistan oikein, vankiterveystutkimuksessa yhdyskuntapalvelua suorittavien toimintakykyä arvioitiin ja heistäkin noin 70 % oli päihderiippuvaisia. Siitä huolimatta yhdyskuntapalvelu onnistui valtaosalla hyvin. Siinäkin ehkä 15 % muunnettiin takaisin. Päihdeongelma sinällään ei aina ole este yhdyskuntapalvelun käytölle, eikä myöskään koevapauden käytölle.
– Kokemukset vaikkapa Ruotsista teknisestä valvontarangaistuksesta, joka on samantyyppinen kontrolloitu yhdyskuntaseuraamus, ovat aika hyvät. Siellä varsin vaikeasti päihdeongelmaiset ihmiset ovat pärjänneet valvontarangaistuksessa, koska säännöt ovat selkeät ja niiden noudattaminen ei ole mahdotonta.
– Kun on mietitty yhdyskuntapalveluun soveltumista, niin päihdeongelmat ovat ehkä suurin yksittäinen syy siihen, että ei sovellu YKP:een, mutta siinä on paljon ns. harmaata aluetta. Nämä soveltuvuusselvitykset ovat Kriminaalihuoltolaitoksella olleet aika hyviä – on pystytty aika hyvin arvioimaan, minkä tyyppinen ihminen pärjää minkä tyyppisissä töissä ja käymään siellä vielä oikeaan aikaan. Mutta nämä ovat tietysti hankalia ongelmia ja ilman muuta ne tuottavat aina riskejä. Riskit eivät ole olleet kuitenkaan turvallisuusriskejä eli ne on vaan sitten muutettu takaisin vankeudeksi.
– Toistaiseksi pyöröovi-ilmiötä ei ole näkyvissä koevapauksissa eikä yhdyskuntaseuraamuksissa vaan valtaosa on onnistunut. Aika tarkkaan seurataan, ettei niistä seuraa yhteiskunnalle ja kansalaisille turvallisuusriskejä ja että seuraamukset toimivat.
Näetkö tulevassa organisaatiouudistuksessa tulevalla Rikosseuraamuslaitoksella ja sen alueyksiköillä olevan nykyistä paremmat mahdollisuudet kantaa vastuuta vapautuvien jälkihuollon järjestymisestä ja kehittymisestä? Kuntien kyky kokonaisvaltaisen jälkihuollon järjestämiseen on osoittautunut heikoksi, eikö tässä olisi syytä vahvistaa Rikosseuraamuslaitoksen roolia koordinoijana, ohjaajana ja kehittäjänä?
– Tämähän on mielenkiintoinen kysymys. 1980-luvulta alkaenhan tämä on yhteiskunnassa yleensä ratkaistu niin, että sosiaali- ja terveydenhuollon ja kuntoutukseen liittyvät järjestelmät, eli kuntien järjestelmät, vastaavat jälkihuollosta vankeuden jälkeen. Rikosseuraamuslaitoksen kehittämisvastuu on määritelty siinä vaiheessa, kun tehdään rangaistusajan suunnitelmaa ja siihen liittyvää vapauttamissuunnitelmaa. Ennen vapauttamista koordinointi on huomattavasti tärkeämpää kuin vapauttamisen jälkeen, koska silloin voi jo olla liian myöhäistä.
– Jos sitä työnjakoa sitten ajattelisi kysymyksessä esitetyllä tavalla, niin varmasti on mahdollisuuksia vahvistaa sitä niin, että vapauttamissuunnitelmat ovat aiempaa konkreettisempia, selkeämpiä ja räätälöidympiä ja ne on tehty yhdessä kunnan sosiaalityöntekijän tai terveydenhuollon kanssa riippuen siitä, mitä henkilö tarvitsee. Mutta on tärkeää, että ne eivät jäisi erillisiksi kuntoutussuunnitelmiksi vaan syntyisi aitoa ”saattaen vaihdettavaa” hommaa.
– Sellaiseen Kriminaalihuoltoyhdistyksen työhön (nyk. Kriminaalihuoltolaitoksen edeltäjä. toim. huom.), jossa yhdistyksellä 1970- ja 1980-luvullakin vielä oli erityyppistä sosiaalityötä vapautuneiden kanssa, ei taida olla enää paluuta, mutta tiivistyvään yhteistyöhön kyllä. Se on valtava haaste kuntien työlle. Kun asunnottomuus on yleinen ongelma vapautuville vangeille, valtioneuvoston pitkäaikaisasunnottomuusohjelma saattaa olla erittäin merkittävä, koska siellähän vapautuvat vangit ovat nimenomaisena kohderyhmänä. Kun ohjelmassa on budjettirahoitusta myös henkilöstön palkkaamiseen, tilojen korjaamiseen ja muuhun, sillä saattaa olla isompi merkitys kuin poliittisilla periaatelausumilla.
Tampereella asia on ratkaistu niin, että siellä on säännöllisesti kokoontuva jälkihuoltotiimi. Onko Tampereesta malliksi?
– Totta, Tampereella on vahva perinne siinä ja myös kolmatta sektoria on mukana. Se on hyvä esimerkki. Se edellyttää vaan aika vahvaa ja isoa väestöpohjaa. Paras-hankkeessa haetaan juuri tällaisia isompia väestöpohjia, jolloin syntyy enemmän resursseja.
– Täytyy muistaa, että nämä ovat harvinaisia ongelmia. Vankiloista vapautuu per päivä kaksikymmentä henkeä eri puolille Suomea – kaikkiin kuntiin ei vapaudu samana vuonna yhtään vankia. Silloin tietyllä keskittämisedulla saavutetaan aika paljon. Se on juuri suhteellisen isojen kaupunkien ongelmia ja kysymyksiä.
– Pienen kunnan on järkevää hoitaa asiaa yhdessä – ei siihen ole järkevää yhden kunnan satsata isoa odottelevaa tiimiä.
Tutkimusta lisättävä
Olet siirtymässä A-klinikkasäätiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Vangeille suunnatut terveysneuvontakurssit ovat syntyneet vankeinhoidon, Kritsin ja A-klinikkasäätiön Vinkki-toiminnan yhteistyönä. Millaisena näet kumppanuuksien roolin tulevaisuudessa?
– Ne ovat erittäin tärkeitä. Jos asiaa ajattelee huumeriippuvaisten vankien tulevaisuuden kannalta, tämäntyyppisellä toiminnalla on iso merkitys myös tähän vankilan jälkeiseen kuolleisuuteen, joka on ollut aika korkea. Juuri huumeriippuvaisten ihmisten elinaikaodote ei ole kovin korkea. Sitä ei ole seurattu mutta sitä kannattaisi tutkimuksellisesti vielä seurata.
– Tätä pitäisi tukea myös lisää eli nykyinen STM:n asetus antaa mahdollisuuden siihen, että vankiterveydenhuollossa arvioitaisiin korvaushoidon tarve ja aloitettaisiin se. Siellähän nyt jo jatketaan korvaushoitoja, jotka ovat alkaneet ennen vankeusaikaa, mutta siellä ei arviointia ja aloittamista ole käytössä. Nyt sitä ollaan valmistelemassa siihen suuntaan ja luulen, että sillä on iso merkitys.
– Juuri tässä yhteydessä tarvitaan tällaisia kumppanuuksia siksikin, että tällaisen hoidon ja kuntoutuksen pitäisi jatkua tiiviisti ja välittömästi vapautumisen jälkeen. Silloin kun saadaan kuntoon tämä virallinen puoli, arviointi ja korvaushoitojärjestelmä ja muut harm reduction- eli haittojen vähentämistyyppiset välineet, joita käytetään muualla yhteiskunnassa ja joita on käytössä vankiloissa tämäntyyppisen yhteistyön avulla, sillä on todella iso merkitys tälle ryhmälle.
– Terve-kursseihin ja tämäntyyppisiin pitäisi liittää tutkimuksellista seurantaa, joilla olisi mahdollista näyttää, miten hyödyllistä tämä on. Muualla maailmassa tiedetään, että tällä toiminnalla on erittäin suuri merkitys paitsi näiden ihmisten selviytymiseen, hyvinvointiin ja terveydentilaan myös uusintarikollisuuteen, yhteiskunnalliseen turvallisuuteen ja tämäntyyppisiin asioihin. Olisi hyvä, jos vaikka THL:n tutkimuspuoli kiinnostuisi tämäntyyppisistä kysymyksistä.
– Nämä eivät ole pelkästään vankien, pelkästään vankiloiden eivätkä yksittäisen kunnan ongelmia, vaan nämä ovat potentiaalisesti isoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, joiden ratkaisu järkevimmällä mahdollisella tavalla olisi kaikkien etu.
Olavi Kaukonen siirtyy A-klinikkasäätiöön 1.1.2010. Nykyinen toimitusjohtaja, professori Lasse Murto siirtyy eläkkeelle vuoden vaihteessa. Hän jatkaa Kriminaalihuollon tukisäätiön hallituksen puheenjohtajana.
Kuva: Unsplash