Suo, kuokka ja Terno
Kirjoituspöydän takana istuu romanimies, joka ei paukuttele henkseleitä – tuskin hänellä sellaisia onkaan. Vaatteet, joista turistit ihailevat (”ai teillä romanit käyttävät tällaisia ihania hameita”) ovat miespuolisilla romaneilla haaleammansorttiset.
Farkkuihin ei kuitenkaan pukeuduta, vaan miehillä on prässihousut. Siisteys kuuluu romanien tapoihin.
Terno Theslundin työ on auttaa syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia romaneja.
Kaikki valtaväestön paineessa elävät ryhmät, ovat he sitten saamelaisia, romaneja tai ruotsinkielisiä, joutuvat painiskelemaan samojen kysymysten kanssa: miten säilyttää oma kieli, omat tavat ja kulttuuri valtavirrassa, joka uhkaa vallata ja sulauttaa kaiken itseensä?
Varsinkin kahden kulttuurin välissä olevat nuoret ovat alttiita monenlaisille sopeutumisongelmille. Helsingissäkin on nuorten romanien ryhmä, joiden kanssa vanhemmat, poliisi ja muut viranomaiset ovat helisemässä.
Näissä kysymyksissä Terni toimii välittäjänä, eräänlaisena tulkkina. Hän yrittää etsiä vanhempien kanssa ratkaisuja nuoren häiriökäyttäytymiseen ja neuvoo viranomaisille tapoja auttaa romaninuoria.
Sörkan vankilassa Terno jo tunnetaan. Hän käy puhumassa nuorille romanimiehille, joita vankilassa on jo liiankin kanssa: Näin ei voi jatkua. Elämäsi on valumassa hukkaan.
Terno tietää, mistä puhuu. Hän on itse lusinut Sörkassa. Kun tuttu vartija ensi kertaa näki Ternon, hän ei ollut uskoa silmiään. Tähän Terno kuittasi, että älä huoli, en mä ole sulta avaimia pyytämässä.
Tapaamme päiväkeskus Kaalossa. Moni muistaa Hortto Kaalo -yhtyeen ja sen laulaman ”Miksi ovet ei aukene meille”, jossa opeteltiin kieltäkin: Soske tuude menge de firula, hibko paalesko toch touva…
Niin miksi? Kysymys on edelleen relevantti. Ei ole tavatonta, että pienellä paikkakunnalla kerätään jopa nimilistoja, ettei romani saisi kunnan asuntoa.
Muutto Ruotsiin
Silloin tällöin Kaaloon piipahtaa ihmisiä näin aamuisinkin. Kävijöille on tarjolla kahvia ja teetä sekä voileipiä. Ihmisiä näyttää vetävän myös seura ja lämpö.
Terno on työskennellyt Kaalossa jo viiden vuoden ajan. Suurimman osan ajasta hän on myös opiskellut. Viime vuonna hän valmistui lähihoitajaksi. Elämänkoulua on tullut käytyä sitäkin enemmän.
Aloitetaanpa ihan alusta. Kun Terno oli ihan pieni, hänet vietiin Helsingistä lastenkotiin maaseudulle. Terno ei ihan tiedä, mikä tämän aiheutti, mutta sen hän tietää, että 1960-luvulla romanilapsia oli lastenkodeissa paljon.
Ajateltiin, että sijoittamalla romanilapsia lastenkoteihin heitä voitaisiin integroida yhteiskuntaan paremmin. Tätä kutsuttiin assimilaatioksi.
Kun Terno oli täyttänyt viisi vuotta, kaksi vierasta aikuista haki hänet pois. Myöhemmin hän ymmärsi, että nämä olivat hänen äitinsä ja isänsä. Terno kertoo muistavansa kaiken ihan tarkkaan, leikit ja kaverinsa lastenkodista – ja noudon.
Koulun Terno aloitti normaalisti, mutta hänen ollessaan 9-vuotias perhe muutti leveämmän leivän perään Ruotsiin. Työttömyys, asuntopula, peltojen paketointi ja Ruotsin vähintään kaksinkertaiset palkat työnsivät ja vetivät meikäläisiä lahden toiselle puolelle.
1960-luvulla Ruotsissa työskenteli yli 100 000 suomalaista. 1980 määrä oli jo neljännesmiljoona.
Suomalaiset työskentelivät Keski-Ruotsin teollisuuspaikkakunnilla Tukholman ja Göteborgin välillä. Ternon perhe asettui Tukholmaan. Elettiin vuotta 1975.
Aloittaessaan Ruotsissa koulun kolmannelta luokalta Terno ei kokenut minkäänlaisia vaikeuksia. Kielen hän oppi puolessa vuodessa. Kiusaamista ei ollut. Kukaan koulukavereista ei arvannut Ternoa romaniksi, koska Ruotsi oli muutenkin monikulttuurinen. Oli jugoslaaveja ja turkkilaisia ja muita tummia.
Ainoastaan nähdessään Ternon äidin he arvasivat tämän olevan romani. Ruotsin omat romanit eivät käytä heimovaatteita.
Terno sai suoritettua peruskoulun. Kehitys kuitenkin tyssäsi isän kuolemaan pojan ollessa 16-vuotias. Alkoholi astui kuvioihin. Sitten Terno alkoi tehdä rikoksia.
Suku yritti auttaa
Vaikka Ternolla oli kouluajoilta kavereita joka lähtöön, hän liikkui lähinnä suomalaisten romanipoikien joukossa. Oma kulttuuri veti puoleensa. Mittailtiin katuja, käytiin tansseissa ja sulhasteltiin tyttöjä.
Yleensä hän liikkui neljän-viiden romanin ryhmässä, mutta kun lähdettiin iltamiin, joukko kasvoi kahteen-kolmeen kymmeneen ”ja gimmat päälle”.
Terno kertoi ottaneensa jo ennen isänsä kuolemaa hyppyä pois kodista, sillä hän tunsi olevansa mies ja pärjäävänsä ilman vanhempiaan. Isä oli hänet poliisiasemalta joutunut hakemaankin muutaman kerran. Kun isä kuoli, se oli sitten siinä. Homma lähti väärään suuntaan. 19-vuotiaana Terno oli kiinni amfetamiinissa.
– Tädit ja sedät sekä Suomessa että Ruotsissa yrittivät puuttua asiaan vielä senkin jälkeen, kun täytin 20, että lopeta nyt hyvä poika, mutta eihän se auttanut, Terno kuvailee suvun huolenpitoa.
Suhde omaan äitiin on sen sijaan ollut aina etäinen. Kun kuulee Ternon tarinan, alkaa miettiä, miten tärkeää huolenpito nuorista on. Mutta se vaatii vanhemmilta paljon.
Elämä oli edestakaisin seilailua. Välillä tehtiin pahoja Suomen puolella ja välillä Ruotsin puolella. 21-vuotiaana Terno pääsi kunnolla kosketukseen virkavallan kanssa ja joutui Turun lääninvankilaan epäiltynä törkeästä varkaudesta. Siitä kierre sitten lähti.
Suo, kuokka ja Terno
Ensin hän oli Lappeenrannan lähellä sijaitsevassa Konnunsuon vankilassa hevosryhmässä ja suolla kuokkimassa kantoja rautakangella. Tällaisia vankiloita kutsuttiin maataloustaloiksi. Sieltä matka jatkui Keravalle.
Konnua edelsi hauska episodi matkasellissä. Siellä istui neljä ”oikeaa hörhöä”, kun Terno astui sisään kitaran ja pienen säkkinsä kanssa, joka sisälsi hänen maallisen omaisuutensa.
Miehet ihmettelivät, että niin nuori poika oli joutumassa vankilaan. Rujoja miehiä katsellessaan Terno puolestaan tajusi, että nyt oli koolla semmosta kaveria, joka oli ”luokkiin lusinu”.
Joukon nokkamies oli tiedustellut pojan ikää. Saadessaan kuulla tämän olevan vasta 21 hän oli todennut toiselle, että pidä sinä huolta tästä pojasta sitten Konnunsuolla.
Sattumoisin tämänkin miehen nimi oli Terno. Iso-Terno tunnettiin Konnunsuolla niin hyvin, että häntä kutsuttiin etunimellä. Vartijapäällikölle hän sanoi ottavansa nuoren Ternon suojiinsa, koska poika oli ensimmäistä kertaa vankilassa.
Ja niin kävikin. Vanhempi Terno neuvoi pojalle niksit rutinalappujen kirjoittamiseen – mitä pitää anoa ja milloin – ja virkailijoiden roolit. Jos vartijapäällikkö kutsui, tulossa oli jotain ikävää. Silloin vanki oli tehnyt jonkun rikkeen. Apulaisjohtajan kutsu taas merkitsi muutosta, esimerkiksi siirtoa toiseen paikkaan tai lisää tuomiota.
Kahdessa kuukaudessa Terno kertoo saaneensa paljon ilmaa siipiensä alle. Se auttoi, kun hänet siirrettiin kivitaloon Keravalle.
Nyt nokkamies ja isompi Terno lentelevät jo yläilmoissa. Ternon mielestä vanhan liiton miesten vertaisia ei enää tule. He edustivat yhteisöllisyyttä joka oli vankiloissa yleistä ennen huumausaineiden läpimurtoa.
Hulvatonta menoa
Terno kertoo olleensa amfetamiinin päivittäiskäyttäjä 19 vuoden ajan, joista 14 vuotta hän vietti vankilassa.
Mikä amfetamiinissa oikein on niin ihanaa? Ternon mukaan se auttoi pysymään koko ajan liikkeessä ja myös järjenjuoksussa niin, että pystyi koko ajan visioimaan jotain.
Ternon mukaan kaverit ihmettelivät, miten amfetamiini ei aiheuttanut hänelle samanlaisia ongelmia kuin muille.
– Kaverit piti suurena ihmeenä, että mulle ei tullut esimerkiksi pakkoliikkeitä tai muuta, mutta se johtuu varmaan siitä, että mä en ollut koskaan aineen riskikäyttäjä, kun oon pelännyt neuloja lapsesta saakka, Terno pohtii, mutta lisää, ettei lopputulos silti ollut hyvä.
Aineen hän otti ”pommina” suun kautta tai nuuskaamalla. Välillä hän saattoi valvoa aineen avulla kymmenenkin vuorokautta putkeen, mikä romahdutti fyysisen kunnon. Ja 18 kertalaisuutta vankilassa on varsin aneeminen lopputulos, vaikka meno kaikin puolin vauhdikasta olikin.
Ensimmäisellä vankilomallaan hän otti hypyt ja lähti Tukholmaan. Karkumatkalla meni 2,5 vuotta, jonka aikana Terno suoritti kaksi tuomiota Norrtäljen vankilassa Ruotsissa. Ruotsissa ei tiedetty mitään Suomen tuomiosta.
Ternon kontolla oli petoksia ja omaisuusrikoksia. Sekkivihkoja veivatessaan hän sai isoja rahoja, joilla ostettiin hyvä auto ja kunnon releet. Terno tykkäsi liikkua aina isossa jengissä ja usein hän oli se, joka kustansi frendienkin hauskanpidon.
Ensimmäisten tuomioiden hän ei katso vaikuttaneen itseensä mitenkään. Vankilaan oli esimerkiksi helppoa saada aineita, jos huolto ulkoapäin pelasi.
Terno kertoo pohtineensa viime aikoina paljon suhdettaan amfetamiiniin. Miten siitä tuli niin tärkeä osa hänen elämäänsä ja mitä jäi aineiden takia puuttumaan?
– Jos puhutaan ihmissuhteista niin mun suhde amfetamiiniin oli paljon tärkeempi ja rakkaampi kuin suhde toiseen ihmiseen. Elämä pyöri sen ympärillä, että oli pulveria. Ensin piti säätää rahaa, sitten lähettiin kavereiden kanssa liikenteeseen ja ihmissuhde tuli jossain jälkijunassa.
Nyt Ternon pöydällä on kuva lapsesta, joka näyttää prinsessalta.
Romani – vankilan neekeri?
Romaneista kuulee puhuttavan usein pahaa. Esimerkiksi kovaa ääntä on usein paheksuttu, vaikka kovaan ääneen tervehtiminen on kuulunut romanien tapoihin, että vanhatkin ihmiset kuulisivat. Vanhoja kunnioitetaan eri tavalla kun valtaväestössä. Mikä on romanien asema vankilassa?
Terno kertoo, että hänen aikanaan romanit sijoitettiin yleensä keskenään samaan kahden hengen selliin. Kuten kaksi Ternoa Konnulla.
Tänä päivänä vankiloissa on eristysosastot, joihin ns. pelkääjävangit sijoitetaan. Jos romani tulee vankilaan, hänet on sijoitettu usein suoraan eristysosastoille. Niitä kutsutaan vankiloissa lisko-osastoiksi.
Valtaa pitävät vangit eivät suvaitse romaneja ”kerroksille”, joissa muut vangit ovat. Eristysosastolla on esimerkiksi seksuaalirikollisia ja niitä, jotka eivät ole maksaneet velkojaan toisille vangeille.
Erona on se, että kerroksilla on normaalit päivä- ja iltatoiminnot ja sellin ovi avataan seitsemältä. Eristysosastolaisten sellin ovi pysyy 23 tuntia kiinni. Ruokakin tuodaan vangille selliin.
Romanit yritetään eristää heidän oman turvallisuutensa vuoksi, mutta Terno kieltäytyi kunniasta Kakolassa.
– Sanoin, etten suostu menemään eristysosastolle, vaan haluan tehdä työtä, kuten olen aina tehnyt.
Kun virkamiehet kertoivat, etteivät romanit ole koskaan lusineet kerroksilla, Terno oli todennut sen olevan heidän ongelmansa, ei hänen.
Virkamiehet taipuivat, mutta sanoivat sen tapahtuvan Ternon omalla vastuulla. Niinpä Terno vei säkkinsä sellin punkalle, mutta jätti sen varmuuden vuoksi purkamatta.
Pian viereen ilmestyikin kaksi jengiläistä, jotka ilmoittivat, ettei säkkiä kannattaisi purkaa, koska Terno ei jäisi lusimaan osastolle: Mene sanomaan ylivartijalle, et sun pitää lähtee.
Mutta taas enkeli laskeutui hörhön muodossa Ternon olkapäälle, sillä raskaan sarjan rikollinen pistäytyi sellissä. Hän oli sattumoisin nähnyt kitaran. Mitä kundi, sul on skeba tossa, ruvetaan skulailee, stadilainen totesi. Siihen Terno vastasi, että olisi mukavaa, mutta hän ei voisi jäädä, koska on romani.
Yhtäkkiä stadilainen loikkasi käytävälle ja kailotti suureen ääneen: Tää on mun frendi joka tuli tähän selliin ja se jää tähän selliin!
Ja niin kävikin. Vuosi oli 1999.
Terno kävi töissä puuverstaalla ja sai palkkaa. Jos vanki ei saa palkkaa, hän joutuu kituuttelemaan rahalla, joka hädin tuskin riittää edes sätkiin.
Kyllä etnisten vähemmistöjenkin tulee voida osallistua vankiloiden normaaleihin toimintoihin. Onneksi sentään Sörkka, jossa on paljon romanivankeja, sijoittaa tasapuolisesti valtaväestöön kuuluvat ja romanit kerroksille. Osastoille, joissa on jengiläisiä, romaneja ei kuitenkaan sijoiteta.
Romanitko sluivareita?
Ternoa on pukattu eristysosastolle toisenkin kerran. Ensin hänelle ei kerrottu, että kyseessä on eristysosasto. Kun Terno sitten äkkäsi, ettei töitä olisi osastolla tarjolla, hän arvasi ja kieltäytyi menemästä. Vastaus oli hämmentävä: Sä joko meet sinne tai sit sä jäät tänne matkaselliin, koska muuta paikkaa sulle ei ole.
Tämän jälkeen Terno istui kuukauden eristyksissä, kunnes hän yhtenä päivänä totesi ahdistuneena henkilökunnalle, että oli kärsinyt jo pitkään päihdeongelmasta eikä ollut tottunut toimettomana lusimiseen.
Niinpä hänelle ehdotettiin joko kerroksille siirtymistä tai päihteetöntä osastoa. Terno kertoo valinneensa päihteettömän osaston. Siellä oli kuitenkin pari kovista.
Kaksi päivää Ternon saapumisen jälkeen he saivat sählyn aikana tilaisuutensa ja toinen runttasi Ternon rajusti seinään. Vartijat eivät tilanteeseen puuttuneet vaan katselivat sivusta.
– Olin jo lyömässä mailalla mutta onneksi jätin sen lyönnin lyömättä, Terno kuvailee.
Hänelle väkivalta on aina ollut vierasta eikä hän ole syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Paikalle oli saapunut myös vanhan liiton mies, joka neuvoi olemaan vastaamatta pahaan pahalla. Siitä ei seuraisi kuin vaikeuksia.
Myöhemmin iltapäivällä ylivartija tuli Ternon selliin selvittelemään ongelmaa. Terno totesi, ettei hänellä ole ongelmaa, vaan näillä miehillä oli ongelma ja tässä talossa on ongelma. Hän ilmoitti, ettei enää suostuisi moiseen kohteluun.
Aamulla Terno meni käytävän päähän huutamaan, että haluaa olla tästä lähtien rauhassa ja jos joku halusi koittaa, voisi nyt tulla.
Kukaan ei onneksi tullut.
Oikea tie
Laukaan vankilassa Terno koki hengellisen heräämisen ja tuli uskoon.
– Olin niin väsynyt ja tiili oli sen verran jo alkanut purra, ettei tunnelin päässä näkynyt valoa, hän kuvailee tuntemuksiaan.
Laukaassa hän oli suorittanut ajokortin, sillä hän oli saanut useita tuomioita ajokortitta ajamisesta. Nyt se ei ainakaan enää johtaisi vankilaan.
Terno vapautui 2005. Aluksi hänen oli vaikeaa löytää paikkaa. Helpointa sopeutuminen oli Helsinkiin.
Terno korostaa, että vaikka vapautuvalla vangilla olisi halu irtautua rikollisesta elämästä, hän ei selviä tehtävästä yksin. Hän on tyhjän päällä eikä edes asuntoa ole.
Pelastaviksi enkeleiksi tuli loistava sosiaalityöntekijä ja ehdonalaisvalvoja. Ilman näitä kahta ihmistä Terno ei olisi omasta mielestään selvinnyt. Sitten hän sai kuulla Kaalosta ja alkoi käydä siellä.
– Hyvin nopeasti mussa alkoi elää näky, että halusin alkaa duunin oman yhteisöni keskellä ja hyväksi – jos edes yhden romanitytön tai -pojan saisin ohjattua oikealle tielle. Mulla oli niin paljon itsellä kokemusta vääristä valinnoista.
– Maailma on mua kasvattanut ja kadut on mua kasvattanu ja vankila on mua kasvattanut, Terno summaa.
Marraskuusta alkaen hänen ohjaajan vakanssinsa on ollut Kaalossa vakituinen. Terno tekee paljon yhteistyötä myös vankiloiden kanssa. Hän esimerkiksi saattaa romanivankeja lomille, jotka eivät muuten pääsisi tai jotka melko varmasti sössisivät lomansa. Vankiloissa on joukko hyviä yhteistyökumppaneita.
Poliisin aloitteesta monialaisessa romanityöryhmässä istutaan miettimässä, mitä niille lastensuojelun asiakkaille voitaisiin tehdä, jotka tekevät nopealla sykkeellä rikoksia. Heitä seuraillaan ja tutkaillaan ja yritetään toimia niin, ettei näitä nuoria tulisi lisää.
Terno käy myös kodeissa puhumassa nuoren tilanteesta yhdessä viranomaisen kanssa. Hän sanoo tekevänsä vaativaa sosiaalityötä.
– Aiemmin oli vaikeampaa, kun meikäläisiä ei ollut työntekijöinä. Nyt istutaan alas isolla porukalla ja etsitään ratkaisuja, Terno kertoo.
Viimeinen näky on, kun Terno astelee vanhempien romanimiesten keskelle Kaalossa. Toiminnan mies, joka viihtyy jengissä.
Kuva: Unsplash