Väkivallan pelko suljetussa vankilassa

Suljettuja vankiloita luonnehtivat vankien väliset erimielisyydet ja ristiriidat. Osa vangeista ei halua asua muiden kanssa ja toivoo pääsyä eristykseen. Vankilassa muista vangeista erillään asuvia vankeja kutsutaan pelkääjävangeiksi.

Pelkääjävankien määrä on noussut vankiloissa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vangeista aiempaa useammat pyytävät päästä eristykseen tuomiota suorittaessaan ja vangeille joudutaan järjestämään vankiloihin omia osastoja tai muita turvapaikkoja.

”Vankien väliset valtasuhteet ja väkivallan pelko suljetussa vankilassa” -tutkimuksen (2005) mukaan Helsingin vankilassa tehdyn kenttätyön aikana vankilan reilusta 300 vangista jopa yli 50 saattoi olla sijoitettuna erilaisille eristysosastoille. Vangeista useampi kuin joka kahdeksas hakeutui jossain vaiheessa tuomiota omasta pyynnöstään eristykseen.

Vankien pelkoon on monia eri syitä. Turvattomuutta lisäävät sekä vankiloiden ahtaus että järjestäytyneiden rikollisliigojen toimintatavat. Pelkääjävankien joukossa on huonosti suomea puhuvia ulkomaalaisia ja vaikeasti päihderiippuvaisia sekä mielenterveysongelmaisia vankeja, jotka eivät pärjää vankilassa sosiaalisesti. Lisäksi vankien eristäytyminen liittyy vakiintuneisiin vankiyhteisöä sääteleviin periaatteisiin: ilmiantajiksi leimatut ja seksuaalirikoksista tuomitut vangit painostetaan suljetuissa vankiloissa eristysosastoille.

Vankien pelosta on vaikeaa saada kattavaa kuvaa, koska vangit eivät mielellään puhu asiasta. Pelkäämiseen liittyvät kysymykset ovat arkaluonteisia ja jopa hengenvaarallisia. Kun kysyimme vangeilta, mitä he pelkäsivät, vastaukset olivat yleensä varsin lyhytsanaisia. Tyypillisiä vastauksia olivat esimerkiksi:

”Omista syistäni.”

”Halusin oman sellin.”

”Täytyy siirtyä, kun tulee hankaluuksia.”

Koska haastattelujen perusteella on mahdotonta saada yksityiskohtaista kuvaa eristykseen siirtymistä edeltävistä tapahtumista, tietoa pelkääjävangeista kootaan useista eri lähteistä. Rikosseuraamusviraston tutkimuksessa hyödynnettiin etnografista eli havainnoivaa lähestymistapaa, jonka avulla pyrittiin tavoittamaan pelkääjävankien asema vankiyhteisössä ja vankilakulttuurissa. Tutkimus osoitti, etteivät pelkääjävangit muodosta yhtenäistä tai edes kovin selvärajaista ryhmää. Vangit eristäytyvät vankiyhteisöstä monin eri tavoin ja tilanteet vankilassa muuttuvat jatkuvasti.

Omasta pyynnöstä eristäytyneiden vankien kannalta on olennaista, että suljetun vankilan hallitseva ryhmä määrittelee vankiyhteisön pelisäännöt. Vankien pelko kertoo siitä, mitä vankilassa ja usein myös laajemmin yhteiskunnassa ei arvosteta: liian tummaa ihonväriä, mielenterveysongelmia, huumeriippuvuutta ja vähemmistöjä. Lisäksi pelkääjävankeja rangaistaan siitä, että he ovat rikkoneet tai kyseenalaistaneet muille vangeille tärkeitä periaatteita tai tavoitteita. Rangaistus tulee näkyväksi vankilan arkisissa käytännöissä, kun vankeja häädetään tavallisilta osastoilta eristysosastoille.

Merkittävää on, ettei suurinta osaa pelkääjävangeista ollut pahoinpidelty vankilassa: pikemminkin vangin kokema uhka kuin ruumiillinen väkivalta sai hänet hakeutumaan eristykseen. Vankien väliset väkivallan ehkäisemiseksi on viime vuosina muotoiltu erilaisia toimintaohjeita, jotka näkyvät vankiloissa uusina käytäntöinä. Vankien liikkumista osastolta toiselle on rajoitettu. Vangit joutuvat kulkemaan työpaikalta osastolle palatessaan metallinpaljastimien läpi ja vankien välisiin väkivaltatapauksiin puututaan aiempaa johdonmukaisemmin. Silti vankien kokema pelko näyttää lisääntyneen. Yksi syy pelon lisääntymiseen on erityisesti huumekauppaan liittyvä järjestäytynyt rikollisuus. Rikollisliigojen jäsenet luovat ympärilleen väkivallan ja pelon ilmapiiriä, joka pakottaa vankeja eristykseen. Haastatellut vangit puhuivat siitä, kuinka ”jengit pyrkivät ottamaan vankilan haltuun”. Vankeja on kiristetty salakuljettamaan vankilaan huumeita. Vankien kieltäytyessä heidät on häädetty pois osastolta.

Ammattimaisen rikollisuuden näkökulmasta ruumiillinen väkivalta näyttäytyy suljetussa vankilassa kontrolloituna resurssina, jota käytetään harkiten. Ruumiilliseen väkivaltaan turvaudutaan usein vasta siinä tilanteessa, kun muut painostuskeinot eivät ole tehonneet. Tämä on yksi syy siihen, että vankien uhkailu on huomattavasti tavanomaisempaa kuin ruumiillinen väkivalta. Harkitun väkivallan rinnalla vankilassa esiintyy kuitenkin myös täysin harkitsematonta vankien välistä väkivaltaista käytöstä. Pahoinpitelyjen kohteet voivat olla sattumanvaraisia eikä väkivaltaiselle käytökselle välttämättä löydy muuta syytä kuin yritys turvata oma asema.

Pelkääjävankien näkökulma kiinnittää huomion vankien välisen väkivallan erilaisiin merkityksiin ja päämääriin. Väkivaltaa ja uhkailua tuottavat yhtä lailla vaikutusvaltaisten vankien pyrkimys turvata huumekauppa kuin vankiyhteisössä heikossa asemassa olevien vankien kokema pelko tai uhatuksi tulemisen tunne. Pelkääjävangit eivät ole yksinomaan muiden vankien uhkailemia vaan myös vankilassa tunnettuja uhkailijoita. Heidän joukossaan on myös vankeja, joiden tiedetään joko pahoinpidelleen tai toistuvasti uhkailleen muita vankeja.

Pelkääjävankien näkökulmasta suljettu vankila näyttäytyy poikkeuksellisen ahdistavana paikkana: vankien kokemukset ovat pelon ja epätoivon leimaamia. Pelkääjävankien asemaa voi vankilassa pyrkiä helpottamaan ottamalla huomioon heidän tilanteensa erityispiirteet. Työn lähtökohtana tulisi kuitenkin aina olla mahdollisimman realistinen käsitys vankilan vakiintuneista vallankäytön tavoista.

Minna Ruckenstein
Tutkijatohtori

Kirjallisuutta

Ruckenstein, Minna & Teppo, Annika 2005: Vankien väliset valtasuhteet ja väkivallan pelko. Rikosseuraamuslaitoksen julkaisuja 1/2005.