Lainsäädännöllä työkaluja lainrikkojien asunnottomuuden vähentämiseen
Vapautuvat vangit on tunnistettu asunnottomien erityisryhmäksi jo vuosikymmeniä sitten. Siitä huolimatta heidän mahdollisuutensa saada asunto erityisesti kunnan asuntokannasta ovat edelleen heikot. Käynnissä olevilla lainsäädäntöuudistuksilla voitaisiin varmistaa myös rikosseuraamusasiakkaiden oikeus omaan kotiin.
Vankilasta vapautuvien asunnottomuuden vähentämiseksi on toteutettu erilaisia hankkeita varsinkin osana hallituksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma PAAVOa . Hyvistä hankkeista ja toiminnoista huolimatta moni vapautuu edelleen vailla osoitetta, sillä lailla ei taata asunnon järjestymistä. Tällä hetkellä perustuslaissa säädetään julkisen vallan tehtäväksi ”edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä”.
Joissakin kunnista on asunnottomana vapautuville tarkoitettuja tukiasumispalveluita, mutta ne eivät pysty tarjoamaan kaikille tarvitseville asuntoja. Tarvittaisiin myös erilaisia tuetun asumisen muotoja, jotta voitaisiin tukea asukasta oikealla tavalla.
Useimmissa kunnissa tukiasumispalveluja ei ole. Rikostaustaiset kohtaavat asunnonhakijoina syrjintää ja torjuntaa erityisesti kuntatasolla – vaikka luulisi asian olevan päinvastoin. Vankilasta käsin asuntoa hakevan hakemus päätyy helposti pinon pohjimmaiseksi. Joskus heille sanotaan suoraan, että sinulle ei tulla asuntoa tarjoamaan. Vapautuvia ei ylipäätään mielellään asuteta suoraan ilman jonkinlaista näyttöä asumiskyvystä. Mutta missä antaa näyttöä, jos omassa kunnassa ei satu olemaan palveluita asumisen tueksi tai sen järjestämiseksi? Tai jos asiakas rajataan pois palveluista rikostaustansa vuoksi?
Vankilasta asunnottomana vapautuvat ovat kotikuntansa perusteella epätasa-arvoisessa asemassa. Asunnottoman lainrikkojan muutto toiseen kuntaa tukipalvelujen perässä ei myöskään ole helppoa, sillä harva kunta on valmis niitä maksamaan. Väliinputoamistilanteita syntyy, kun asunnoton siirtää vankeusaikana kirjat toiseen kuntaan päästäkseen tukiasuntoon, ja lähtö- ja tulokunta taistelevat maksuvastuusta.
Vankilasta vapautuviin liittyy myös paljon pelkoja ja ennakkoluuloja. Harva haluaa heitä naapuriinsa tai vuokralaisekseen. Ongelmat eivät kuitenkaan poistu sillä, ettei näitä ihmisiä asuteta minnekään. Monet asunnottomat majailevat niiden luona, joilla on asunto. Tällöin on paljon vaikeampaa rakentaa uutta elämää ja irrottautua päihteitä käyttävästä ja rikoksia tekevästä kaveripiiristä. Asunnon puute haittaa myös päihteistä irrottautumista, sillä päihdekuntoutusjakson jälkeen paluu kadulle ei hyödytä ketään.
Asunnottomuuden pitkittyminen yhdistettynä vankilakierteeseen saa aikaan kansalaisuuskatkoksen: ihminen on jatkuvasti välitilassa, odottaen vapautumista, odottaen asunnon saamista. Kuinka silloin suunnitellaan tulevaisuutta?
”Jos ihmisellä olis asunto, vaikka se olis mimmonen rötös, tai rasite, niin kyllä mun mielestä se riski syyllistyä johonkin rikolliseen hommaan pienenee ihan huomattavasti jos on joku pohja miltä ponnistaa.”
-Matti 30 v. Entinen pitkäaikaisasunnoton.
Asumisen tukipalveluilla voidaan rakentaa turvallista elämää niin asukkaalle itselleen kuin naapureille ja vuokranantajille. Lainrikkojien asunnottomuuteen on kuitenkin puututtava lainsäädännön keinoin, jotta saadaan aikaan isompaa muutosta. Kesäkuun lopussa uutta sosiaalihuoltolain uudistusta valmistelevan työryhmän on tarkoitus jättää loppuraporttinsa., josta muokataan hallituksen esitys. Toivottavasti uuteen lakiin kirjataan kunnille selkeitä velvoitteita asumisen järjestämisestä niille, jotka eivät siihen itse pysty.
Kirjoittaja on tehnyt sosionomi ylempi AMK -opinnäytetyönsä asunnottomien lainrikkojien osallisuudesta palvelujärjestelmässä. Lue opinnäytetyö
”Olen muutakin kuin Seppo paperilla”. Asunnottomien lainrikkojien kokemuksia osallisuudesta palvelujärjestelmissä”