Pena ei halua elää vihassa ja katkeruudessa
Kun Pena oli kymmenen, hän näki, kun naapurissa hakattiin ihminen kirveellä kuoliaaksi. Näky jäi lähtemättömästi pienen pojan mieleen. Penan koti sijaitsi alueella, joka oli täynnä rosvoja ja juoppoja.
Penan omakin isä oli alkoholisti. Humalassa hän oli väkivaltainen ja usein äiti ja lapset joutuivat pakenemaan lumihankeen. Kun Pena oli kahdeksan, isä raitistui. Hän oli kuitenkin viikot matkatöissä, mistä Pena kärsi, sillä hän oli isän poika. Kymmenvuotiaana Pena tutustui tinneriin.
Elettiin 60-lukua. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin ja Suomessa pelättiin Neuvostoliittoa. Tšekkoslovakian miehityspäivän aamuna monet miettivät pakomatkaa Ruotsiin. Sinne lähdettiin sankoin joukoin myös paremman elintason perään, pakoon köyhyyttä, ahtautta ja ulkovessoja.
Radiossa soitettiin Fredin Kolmatta linjaa, Simo Salmisen Pornolaulua ja Aikamiehiä. Loppukesällä 1969 tuli suuri uutinen: ”Iltatuulen viesti on pudonnut Listalta.” Moniin perheisiin saatiin televisio. Suomi avautui maailmalle.
Pena jatkoi tinnerin ja pillereiden käyttöä ja hänet siirrettiin tarkkailuluokalle. Se ei kuitenkaan auttanut asiaa.
Vankilan työntekijä uskoi muutokseen
Nyt istumme Kriminaalihuollon tukisäätiössä tyhjän työhuoneen sohvalla. Pena on yksi Kalliolan Vahvasti tukien -ohjelmaan osallistujista. Se on kurssi, joka auttaa vankilasta vapautuvia pääsemään kiinni arkeen ja irti päihdekierteestä.
Pena haluaa korostaa, että suurin kiitos kaikesta kuuluu Suomenlinnan avovankilassa työskentelevälle Elisa Bergmanille. Tämä näki papereiden takana ihmisen ja uskoi Penaan.
Pena sai käydä avovankilasta käsin huumeriippuvaisille tarkoitetussa NA-ryhmässä. Sen jälkeen Elisa oli kertonut Sillanpirtti-yhteisöstä ja Vahvasti tukien -projektista. Pena kävi tutustumassa paikkoihin ja valitsi sitten Vahvat.
Aikamoisen rohkea harppaus viisikymppiseltä, joka on kiertänyt 34 vuotta elämästään vankiloita. Yleensä tällaisella elämäntyylillä kukitaan horsmaa alle viiskymppisinä. Vankien keskimääräinen elinikä kun on vain 47 vuotta.
Mutta kurkistetaan vielä Penan lapsuuteen. Penalle ei maistunut koulu ja huoltopoliisi toi pojan kotiin useita kertoja viikossa. Isän väkivaltaisuus ei ollut loppunut raitistumiseen ja hän yritti hakata remmillä poikaa kunnolliseksi. Penaa kuitenkin kiinnosti kaikki kielletty. Kolme Penan ystävää paloi autiotaloon tinneribileissä.
Vanhemmat päättivät muuttaa toiselle paikkakunnalle. Pirkanmaalla kaverit ihmettelivät, kun Pena hieroi liimaa sukanvarteen. He käskivät unohtamaan liiman haistelun. Uusi kaveripiiri ei juonut edes kaljaa.
Sitten perhe muutti pääkaupunkiseudulle. Taas Pena kaveripiiri vaihtui mutta nyt huonoon suuntaan. Hän kuului diinareihin, jotka kävivät hakkaamassa pitkätukkia. Piti olla kova jätkä ja näyttää tytöille. Vankilaan Pena joutui jo 16-vuotiaana. Siellä tulivat tutuiksi pilvi, pillerit ja kilju.
70-luvun lopusta 90-luvun puoleen väliin Pena istui miltei koko ajan vankiloissa lukuun ottamatta vuotta, jolloin hän kävi armeijan.
Panssaritykistö onkin mielenkiintoinen asia. Siellä Pena liikkui ensimmäiset kaksi viikkoa siviilivaatteissa, sillä kukaan kapiaisista ei uskonut nuorukaisen pärjäävän. Ei hän uskonut siihen itsekään. Pena kuitenkin suoritti intin menestyksekkäästi. Maksakin puhdistui vuoden ajan.
Intin jälkeen Pena palasi vanhaan kaveripiirin ja uusien rikosten myötä vankiloihin. Pena ei enää pelännyt vankilaa. 80-luvun puolessa välissä vankiloihin alkoi tulla kovia huumeita ja Pena jäi amfetamiinikoukkuun. Käyttö johti yhä syvemmälle rikollisuuteen. Pena eli hurjaa elämää ja rikkoi myös vankilassa sääntöjä.
Hän ei pelännyt poliisia eivätkä häntä ahdistaneet putkat. Hän ei koe huumeiden heikentäneen mielenterveyttään eikä kärsinyt esimerkiksi paniikkioireista. Joskus hän saattoi nähdä harhoja, jos oli valvonut viikkokausia. Hän ei myöskään tunnustanut rikoksia ja jos tuomio tuli, hän lusi sen.
Hän oli yhteiskunnan vihollinen, kolmastoistakertalainen. Sellainen, jonka papereita vilkaistaan ja ajatellaan, että toivoton tapaus.
Pena syntyi uudestaan
Pena on ollut nyt kahdeksan kuukautta raittiina. Päihteet jäivät, kun lautta rantautui Suomenlinnaan. Vahvat-kurssi alkoi Suomenlinnassa ja se on jatkunut tähän päivään. Hän asuu Sörnäisissä soluasunnossa ja pääsee pian muuttamaan itsenäiseen tukiasuntoon jonnekin päin Helsinkiä.
Pena kertoo, mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi jäänyt suljettuun vankilaan. Vapautuessa hänet olisi potkaistu portista muovikassin kanssa kadulle. Päähän olisi mahtunut tasan yksi asia, kama.
Avovankilassa Pena pääsi rakennushommiin ja viihtyi. Tämän hän osaa, maalata ja rakentaa esimerkiksi väliseiniä. Tulevaisuudessa hän voisi hyvinkin suunnata rakennusalalle töihin.
Pena muistaa hakeneensa kerran 90-luvulla töitä päästyään vankilasta. Etsittiin haudankaivajaa. Isä oli usein tolkuttanut, että pitää rehellinen. ”Mitä olet tehnyt aiemmin?”, haastattelija oli kysynyt. ”Olen ollut vuodesta -78 vankilassa,” Pena vastasi. Seurasi minuuttien hiljaisuus.
Viikkoja myöhemmin postiluukusta oli tipahtanut koneella kirjoitettu postikortti, jonka mukaan tehtävään oli löydetty parempi hakija.
Suomenlinnan jälkeen Pena oli valvotussa koevapaudessa. Pena arvelee, että pitkän käyttöhistoriansa takia hän joutui antamaan virtsanäytteitä muita koevapauslaisia enemmän. Hän oli kuitenkin päättäväinen eikä antanut ”paskannielemisen” lannistaa.
Vahvoissa toimitaan viikkolukujärjestyksen mukaan. Ryhmä tapaa kolme kertaa viikossa. Välissä kurssilainen voi varata ohjaajilta, Marikalta ja Markolta, oman ajan. Keskustelut, tehtävät ja vapaa-ajan vietto ovat auttaneet löytämään kauan kadoksissa olleen ystävän, Penan itsensä.
Pena kertoo ihmettelevänsä, kuka oli se mies, joka tunnettiin rikollispiireissä torpedona. Mitä tälle tyypille oikein oli tapahtunut? Yksi syy oli varmasti väkivaltainen lapsuus. Väkivallasta tuli luonnollinen ja helppo tapa hoitaa asioita.
Pena on solminut uudelleen suhteet sisaruksiinsa ja tapaa äitiään päivittäin. Yhdessä he laskeskelivat äidin kanssa, että tämä oli käynyt katsomassa poikaansa yhdeksässä eri vankilassa. ”Mä lupaan käydä joka päivä katsomassa sinua”, Pena oli todennut sairaalle äidille. Isä on jo kuollut, mutta hänenkin kanssaan Pena ehti onneksi tehdä sovinnon.
Entä ystävät? Pena kertoo nähneensä silloin tällöin kahta veturia, jotka ovat raitistuneet. Niitä muita hän näkee ”piritoriksi” kutsutussa Vaasanpuistikossa. He eivät ole vielä tarpeeksi vetäneet, mutta kannustavat kuulemma Penaa tämän elämänmuutoksessa. Niin hullu hän oli.
Omasta mielestään Pena ei ole muiden ikäistensä tasolla, koska hän ei ole koskaan elänyt normaalia elämää. Hän ei ole esimerkiksi maksanut koskaan kaupasta ostamiaan ruokia eikä bussimatkoja. Jos hän näkee käsilaukun tuolilla, hän saattaa ajatella, miten helppo se olisi napata.
Joka päivä Pena kuitenkin huomaa itsessään pieniä muutoksia, pientä eteenpäinmenoa. Se Pena, joka kohteli muita ihmisiä huonosti, on jo täysin vieras. Hänestä on mukava olla ystävällinen ja pitää vaikka ovea auki perässä tulevalle. Hän ei halua enää elää vihassa ja katkeruudessa.
Tulevaisuudessa Penaa saattaisi kiinnostaa rakennuspuolen lisäksi ehkä tyttöystäväkin, jos ”joku nainen olisi niin kyllästynyt itseensä, että hänkin kelpaisi”.
Kuva: Unsplash