Lyö poika lyö – ja minähän löin
Istuimme sellikaverini kanssa keskustelemassa nuoruudestamme ja siitä, mitkä asiat ovat osittain vaikuttaneet siihen, miksi olemme vankilassa nyt.
Kuunnellessani sellinaapuriani mieleeni juolahti yksi parhaimmista ystävistäni, jonka isä lusi pitkiä aikoja ystäväni ollessa lapsi.
Ystäväni täytettyä 15 vuotta hän oli tapaamassa isäänsä vankilassa.
Isä asetti hänelle vaatimuksen. Koska poika oli täyttänyt 15 vuotta ja oli vanhin poika perheessä, hänen oli osallistuttava perheen talouteen.
Isä sanoi, että pojan on joko mentävä rehellisiin töihin tai tehtävä kuukaudessa laiton kauppa, jonka avulla tuo kotiin 10 000 kruunua.
Poika valitsi jälkimmäisen. Sama poika oli joitain vuosia sitten etsintäkuulutettu 450 kilon kokaiinilastista.
Toinen parhaimmista ystävistäni oli kiivasluonteinen ja joutui jo nuorena tappeluihin.
Kun kotona huomattiin, että hän oli tapellut, ensimmäinen kysymys oli, oliko hän saanut turpaansa.
Mikäli ystäväni oli saanut turpaansa, hän sai myös kotona turpaan ja kehotuksen mennä takaisin kadulle hakkaamaan vastustaja.
Ystäväni onkin yksi rohkeimmista ihmisistä, jonka tunnen. Ilokseni hänellä meni elämässään hyvin ja hän on nykyisin arvostettu apteekkari Tukholmassa.
Sellinaapurini kertoi tarinan. Kun hän oli 7-vuotias isompi poika kiusasi häntä.
Isä näki tapahtuman parvekkeelta ja huusi pojalleen: ”Lyö poika lyö”. Sellinaapurini sanoi: ”Ja minähän löin”.
Hän kertoi jatkaneensa lyömistä aikuisikään saakka, koska se oli hänen mielestään toimiva malli.
Nuorelle pojalleen isä oli sanonut, että hänen tulisi hankkia hyvä ammatti. Kuten lääkäri tai asianajaja.
Isän mielestä poika voisi silloin ostaa itselleen talon, auton ja muuta ylellisyyksiä.
Sellinaapurini sanoi, että koskaan ei tuotu esille, että hän näiden ammattien kautta voisi auttaa ihmisiä. Ei. Pelkästään, että silloin voi ostaa sitä ja tätä.
Arvostetut ammatit jäivät häneltä hankkimatta, mutta halu materiaaliseen ylellisyyteen jäi. Hän päätti hankkia ne asiat rikollisin keinoin. Lopputulos oli vankila.
Tarinan loppuun sellinaapurini sanoi, että antaa lapsensa valita, minkä ammatin nämä haluavat. Kunhan ovat onnellisia.
Tarinat saivat ajattelemaan, kuinka tärkeää on antaa oikeat roolimallit lapselle ja nuorelle. Kuinka tärkeää on välillä niellä ylpeys, eikä yrittää kasvattaa lapsestaan pihan kovinta.
Mutta samalla, kuinka vaikeaa onkaan ohjata lasta oikeaan suuntaan, kun yhteiskunta asettaa tietyt kriteerit ja kaveriporukka tietyt.
Mieleeni juolahti, kuinka me vanhemmat pienillä eleillämme, muutamalla sanallamme tai joillain teoillamme voimme saada aikaan katastrofaalisia seurauksia seuraavassa sukupolvessa.
Jokainen meistä syyllistyy kasvatusvirheisiin. Miljoonan taalan kysymys on varmaan, miten saisimme virheet minimoitua.
Sekä miten saisimme annettua anteeksi itsellemme tehdyt kasvatusvirheet.
Hyvää kevättä toivoen
Janne