Rikollisuuden syyt

Yksilöiden erot rikosalttiudessa johtuvat yksilökohtaisista ja sosiaalisista riskitekijöistä sekä näiden vuorovaikutuksesta. Riskitekijät lisäävät rikoksiin syyllistymisen todennäköisyyttä, mutta eivät välttämättä johda rikoksiin.

Eri riskitekijöiden kasaantuminen samalle yksilölle lisää rikosten tekemisen todennäköisyyttä. Rikostapahtumien määrän vaihtelua ajassa ja paikassa selittävät myös muut tekijät kuin yksilöiden vaihteleva rikosalttius.

Seuraavassa on kuvattu kriminologian keskeiset rikollisuusselitykset alkaen rikoskäyttäytymisen yleisestä taustasta ja edeten kohti tekijöitä, jotka selittävät lyhyen aikavälin vaihteluita.

Evoluutio. Ihmismielen perusominaisuudet ja perustavat käyttäytymisalttiudet ovat kehittyneet lajinkehityksessä Charles Darwinin (1809-1882) evoluutioteorian mukaisesti. Eräillä rikoskäyttäytymisen yleisillä piirteillä on taustansa lajityypillisissä alttiuksissa. Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi miesten keskimäärin naisia korkeampi rikosalttius ja perinteisen rikollisuuden tyypillinen huipentuminen nuoruusiässä.

Myös eräät väkivallan yleiset motiivit, kuten kostomotiivi, kumppanin seksuaalisuuden kontrollointi ja kilpailu parisuhdekumppaneista, kytkeytyvät lajinkehityksen tuottamiin mielen valmiuksiin. Rikollisuuden ja sen piirteiden vaihtelu lyhyellä aikajänteellä johtuu kuitenkin ensisijaisesti muista seikoista.

Yksilön vakaat ominaisuudet. Yksilöiden väliset erot rikosalttiudessa ovat suhteellisen vakaita elämänkaaren aikana. Tämä heijastaa yksilöiden persoonallisuuden eroja aggressiivisuudessa, impulsiivisuudessa, itsekontrollissa ja päihdehakuisuudessa.

Vakaat yksilökohtaiset alttiudet johtuvat osin perimästä. Perimän vaikutuksissa ei ole kyse ”rikollisuusgeenistä”, vaan ne kanavoituvat temperamentin ja käyttäytymisalttiuksien kautta. Perimä on aktiivisessa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa: ihmiset hakeutuvat ja valikoituvat sosiaalisiin tilanteisiin luonteidensa mukaisesti.

Sosiaalinen huono-osaisuus. Köyhyys ja eriarvoisuus ovat rikollisuuden riskitekijöitä. Perheen nostaminen köyhyydestä vähentää lasten rikollisuutta. Vaikutus kanavoituu kontrollin kautta: kun perhe nostetaan köyhyydestä, vanhemmat jaksavat ja pystyvät valvomaan lapsiaan paremmin.

Toimeentulon ongelmien ja rikollisuuden välinen yhteys heijastaa kuitenkin kaksisuuntaista syysuhdetta: yksilön rikosalttius voi heikentää hänen sosiaalista asemaansa, ja sosiaalisen aseman heikentyminen voi vastaavasti lisätä hänen rikosalttiuttaan.

Oppiminen. Rikollisuutta aiheuttaa rikollisuudelle myönteisten asenteiden oppiminen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja medioista. Rikosmyönteisiä asenteita ovat esimerkiksi rikollisten ihailu, kontrollin vastaiset asenteet, rikosten selittelytavat eli neutralisaatiot ja retributiivisia moraalitunteita tukevat, esimerkiksi kostamista puoltavat asenteet.

Rikollisia ryhmiä muodostuu rikosalttiiden henkilöiden hakeutuessa – tai päätyessä muiden torjunnan seurauksena – toistensa seuraan. Ryhmissä käynnistyy sosiaalisia oppimisprosesseja, jotka edelleen lisäävät niiden jäsenten rikosriskiä. Rikosviihde ja -uutisointi voivat lisätä rikollisuutta vaikuttamalla yksilöihin, joilla on valmiiksi muista syistä alttius rikollisuuteen. Ne saattavat kuitenkin myös vähentää rikollisuutta vaikuttamalla ihmisten ajankäyttöön ja rutiinitoimintoihin. Jotkin rikokset edellyttävät niiden tekemisen tekniikoiden oppimista.

Kontrollin puute. Irrallisuus sosiaalista kontrollia harjoittavista instituutioista kuten koulutuksesta, työelämästä ja perheestä lisää rikosalttiutta. Tässäkin ilmenee yksilöalttiuden ja ulkoisen kontrollin vuorovaikutus. Kontrollia kaihtavat yksilöt hakeutuvat elämänpiireihin, joissa kontrollia on vähän. Silti kontrollia lisäämällä voidaan vähentää rikollisuutta. Myös asuinalueiden yhteisöjen kyky harjoittaa sosiaalista kontrollia, eli niin kutsuttu yhteispystyvyys (collective efficacy), vähentää rikollisuutta. Rikosuran päättymistä voi tukea, jos yksilö pystyy liittymään kontrolloiviin sosiaalisiin instituutioihin kuten parisuhteeseen tai työhön. Joskus päätös luopua rikollisuudesta kuitenkin edeltää sosiaalisten siteiden luomista.

Leimaaminen. Rikoksentekijään kohdistuvat, leimaavat sosiaaliset reaktiot voivat lisätä rikosuran jatkumisen todennäköisyyttä. Tämä johtuu kahdesta mekanismista. Ensinnäkin leimatun yksilön on vaikeaa kiinnittyä sosiaalisesti kontrolloiviin instituutioihin, jos esimerkiksi työnantajat vieroksuvat hänen työllistämistään. Toiseksi rikolliseksi leimaaminen muuttaa yksilön käsitystä itsestään. Silloin rikollisen identiteetti toimii ”itsensä toteuttavana ennusteena”. Rikollisten leimaaminen nojaa ihmisen lajityypillisiin valmiuksiin, mutta kulttuuri vaikuttaa leimaamisen voimakkuuteen.

Tilaisuusrakenne ja rutiinitoiminnot. Rikos tapahtuu, jos motivoitunut tekijä kohtaa sopivan uhrin tai kohteen valvomattomassa tilanteessa. Siksi rikollisuuden määrään vaikuttavat myös rikostilaisuuksien ja valvonnan määrä sekä arkisten rutiinitoimintojen muutokset.

Rikosalttiit yksilöt tekevät toimintapäätöksiä ympäristöstä tekemiensä havaintojen perusteella. Esimerkiksi roskainen ja epäsiisti julkinen tila viestii siitä, että tilaa ei kontrolloida, mikä on omiaan lisäämään tilassa tapahtuvia rikkeitä. Rikoksia voidaankin vähentää rikoksentekoa vaikeuttamalla, valvontaa lisäämällä, yhdyskuntasuunnittelulla ja huolehtimalla julkisten tilojen siisteydestä ja järjestyksestä.

Näiden keinojen käyttö paikallisessa rikoksentorjunnassa ei johda rikosten siirtymiseen muualle, vaan vähentää rikosten määrää. Muutokset tilaisuusrakenteessa, ympäristössä ja rutiinitoiminnoissa voivat selittää rikostapahtumien määrän vaihtelua ajassa ja paikassa ilman, että yksilöiden rikosalttiudessa tapahtuu muutoksia.

Lyhyesti

  • Rikollisuutta aiheuttavat yksilön vakaat alttiudet, kuten alhainen itsekontrolli. Ne vaikuttavat yhdessä sosiaalisen ympäristön ominaisuuksien kanssa. Näitä ovat sosiaalinen huono-osaisuus, sosiaalisen kontrollin puute, rikosmyönteisten asenteiden oppiminen, rikoksentekijöihin kohdistuva leimaaminen sekä tilaisuusrakenne ja rutiinitoiminnot.
  • Rikollisuutta selittävien tekijöiden suhteellinen merkitys voi muuttua yhteiskunnan muuttuessa.

Janne Kivivuori
Kriminologian professori
Helsingin yliopisto

Linkki kirjoittajan kotisivulle

Lähteet

Kivivuori, Janne & Aaltonen, Mikko & Näsi, Matti & Suonpää, Karoliina & Danielsson, Petri (2018). Kriminologia. Rikollisuus ja kontrolli muuttuvassa yhteiskunnassa. Gaudeamus, Helsinki.