Sähköinen valvonta

Sähköinen valvonta on vielä hieman vakiintumaton nimitys seuraamusjärjestelmän osaksi kehitetylle valvontamenetelmälle. Kyse on valvonnasta, jossa hyödynnetään esimerkiksi paikannusteknologian suomia mahdollisuuksia.

Valvonnan teknisinä apuvälineinä on tähän asti käytetty pääasiassa valvottavan nilkkaan tai ranteeseen kytkettyä pantaa, jonka avulla voidaan etävalvoa sitä, että henkilö on määrätyssä paikassa määrättynä ajankohtana.

Toinen käytössä oleva tapa on kännykkäpuhelimeen liitetty satelliittipaikannus, missä voidaan käyttää myös ranneketta tai pantaa lisävarusteena. Satelliittipaikannus mahdollistaa sen, että valvottava voi liikkua laajemmalla alueella valvotusti.

Näissä tapauksissa sähköistä taikka elektronista valvontaa suoritetaan vankiloiden ja laitosten ulkopuolella, vapaudessa. Teknisiä valvontakeinoja kuten kameroita, kulunvalvontalaitteita ja paikannuslaitteita voidaan luonnollisesti käyttää myös vankiloissa ja muissa suljetuissa paikoissa.

Sähköisen valvonnan teknologiaa kehitetään koko ajan. Turvateollisuus on tuonut markkinoille muun muassa puhalluslaitteen, jolla voidaan testata sitä, onko valvottava juonut alkoholia. Lisäksi laitteiston avulla on mahdollista ottaa valokuva valvottavasta tämän suorittaessa puhallustestiä.

Myös ajoneuvoihin kytkettyjä ajonestolaitteita, joiden tarkoitus on estää juopuneen kuljettajan ajoon lähteminen, voidaan pitää sähköisen valvonnan yhtenä sovellutuksena. Tällä tavoin teknistä valvontaa on mahdollista käyttää myös rikosten torjumiseksi ennakolta.

Sähköisen valvonnan historiaa

Kiinnostus sähköistä valvontaa kohtaan heräsi Yhdysvalloissa jo 1960-luvun lopulla. Siellä kehiteltiin jo tuolloin valvontalaitteistoja, mutta ne eivät olleet koskaan käytössä. Ajatuksena oli luoda vaihtoehtoinen rangaistus kroonisille rikoksenuusijoille. Hankalia rikoksenuusijoita olisi näin mahdollista seurata vapaudessa koko ajan.

Idean lopullinen läpimurto tapahtui 1980-luvun kuluessa, kun järjestelmää kokeiltiin joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa. Laajemmin sähköistä valvontaa alettiin kuitenkin soveltaa eräissä Euroopan maissa 1990-luvulla.

Edelläkävijöitä ovat olleet Iso-Britannia ja Ruotsi. Näissä maissa sähköinen valvonta oli aluksi käytössä kokeiluluontoisesti. Pysyväksi järjestelmäksi se muutettiin 1990-luvun lopulla. Sen jälkeen sähköistä valvontaa on eri muodoissa sovellettu useissa maissa Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa ja Australiassa.

Suomessa sähköinen valvonta otettiin käyttöön valvotun koevapauden yhteydessä vuonna 2006. Rangaistusajan lähestyessä loppua vanki voidaan päästää määräajaksi valvottuun koevapauteen ennen ehdonalaista vapauttamista. Valvontarangaistus otettiin puolestaan uutena seuraamusmuotona käyttöön 1.1.2011 voimaantulleella lailla.

Pääsyy sähköisen valvonnan käyttöön ottoon on ollut vankipaikkojen täyttyminen ja vankeusrangaistusten kustannusten lisääntyminen. Vankiluvut kasvoivat lähes kaikissa länsimaissa 1990-luvun ja 2000-luvun aikana. Vankilukua ovat lisänneet väkivalta-, seksuaali- ja huumerikoksista tuomittujen määrän kasvu. Ajoittain myös ulkomaalaisten vankien määrä on osaltaan lisännyt vankiloiden ylimiehitystä.

Vuoden 2004 rikosten määrän vähentyessä myös rangaistusten määrä kääntyi laskuun. Sähköinen valvontamenetelmä on vankeusrangaistusta halvempi ja inhimillisempi vaihtoehto. Vapaudessa täytäntöön pantavien rangaistusten on toivottu vaikuttavan myönteisesti myös rikosten uusimisalttiuteen.

Mihin seuraamuksiin sähköistä valvontaa voidaan soveltaa?

Sähköistä valvontaa voidaan käyttää

  • kotiarestin valvonnassa, missä valvotaan sitä, että henkilö pysyy sovitussa paikassa sovittuna aikana,
  • rajoitetun liikkumisen valvonnassa, missä valvotaan, ettei henkilö hakeudu ennakkoon määrätylle alueelle tai ennakkoon määriteltyjen henkilöiden (rikoksen uhri, asianomistaja, todistaja) lähelle tai
  • valvonnassa, missä on mahdollista seurata jatkuvasti valvonnassa olevan henkilön liikkumista.

Sähköistä valvontaa on käytetty eri puolilla maailmaa erityyppisissä tilanteissa paljolti sen mukaan, mikä missäkin maassa sopii valtion rangaistusjärjestelmään. Tällaisia käyttötilanteita voi erottaa neljää eri tyyppiä:

  1. Oikeudenkäyntiä edeltävien prosessien korvaaminen
  2. Vankeusrangaistuksen korvaaminen kokonaan
  3. Vankeusrangaistuksen osittainen korvaaminen
  4. Vankeinhoito- ja kriminaalihuolto-ohjelmien osana (esim. ehdollisen rangaistuksen valvonta, ehdonalaisen vapauden valvonta, kotiarestin valvonta, ehdollisen rangaistuksen tehoste)

Sähköistä valvontaa on käytetty oikeudenkäyntiä edeltävien prosessien korvaamisessa enimmäkseen vain Yhdysvalloissa, mutta myös Kanadassa, Uudessa-Seelannissa ja osassa Australiaa sekä joissain Euroopan valtioissa. Se on ollut vaihtoehto vapauttamiselle rahallista takuusummaa vastaan välttää tutkintavankeus, mikä on mahdollistanut sen, että köyhemmätkin rikoksesta epäillyt on voitu päästää odottamaan oikeudenkäyntiä kotiinsa.

Toinen mahdollisuus käyttää sähköistä valvontaa liittyy lähestymiskieltovaatimuksiin ja sitä koskeviin määräyksiin. Niissä tuomioistuin voi sähköistä valvontaa apukeinona käyttäen esimerkiksi kieltää perheväkivaltatapauksissa epäillyltä liikkumisen uhrin asuinalueella tai epäiltyä lähestymästä rikosjutun todistajaa.

Lyhyehköjen vankeusrangaistusten korvaamista kokonaan sähköisellä valvonnalla on käytetty ainakin Hollannissa, Ruotsissa, Ranskassa, Tanskassa ja Sveitsissä sekä osin myös Englannissa Walesissa.

Suomessa valvontarangaistus voidaan määrätä lyhyiden – enintään 6 kuukauden – vankeusrangaistusten sijaan niissä tapauksissa, joissa lyhyttä vankeusrangaistusta ei voida muuttaa yhdyskuntapalveluksi. Seuraamuksen soveltaminen edellyttää tuomitun osallistumista toimintasuunnitelman mukaiseen toimintaan (esim. päihdekuntoutukseen) ja päihteettömyyttä sekä sitä, että rangaistus on perusteltu tuomitun sosiaalisten valmiuksien ylläpitämiseksi ja edistämiseksi. Tuomittu voi siten käydä rangaistuksen aikana myös ansiotyössä ja opiskella. Rangaistus on muutoin kotiarestin tyyppinen seuraamus, jota valvotaan teknisin paikannuslaittein ja viranomaisten suorittamilla kotikäynneillä.

Suomessa valvontarangaistukseen on tuomittu vuosittain (vuosina 2012 – 2016) noin 150 – 250 henkilöä. Tämä on selvästi vähemmän kuin mitä lainsäädäntöä valmisteltaessa odotettiin (noin 500 – 1000 tapausta vuodessa). Tämä puolestaan johtuu osittain siitä, että yhdyskuntapalvelu on valvontarangaistukseen nähden ensisijainen seuraamus.

Valvontarangaistuksen käyttöaste laskettuna muuntokelpoisista ehdottomista vankeustuomioista on ollut noin 5 – 7 prosenttia. Muita tavanomaisia rikoksia yleisemmin valvontarangaistusta käytetään rattijuopumuksesta tuomittuihin. Käyttö on kuitenkin kaikkein yleisintä ase- ja siviilipalvelusta kieltäytyneiden (ns. totaalikieltäytyjät) kohdalla. Heistä tuomitaan valvontarangaistukseen vuosittain vähintään noin kaksi kolmasosaa.

Vankeusrangaistuksen osittainen korvaaminen tulee kysymykseen rangaistusajan loppupäässä aikaistettuna vapauttamisena. Ennenaikaiseen vapauttamiseen liittyy yleensä myös jonkin asteista valvontaa ja ohjelmia, joiden tavoitteena on sopeuttaa ja totuttaa vankilasta vapautuvaa toimimaan vapaudessa ja karsia vapaudessa selviämistä haittaavia ongelmia kuten päihdeongelmaa. Tällaisia valvottuja koevapausmalleja on käytössä useissa maissa.

Suomessa valvottu koevapaus on ollut lakiin perustuvana käytössä vuodesta 2006 alkaen. Vanki voi päästä valvottuun koevapauteen enintään 6 kuukautta ennen ehdonlaiseen vapauteen pääsyä tai koko rangaistusaikaa suorittavien osalta ennen vankilasta vapauttamista. Valvotun koevapauden ensimmäisinä soveltamisvuosina valvotussa koevapaudessa oli keskimäärin noin 50 – 100 vankia päivässä, mutta määrä on noussut vähitellen noin 200 vankiin vuosina 2015 ja 2016.

Rangaistuksen sisältö vaihtelee maittain paljon. Ruotsin järjestelmässä on tiukkoja käytäntöjä kuten esim. kriminaalihuoltoviranomaisten suorittamia ennalta ilmoittamattomia kotikäyntejä sekä päihteiden käytön ehdoton kielto ja tiukka kontrollointi. Päivittäisen työn tai opiskelun lisäksi valvottavan on osallistuttava lisäksi ainakin yhteen hoito- tms. ohjelmaan. Hollannissa ja eräissä muissa maissa suhtaudutaan sallivammin valvottavan alkoholinkäyttöön ja rangaistusta suorittavalla on väljempi mahdollisuus vapaa-aikaan viikonloppuisin sekä aikaa sosiaalisesti hyväksyttäviin aktiviteetteihin. Suomessa valvontarangaistus muistuttaa paljossa Ruotsissa käytössä olevaa mallia.

Sähköisen valvonnan käytöstä päättävät eri maissa joko tuomioistuin tai valvontaviranomaiset. Ruotsissa päätösvalta on annettu kokonaan valvontaviranomaisille. Suomessa valvottuun koevapauteen pääsystä päättää myös valvontaviranomainen, mutta lyhyiden vankeusrangaistuksen korvaamiseksi valvontarangaistuksesta päättää sen sijaan tuomioistuin. Joissain maissa sähköinen valvonta on kytketty osaksi yhdyskuntapalvelurangaistusta.

Vaikutusten arviointia

Sähköistä valvontaa on yleisesti pidetty käyttökelpoisena. Se on soveltunut osaksi rikosoikeusjärjestelmää ja on ollut teknisesti toimiva. Se myös korvaa vankeusrangaistuksia ainakin johonkin rajaan asti. Sähköistä valvontaa on käytetty Euroopassa kuitenkin melko vähän lukuun ottamatta Englantia ja Ruotsia.

Epäonnistumisten määrä on ollut vähäinen, mutta se, mikä katsotaan epäonnistumiseksi eri selvityksissä, voi vaihdella. Lisäksi valvontaan valikoitumista määrittävät kriteerit ja valvonnan intensiivisyys voivat vaikuttaa onnistumiseen ja epäonnistumiseen. Joissain maissa ehtojen laiminlyöminen voi johtaa heti sähköisen valvonnan keskeyttämiseen, joissain toisissa taas rikkomuksiin reagoidaan lievemmin.

Sähköisen valvonnan onnistuminen on kytkeytynyt kohdejoukon riskitasoon. Korkeaan riskitasoon lukeutuvatkin voivat selviytyä valvonnasta onnistuneesti, jos valvonta on hyvin järjestetty ja valvontaa liittyy muita tukitoimia.

Uusintarikollisuuden ja erilaisten rikkomusten osalta voidaan yleisesti todeta, että ne ovat olleet valvonta-aikana vähäisiä. Tulokseen vaikuttaa suuresti riskienhallinta-ajattelu eli määrättäessä valvontaan matalan uusimisriskin ennusteeseen kuuluvia rikoksentekijöitä uusiminen todennäköisesti jääkin vähäisemmäksi kuin jos seuraamusvaihto olisi avoin kaikille.

Valvonta-ajan jälkeen uusimistasossa ei ole voitu havaita eroja verrattaessa sitä vankilasta vapautuvien uusimiseen. Kaiken kaikkiaan uusimisen vähentyminen sähköisen valvonnan kohdalla verrattuna muihin seuraamusmuotoihin on huonosti selvitetty ja kiistanalainen.

Sähköiseen valvontaan osallistuneet ja heidän perheenjäsenensä ovat olleet enimmäkseen tyytyväisiä tilanteeseensa. Sähköisen valvonnan ei ole myöskään havaittu lisäävän perheväkivaltaa. Valvottavien puolisot ovat sitä vastoin yleensä tyytyväisiä siihen, että heidän miehensä viettävät näin enemmän aikaa perheensä parissa.

Tyytyväisyyttä voi selittää se, että valvontaan valikoituvilla on perhe ja läheisverkosto, he käyvät työssä ja ovat kohtuullisesti toimeentulevia eivätkä ole olleet vankilassa. Toisin sanoen tuomitun elämäntilanne selittää pitkälti tyytyväisyyttä tähän seuraamusvaihtoehtoon, kun valittavana on sähköinen valvonta tai vankilaan joutuminen.

Edut ja ongelmat

Sähköisen valvonnan käyttöönottamiselle on Suomessa ja muualla esitetty lukuisia sitä puoltavia perusteita:

  • Vankiloiden ylimiehityksen ja erilaisten ylläpitovalmiuksien vähentäminen (esim. vankilahenkilökuntaa vapautuu muiden vankien tarpeita varten).
  • Veronmaksajien verotaakan vähentäminen valitsemalla vankeutta kustannustehokkaampi vaihtoehto ja uusien vankiloiden rakentamistarpeen torjuminen.
  • Rikoksentekijän rankaiseminen liikkumisvapautta rajoittamalla.
  • Yleisen turvallisuuden varmistaminen riittävän tiukalla valvonnalla (korkean riskin rikoksentekijöiden identifiointi valvontaan soveltumattomiksi tai määrääminen tavanomaista tehokkaampaan valvontaan).
  • Määrättyjen uhrien turvallisuuden huomioiminen (uhrien varoittaminen tekijän rikkoessa liikkumisrajoitusta; esim. perheväkivalta ja seksuaalirikokset).
  • Tekijän vastuullisuuden lisääminen (vapauttamisen ehtojen noudattaminen).
  • Tekijän käyttäytymisen muuttaminen yhteiskuntakelpoiseen suuntaan ja uusintarikollisuuden vähentäminen (antaa tekijöille mahdollisuuksia saada tai jatkaa työntekoa ja tukea yhteiskuntakelpoisuuden saavuttamista sekä päihdehuoltoa).
  • Sosiaalisten kustannusten vähentäminen, kun tekijä voi jatkaa työntekoa, maksaa veroja ja tukea läheisiään.
  • Rikoksentekijän suojeleminen vankeuden leimaavalta ja rikoskulttuuria ylläpitävältä vaikutukselta.

Yhteiskuntakelpoiseksi sopeuttaminen on ollut sähköisen valvonnan idean alkuperäinen tavoite, mutta se on kuitenkin harvoin huomioitu eri maiden lainsäädännössä tämän seuraamusmuodon perustavoitteena. Sähköisen valvonnan asema rikosoikeusjärjestelmässä onkin ollut kiistanalainen.

Yhtäältä on korostettu sen seuraamusluonnetta ja toisaalta taas sitä, että se on sosiaaliseen kuntouttamiseen ja yhteiskuntakelpoisuuden lisäämiseen tähtäävän yhdyskuntaseuraamuksen valvontatyöväline.

Sähköinen valvonta edellyttää aina tuomitun ja hänen kanssaan samassa taloudessa asuvien suostumusta. Näin valvontarangaistukseen tuomittu voi itse valita, meneekö hän vankilaan vai suorittaako tuomion vapaudessa mahdollisesti hyvinkin tiukkojen ehtojen rajoittaessa hänen ja hänen perheensä toimintavapautta. Kuntouttavia toimia on sinällään pidetty keskeisenä, mutta siihen liittyvä tiukka valvonta ja velvoittavuus voivat toisaalta vähentää motivaatiota suoriutua rangaistuksesta.

Haittapuolena on pidetty sitä, että vankilan eristämisvaikutus ei toteudu. Tuomitulla on näin mahdollisuus jatkaa halutessaan rikollista toimintaa. Tätä haittaa pyritään eliminoimaan siten, että valvontaan päästetään vain tuomittuja, joiden uusimisriskiä pidetään vähäisenä, tai valvonta tehdään mahdollisimman tiukaksi (esim. liikkumisen jatkuva valvonta).

Toisaalta erilaiset vapaudessa toteutettavat tuki- ja kuntoutusohjelmat voisivat hyödyttää kaikkein eniten korkeamman uusimisriskin rikoksentekijöitä, koska heillä on enemmän päihde- ja sosiaalisia ongelmia kuin matalan uusimisriskin rikollisilla.

Lyhyesti

  • Elektronisten laitteiden kehittymisen myötä niiden käyttöä on laajennettu myös rikosten torjumiseen ennakolta ja seuraamusjärjestelmään korvaavaksi seuraamusmuodoksi vankilarangaistukselle tai sen osalle.
  • Suomessa on otettu käyttöön valvottu koevapaus vuonna 2016 ja valvontarangaistus vuonna 2011.
  • Valvontarangaistus voidaan laissa mainituin edellytyksin tuomita enintään 6 kuukauden ehdottoman vankeustuomion sijasta ja se pannaan täytäntöön tavallisesti tuomitun kodissa tai muussa asuinpaikassa. Tätä kotiarestityyppistä rangaistusta valvotaan teknisten laitteiden ja viranomaisten suorittamien kotikäyntien avulla.
  • Valvontarangaistukseen on määrätty vuosittain noin 150 – 250 henkilöä.
  • Vanki voi päästä valvottuun koevapauteen enintään 6 kuukautta ennen ehdonlaiseen vapauteen pääsyä tai koko rangaistuksen suorittamisesta vapautusta.
  • Valvotussa koevapaudessa on viime vuosina ollut keskimäärin noin 200 vankia päivittäin.

Hannu Niemi
Suunnittelija
Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti