Elämä vankilassa

Ajatellaanpa, et lähdet elämysmatkalle pahan planeetalle, matkustat pienessä kopperossa johonkin tuntemattomaan maailmaan tai rikoksen uusijoilla tuttuun. Otetaan narikas vastaan, riisutetaan alasti niin ruumiillisesti kuin henkisesti.

Vaihdat identiteetin Jarmo Eronen numeroon esim. 229/98. Eli menetät vaatteesi, saat tilalle löysän hullun verkkarin joka on jokaisella samanlainen, et erotu enää muista muuten, kuin ehkä et vielä alussa ole tullut niin eläimeksi kuin muut vanhemmat asukit.

Saat selliin lakanat ja pesuvehkeet, ihan kuin armeijassa, luetaan sääntöjä ja niin edelleen. Vankilan säännöt ja sit vankien omat säännöt, jotka ei ole paperilla, ne sun pitää tietää tai sä opit ne nopeasti, sillä joka kerta saattaa tulla turpaan kun teet virheen.

Katselet ympärillesi ns. tulevia kavereitasi. Ne tutkii sua, kyselee sun tuomiot (oletko vasikka vai et jne.) ja mihin kastiin kuulut rikollismaailmassa: sut luokitellaan mitättömäksi tai isoksi tekijäksi, mutta takaan et kumpikaan rooli ei ole hyvä, mutta sun pitää joko vetää jokin rooli tai yrittää olla oma itsesi.

Jälkimmäinen paras vaihtoehto. Kaikki ympärilläsi kyräilevät, epäilevät, kokeilevat sinua ja sun on jopa oltava valmis puolustamaan itseäsi jos sua syytellään turhista. Sua vähän kuin kokeillaan ja päälle on nois testitilanteis käytävä, vaik turpaan tulis. Jos et sitä tee, et ole mitään.

Vaik selkäsaunan jälkeen saatat saada elää rauhas tai sit sust tulee yleismies Jantunen: sä lainaat, pummaat rahaa ulkoa ja ostat itsellesi hyväksyntää rahalla eli ostoina, vittumainen rooli sekin. Näin elelet alkuajat etsien paikkaasi tässä hierarkiassa, mikä on kuin eläimillä, erona on vain se, et eläimet tappaa syödäkseen, täällä saattaa henkikulta lähteä naapurin huonosta mielialasta ja sun väärästä sanasta tai teosta.

Duunina teet jotain kiinnostavaa työtä, jonka opit noin viides minuutis, siinä sun tuomionaikainen haasteesi työelämässä. Samaa naputusta siis vuodesta toiseen niin kauan kuin olet siellä. Ruokailuun meet, jonotat 3 kertaa päivässä prikka kädes 100 miehen jonossa, jotain ruokaa mitä et halua syödä, mutta onko sulla valintoja – No eipä paljon taida olla.

Näin päiväsi menevät, olet huolissasi ehkä muijasta, asunnosta tai koirastasi tai mistä vaan. Mitään et voi asioille tehdä, olet kuin elävänä haudattu, yleensä menetät kaiken mikä sulle on rakasta.

Muijasi käy alussa tapaan sua hermostuneena, vilkuilee kelloa kun on kiire, pihalla Mersussa istuu toinen jätkä venaamassa. Muutaman sunnuntain jälkeen on kiireitä ja siihen loppuu ne tapaamiset, pari kolme viikkoa tappelet ja huorittelet puhelimessa kunnes puhelimeesi ei vastata jne.

Haaveilet vapaudesta. Noina aikoina, kun odotettu ovien lukitseminen tapahtuu klo 17.00 ja saat omaa aikaasi seuraavaan aamuun.

Tuona aikana voi riisua suojavarustuksesi, roolisi, ja olla oma itsesi kunnes avainnippu kolahtaa ja alkaa uusi samanlainen päivä: Pelkoinesi, rooleinesi, ikävinesi, huolinesi ja samaa jatkuu päivästä päivään tuomiosi loppuun.

Ja jos et tässä vaiheessa, kun kerron tätä tarinaa, ota opiksesi niin kokeile ja jos et vielä ekan tuomiosi jälkeenkään niin tervetuloa mun maailmaan. Että heräät, olet 55v, katselet ympärillesi, ihmettelet missä mun perhe, missä mun elämä, mites täs näin kävi…

Mulla ei ole mitään, muilla on pussaavat vaimot aamuisin omakotitalon pihalla ja kakarat huutaa: iskäääää aja varovasti, sit illalla leikitään. Nuo illat minä vedin rasteja kalenteriin vankisellin seinässä ja haaveilin kaikesta tuosta.

Noin pojat ja tytöt, aletaanpas valmistautua elämän pituiselle matkalle.

Jarkka