Lännen piha

Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet.

Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi, syöksi sen syvyyteen ja lukitsi ja sinetöi sen jäljestä syvyyden oven.

Ilmestyskirja 20-21

Helsingin vankilan, eli Sörkan läntisen siiven ulkoilualuetta kutsutaan Lännen pihaksi. Läntinen, pohjoinen ja itäinen siipi valmistuivat vankilan ensimmäisessä rakennusvaiheessa vuonna 1891.

Aurinko paistaa Lännen pihalle vain viisi kuukautta vuodessa. Ulkoilupiha on vankilan ja korkean muurin ympäröimä. Näköyhteyttä ulkomaailmaan ei ole. ”Normaali” elämä on jossain kaukana – se on asia, josta ei muutaman vuoden lusimisen jälkeen uskalla edes haaveilla.

Media ja yhteiskunnan syyttävä sormi eivät koskaan näe Lännen pihalle.

Pihalla kaksi varastoa ja ne ovat kaariholvin muotoisia. Toisessa varastossa säilytetään pihatöihin tarvittavia varusteita. Toisen, kaariholvin muotoisen varaston yläreunasta on pudonnut 5-6 tiiltä. Aivan kuin jättiläismäinen käsi terävine kynsineen olisi repinyt ne irti.

Oven sivuilla oleva kivetys on sammaloitunut.

Se asuu Lännen pihalla, muuria lähempänä sijaitsevassa ikivanhassa varastossa. Se tuli punaisten mukana idästä, vuonna 1918. Venäjän vallankumousta tukevien sotilaiden joukossa oli myös Pietarin vankilasta vapautettuja rikollisia. Punaisten vallattua Sörkan se löysi Lännen pihalta sille sopivan asuinsijan, josta se jatkaa toimintaansa.

Lännen pihan toisella puolella on pahamaineinen Pohjoinen selliosasto. Se on remontissa. Ulkoilevien vankien seuratessa työmiehet suurentavat sellien ikkuna-aukkoja ja irrottavat alkuperäisiä, yli sata vuotta vanhoja kaltereita. Työtä tehdään urakalla, seitsemän päivää viikossa.

Ei pyhitetä lepopäivää.

Pihan kaakkoiskulmassa, vankilan kolmannessa kerroksessa on kirkko – Jumalan huone. Paholainen katsoo pihan yli ja hymyilee julmasti. Kirkossa on aina tyhjää, se ei ole ollut ahkerassa käytössä yli viiteenkymmeneen vuoteen. Vain kourallinen vankeja saapuu sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen tai maanantain raamattupiiriin. Suomen vankiloissa ei ole enää työ- eikä kirkkopakkoa.

Jumalan huoneessa ei käy juuri ketään.

Lännen pihalla käyskentelee 30-40 vankia. Ollaan kovien rikosten ammattikoulussa – non-stop kurssilla, joka ei lopu koskaan. Vanhemmat sukupolvet opettavat nuoremmille, miten hommat kannattaa hoitaa. Vangit kiertävät loputonta kehää pihan ympäri. Lasittuneita katseita ja tatuointeja: God hates us all. Rautaa nousee ja tupakkaa palaa. Vankien puheessa joka kolmas sana on kirosana.

Kiellettyjä sanoja sen sijaan ovat: ”toivo” tai ”rakkaus”.

Paholainen kerää vankien sieluja. Sillä on arkku, johon se lukitsee Lännen pihalta kerätyt sielut. Arkku on ollut jo yli viisikymmentä vuotta ääriään myöten täynnä. Se riistää ohikulkevalta vangilta kaiken toivon, sekä uskon parempaan huomiseen. Rikos- ja vankilakierteessä oleva keski-ikäinen vanki tekee sen työn erittäin helpoksi. Elämä on menossa joka tapauksessa ohi. Lisäksi Paholainen katkeroittaa vankeja jakamalla epäoikeudenmukaisuuden tunnetta. Jumalan pelastavat enkelit eivät koskaan laskeudu Lännen pihalle.

Paholainen on Lännen pihan yksinvaltias.

”Vangin kokema epäoikeudenmukaisuuden tunne on yksi niistä syistä, jotka vaikuttavat hänen luonteensa hillittömyyteen. Nähdessään näin joutuvansa kärsimyksiin, joita laki ei ole hänelle määrännyt – eikä edes tunne, hän joutuu raivotilaan ja näkee kaikissa esivallan edustajissa pelkkiä pyöveleitä; vanki ei enää usko olleensa syyllinen, vaan kohdistaa syytökset yhteiskuntaan ja oikeusjärjestelmään”.

Michel Foucault: ”Tarkkailla ja rangaista”.

Veli-Matti
Helsingin vankila