Tämä päivä ja elämänlaatu

Nykyisin kun herään, räväytän tyypillisenä ad-hd:na silmäni auki, kun ei ole kuin on-off nappi päässä. Ei mitään ”mä vähän otan rennosti”-vaihdetta. Katselen ympärilleni, ei kuulu narkkarimuijan rakkauden tunnustusta ”rakas anna vetoo” tai lihavan, laiskan näköisen vartijan ivallista kommenttia avainnippua pyöritellen ”töihin lähtö, töihin lähtöööö”. Eli tänään saan rauhassa miettiä mitä teen.

Pääasiassa kaikki pakotteet kammottaa, kuten jonotukset, aikojen pitäminen ym ym., sillä nuo vankila-ajan pakotteet ovat saaneet kammon kaikkeen tuohon.

Ennen päivän ihmishälinöitä haen rauhaa ja harmoniaa luonnosta, jota niin monet vuodet olen ikävöinyt kaltereiden takana. Eli koirani kanssa pimeään metsään, pimeys ei pelota, sillä sehän on ollut koko ikäni suoja ja turva, sinne on voinut aina piiloutua tiukan paikan tullen esim. poliiseilta.

Pimeydessä on myös hiivitty etsien keikkamestoja eli pimeys on ystävä. Siellä myös elää vorokuiskaaja, se saa mut hereille, valppaaksi. Koko ikäni pituiset saalistusretket kun on tehty pimeässä ja jotenkin nautin noista valppaana oloista, tänään vain ei ole pakotteita kuunnella vorokuiskaajaa, sillä en tarvitse jännityksen tuomia lisäkiksejä huumeiseen päähän.

Selvä pää pystyy näet jarruttamaan noi kiksien sairaat halut. Voisko sanoa, et olen tänään siinä määrin oma herrani, ennen määräsi elämääni aineet ja vartijat, nyt minä. Olen päässyt jollain lailla eroon pomoistani, vaikka ne kuiskivat päivästä päivään korvaani tai mieleeni.

Mitä olen menettänyt: kaman eli spiidin perässä juostessa vilahti myös elämä nopeasti.

Ei ole noita aamupusuja antavia vaimoja ja muksuja, ei perhettä. Yhteiskuntaan sopeutuminen, sen sääntöihin ja lakeihin, on vaikeaa. Ei ole, voisko sanoa, paikkaa yhteiskunnassa tai ei tunne kuuluvansa siihen, ainut paikka on ehkä leffalipussa oleva numeroitu paikka.

Saavutukset ovat jääneet vain pitkiin vankilatuomioihin, avioeroihin, kaikkeen mikä on ollut rakasta ja sen menetyksiin. Tänä päivänä jälki näkyy kaikesta tuosta, et ei luota ihmisiin, ei päästä kotiinsa ketään, ei uskalla ryhtyä parisuhteisiin, epäilee kaikkea, päreet ei kestä töitä ei koulutusta ei mitään.

Mutta voin kävellä varoittavana esimerkkinä vaikkapa teille pennut, ei kannata ruveta leikkiin vaik tuntui kuin kiehtovalta jännältä tai pitäis jaksaa bilettää ja saada aikaan hauska fiilis.

Se hauskuus on aika pitkälti hetken hurma, joka loppupeleissä vie elämän ja vähitellen muuttuu elämän pituiseksi helvetiksi tuossa selviytymiskisassa. Älkääkä katsoko mua ”olethan selvinny sinäki”. Ei, mä olen lääketieteellinen ihme, et olen vielä yleensä hengissä ja sen tarkoitus et olen hengissä, on varmaan tämä jakaa sanomaa teille.

Kiitos että luitte, kiitos mielenkiinnosta. Sillä kyse on teidän elämästä.
-Jarkka