”Yks vitun neekeri”

Mä olen yks vitun neekeri. Mä synnyin Vaasassa ja mä olen suomalainen.
Mulla on iso musta kalu ja mä panen kaikkii suomalaisii naisii – varsinkin blondeja.

Suomalaiset naiset sietää apaattista avioliittoa niiden sohvalla löhöävien miestensä kanssa paremmin – ja aina puoli vuotta lisää, kun ne käy ensin mun luona pantavana. Ne ei kävele kunnolla pariin päivään, kun ne on saanu mun isoa mustaa munaa.

Mä saan suomalaiset naiset unohtamaan niiden tylsän elämän hetkeksi.

Mä olen Tabu, Musta mies. Mä olen Yön Timo, Lakupetteri, Mamu.

Mä olen stereotypia, kategoria, suomalaisen kantaväestön ikuisen vihan ja pilkan itsestäänselvä kohde.

Mä olen orjien jälkeläinen, mä olen yks vitun neekeri.

Kolonialismi

Keskiajalta lähtien Alankomaiden rannikkokaupungit ovat olleet kaukokaupan tärkeitä välityspaikkoja, joissa Välimereltä ja Itämereltä saapuneet kauppiaat vaihtoivat tavaroita ja orjia.

1600-luvulla hollantilaiset uudisasukkaat pakottivat Etelä-Afrikan heimot pakenemaan Kalaharin autiomaahan. Ensimmäiset orjien välittäjät perustivat Afrikan rannikolle kauppa-asemia ja siirtokuntia, joista oli helppo hakea ”täydennystä” kotimaahan palaaviin laivoihin.

Euroopan kauppalaivastosta 1600-luvulla 75% oli hollantilaisia. Amsterdam oli tärkein kansainvälisen rahaliikenteen keskus ja sitä kautta kulki suurin osa Eurooppaan tuoduista siirtomaa-tuotteista. Ja niitä tuotteita olivat myös neekerit – orjat. Hollannilla oli vähän aikaa jopa yksinoikeus tuoda orjia Afrikasta.

Hollannista kehittyi 1700-luvulla myös uskonnollisuuden ja suvaitsevaisuuden edelläkävijä Euroopassa. Portugalista paenneet juutalaiset panivat alulle timanttien hionnan. Hollannin taloudellinen vauraus tuotti myös korkeakulttuuria, esimerkiksi taidetta. Vapaussota, uskonnollinen suvaitsevaisuus ja porvarillisuus loivat kasvualustan kansakunnan henkiselle sivistykselle.

Yliopistojen tieteellinen tutkimus oli korkeatasoista. Hugo Grotiuksesta (1583-1645) tuli teoksellaan Sodan ja rauhan oikeudesta (1625) kansainvälisen oikeuden perustaja.

Hän esitti, että valtioiden välisissä suhteissa olisi noudatettava oikeusperiaatteita, jotka takaisivat oikeudenmukaisuuden ja turvallisuuden.

Maailmanhistorian pikkujättiläinen. WSOY 1998

Kotiinpaluu

Mä olen käynyt Amsterdamissa yli kymmenen kertaa – enkä pelkästään kaman takia. Aina kun mä meen sinne, niin mulle tulee sellainen olo, että mä olisin tullut mun kotiin – kotimaahan, jota mulla ei koskaan oikeasti ole ollut.

Mä en olekaan niin erilainen.

Damissa ovat sekoittuneet rodut, uskonnot ja politiikka jo yli 300 vuotta sitten.

Tuntemattomat ihmiset tulee kadulla kadulla vastaan ja hymyilee mulle. Kaupassa kaikki ovat ystävällisiä, heti aikaisin aamusta. Ihmiset juttelee mulle, kysyvät mitä kuuluu.

Monet hollantilaiset ei ole tummia eivätkä vaaleita, vaan ne on samanvärisiä kuin mä.

Ensimmäisellä kerralla Damissa mä purskadin hotellihuoneessa itkuun, jota kesti tosi pitkään.

Mä soitin mun äidille ja se yritti lohduttaa mua. Se tietää. Se on joutunut kohtaamaan nää asiat Suomessa vielä pahemmin kuin mä.

Siellä hotellihuoneessa mä en saanut tätä ajatusta mun päästä: Miks mä en ole syntynyt Hollannissa?

Suomi elää nyt 1600-1700 -luvun Hollantia. Kymmenet tuhannet pakolaiset sulautuvat kantaväestöön ja uskonnot, kulttuurit ja varsinkin ihonvärit alkavat sekoittua – haluttiin sitä tai ei.

Viidenkymmenen vuoden päästä monikulttuurisuus on Suomessakin trendikästä.

Suomen 150-vuotisjuhlissa vuonna 2067 muistellaan kauhulla 2000-luvun alun rasismia, raiskauksia ja radikalisoitumista – ja vielä tapahtumattomia terroritekoja, joissa kuoli valkoihoisia suomalaisia.

Ensin radikalisoitui white trash ja sitten pakolaiset.

Silloin Herra sanoi hänelle:

Sinun tulee tietää, että jälkeläisesi joutuvat elämään muukalaisina maassa,

joka ei ole heidän omansa. Heistä tulee siellä orjia ja heitä sorretaan neljäsataa vuotta.

Mutta minä rankaisen myös sitä vierasta kansaa, jonka orjiksi he joutuvat.

1. Mooses 15: 13-14

RAAMATTU

Hyvä kun valkoisia kuolee

Mä katsoin uutisia, joissa kerrottiin, että ensimmäisen polven maahanmuuttajat olivat tehneet terrori-iskun Brysselin lentokentälle.

Yht’ äkkiä mä aloin nauramaan ihan hysteerisesti. Mä tanssin ja taputin käsiäni kuin jossain transsissa. Mä tunsin yhtä aikaa pyhää vihaa ja myötätuntoa näitä terroristeja kohtaan.

Ensimmäisen polven maahanmuuttajat eivät koe itseään hyväksytyiksi, niitä on laiminlyöty ja he ovat kokeneet rasismia. Näin sanoi uutistenlukija!

Mä olin iloinen, että valkoisia ihmisiä kuoli.

Koko mun elämän ajan mä olen kuunnellut, kun kantaväestö haukkuu ja huutaa mulle.

Neekerit ei käy töissä, ne elää fattan rahoilla. Ne on rikollisia, ne ei koskaan saa kotiutua Suomeen.

Mä olen niin kyllästynyt todistamaan.

En mä halua perustaa perhettä suomalaisen naisen kanssa, koska mä en halua, että mun lapset joutuu kokemaan saman kuin mä ja mun äiti.

Mun ensimmäinen tyttöystävä oli irakilainen. Se on myös syntynyt Suomessa. Se pukeutuu ihan ”normaalisti”, ei siis niiden perinteisiin, kaikenpeittäviin asuihin.

Mä ihastuin siihen, koska sen elämänasenne ja kiinnostus eri kulttureita kohtaan oli mun sydäntä lähellä. Se oli tosi mukava tyttö, fiksu ihminen ja meillä oli tosi hauskaa yhdessä.

Taisin mä rakastaakin sitä.

Me kelattiin sen kanssa, että me ollaan molemmat syntyperäisiä suomalaisia, mutta me ei silti koskaan kelvata suomalaisille meidän ihonvärin takia.

Supisuomalainen

Mä oon käyny saunassa jo 3-vuotiaasta ja mä osaan tehdä vihdan. Mä tykkään HK:n sinisestä ja mämmistä. Mä osaan laulaa Suvivirren ja Maamme-laulun.

Mä tiedän mikä oli talvisota ja minä vuonna se käytiin.

Mä ymmärrän sen rautakaupan mainoksen huumorin suomalaisesta miehestä. Mä tiedän ketä oli Marski ja UKK.

Mä olen niin väsynyt todistamaan ja yrittämään kaikki asiat aina kaksi kertaa paremmin.

Mä olen ensimmäisen polven suomalainen – alempiarvoinen kansalainen.

Mä olen vaan yks vitun neekeri.

Pelko, paras ystäväni

Mä olen elänyt pelon kanssa niin kauan kun mä muistan.

Mä olen jo lapsesta asti pelännyt mun ihonväriä kohtaan kohdistunutta uhkaa ja vihaa. Aina kun mä kuulin lapsena sanan ”NEEKERI”, niin tuntui siltä, että kaikki katsoo vaan mua.

Se häpeän tunne on ihan jotain hirveää – ja se muuttaa sua pysyvästi.

Me oltiin kerran äidin kanssa kävelemässä Vaasan torilla, kun siihen tuli jotain humalaisia miehiä. Ne sano äidille, että ”Kuule neekerihuora, vie toi sun lakupätkä tarhaan, niin me pannaan sua joukolla koko iltapäivä”.

”Jos annat hyvin persettä, ni me voidaan jatkossa jopa maksaa sulle.”

Mä pelästyin ja rupesin itkemään, mutta mun äiti vaan puristi mua kädestä ja sanoi, että lopeta itkeminen ihmisten nähden – ja me käveltiin pois.

Miesten pilkallisen naurun saattelemana.

Mä muistan, kun mä menin valkoihoisten lasten kanssa kauppaan tai niille kylään. Mua tultiin aina kyttäämään – etten mä varasta mitään tai tee jotain muuta pahaa.

Mun äiti oli opettanut mut kohteliaaksi. Mä sanoin aina jokaiselle ”Moi” tai ”Kiitos”. Ei se mitään auttanut, kaupassa ne vaan vahti mua vihaisen näköisinä.

Kavereiden kylässä niiden isät tuli sanoo mulle, että et sitten neekeri riko mitään.

Äiti vei mut tarhaan, kun mä olin kolme tai neljä. Se jätti mut yksin tarhan pihalle ja heti, kun se oli lähtenyt mä kuulin, kun joku huus mulle: ”Mitä neekeri” ja sit se alkoi hakkaamaan mua.

Mä hakkasin sitä takasin. Sen jälkeen mä olen aina lyönyt heti, jos joku yrittää haastaa mua.

Yhtenä lauantaina mä olin mun pikkuveljen kanssa himassa leikkimässä. Äiti oli töissä. Sitten joku koputti oveen, tai oikeastaan hakkas sitä. Mä meni avaamaan, tai ensin varovasti vähän raotin ovea. Siellä oli kaksi isoa miestä ja ne työnsi sen oven väkisin auki.

Mä pelästyin ja rupesin itkemään. Huusin äitii, mut eihän se ollut kotona.

Se toinen mies sano: ”Katsotaas, mitä tää neekerihuora omistaa”. Ne tönäs mut seinää vasten ja sano et ”Pysy siinä lakupekka”. Sit ne miehet tutki meidän talon, etsien jotain arvokasta, mut eihän meillä ollut mitään.

Sitten kun äiti tuli kotiin, me vaan itkettiin mun veljen kanssa sen sylissä koko illan.

Mä muistan kun äitikin itki ja se puhu itekseen: ”Turha soittaa poliisille, ei ne kuitenkaan voi mitään”.

Ku mä oli jotain 5-6 vuotta, niin me käveltiin mun kavereiden kanssa nakkikioskin ohi. Siellä oli humalaisii nuorii ja ne huus ja pilkkas meitä. Mä tajusin viimeistään silloin, et mun oli pakko jatkossakin aina ruveta tappelemaan ja hakkaamaan ihmisiä, että mä pärjään Suomessa.

Mulla on tää leima otsassa, se on poltettu mun ihoon ikuisesti.

Mä tutustuin muihin värillisiin ja mustalaisiin. Ne oli mulle ystävällisiä ja meistä tuli kavereita. Seuraavan kerran vappuna, kun mulle taas huudettiin että ”vitun neekeri”, niin siihen huutoon vastasikin vietnamilaisia, kurdeja, mustalaisii ja neekereitä.

Me hypittiin niiden huutajien päällä, me hakatiin niiden päät ihan paskaksi.

Se tuntu tosi hyvältä.

Kuka sano et saa tuloksii ilman duunii

älä usko niit, se on pelkkä satu

Musta Barbaari ei oo neekeri

mä oon stadin revityin laku

Ne sanoo kuuntele veli mua ny

valkoiset ei ota tosissaan, jos et oo revitty

Kuolemaan asti aion rippaa

Ne yrittää lähettää Barbaarin takas Afrikkaan.

MUSTA BARBAARI

Afrikka

Sitten kun mä olin jotain 15-16 -vuotias, mä olin tosi villi ja aloin olla pahasti eksyksissä. Mun äiti ei enää keksinyt mitään muuta, kun et se päätti lähtettää mut Afrikaan mun isän luo. Mä lähdin sinne ja tapasin siellä myös muita suvun jäseniä.

Ekat päivät siellä oli tosi outoja. Mä olin jonkinlaisessa kulttuurishokissa. Eihän nää paikalliset tajuu mitään, missä mennään. Niillä on ihan oudot tavat. Mulla oli suomalaisena neekerinä länsimaalaisen identiteetti.

Mä pidin aluksi niitä Afrikkalaisia paljon tyhmempinä, kuin mitä mä itse olin.

Mun isä suuttui mulle, kun mä olin ylimielinen ja laittoi mut ruotuun. Pari viikkoa myöhemmin mä tajusin miten mä olin käyttäytynyt ja sit mä häpesin itseäni ja itkin.

Mä soitin mun äidille ja pyysin siltä anteeks.

Äiti

Mä rakastan mun äitiä.

Mun äiti ei ole ikinä tuominnut suomalaisia. Se oli tullut Suomeen 1980-luvulla ja vaikka se ei osannut suomen kieltä, se teki pitkiä työpäiviä siivoojana elättääkseen lapsensa.

Mun äiti on tosi kaunis ja sosiaalinen ihminen, joka teki kaikkensa meidän lasten eteen.

Mä olen aina ollut puheväleissä äidin kanssa. Ilman sen tukea mä olisin kuten monet muut mun kaverit: narkkeja tai katuojassa elävää pohjasakkaa.

Mä en tajuu, miten äiti on jaksanut nämä kaikki vuodet Suomessa.

Ekana koulupäivänä äiti herätti mut ihan innoissaan. Oli aikainen aamu ja ulkona oli vielä pimeää. Me käveltii kouluun äidin kanssa käsi kädessä. Mua jännitti ihan hirveesti – ja syystä.

Mä olin eka neekeri siinä koulussa. Kun me tultiin sinne koulun pihalle, ni meitä tuijotti kaksisataa silmäparia. Pihalla oli yht’äkkiä täysin hiljaista. Sitten kuulu kova huuto: ”AI”. Yks poika oli niin keskittynyt tuijottaa meitä, että se unohti ottaa kopin sille heitetystä pallosta.

Mun äiti puolusti mua, kun opettajat sano, että tuo poika ei keskity ja se pitää laittaa samaan kouluun kehitysvammaisten kanssa.

Sinne kehitysvammaisten kouluun oli laitettu jo yks kurdi, irakilainen ja somali. Ne opettajat halus päästä musta ja muista ”värivammaisista” eroon, mä muistan tän hyvin. Äiti oli ihan ravoissaan.

Me tiedettiin, että siitä koulusta ei kukaan pääse koskaan lukioon – opettajat ”julisti” tän meille moneen kertaan. Se oli niiden mielestä helpompaa, kaikkien valkoihoisten kannalta

D-luokka

Ruotsalaista kirjailijaa Camilla Steniä lainatakseni mä kuulun niin sanottuun D-luokkaan. Yhteiskunnalliseen D-luokkaan kuuluvat Stenin dystopian mukaan ne, joiden kummatkin biologiset vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla.

D-luokan kansalainen törmää elämässään rajoituksiin, jotka koskevat muun muassa sairaanhoitoa, esikoulua, yliopistoa, asuntoa, elatustukia ja eläkettä. Tää perustuu Ruotsin lakiin hyvinvoinnista 2030:431 ja on Suomessakin niin tätä päivää meille ”värivammaisille”.

Pahis

Ja tottakai musta tuli rikollinen. Mä huomasin jo lapsena, että se on aivan sama teenkö mä rikoksia vain en. Mä saan aina saman kohtelun kantaväestöltä ja suomalaisilta viranomaisilta.

Mä olin heti ihan hulluna rikoksiin. Oli kiva satuttaa ihmisiä, pistää ne kärsimään.

White trash.

Mä olen mielummin tosi paha ja haluun tehdä kaikkee väärää ja sairasta, koska mut on laitettu siihen kategoriaan jo lapsena.

Tää on mun identiteetti, tän mä osaan – multa ei odoteta mitään muuta.

Kun mä tulin viimeisen kerran Damista, mä jouduin huumepsykoosiin. Mä vedin överit – taas kerran, ja ihan vaan huvikseen. Mut vietiin Vaasan vankimielisairaalaan. Tuttu paikka – jo viidettä kertaa.

Sit mut passitettiin Vaasan vankilaan, jossa mua kuulusteltiin törkeistä pahoinpitelyistä, tapon yrityksestä ja törkeästä huumausainerikoksesta. Ne poliisit sano mulle, että kuules vitun neekeri, sä olet täysin toivoton tapaus ja nyt me haetaan sulle pitkä kakku. Mä sain 6 vuotta.

Mä nauroin sille tuomarille päin naamaa ja sanoin, että nyt sä lähetät mut mun toiseen kotiin.

Pikkurikolliset eivät uskalla lähestyä mua linnassa. Mä pystyn oleen kaikkien vankien kanssa tekemisissä. Vartijat kohtelee mua kunnioituksella. Mä käytän mun valtaa ruokalassa, missä mä istun missä mä haluan.

Mä tapaan murhaajat, huumepomot, bodarit. Mä hymyilen mun sellissä iltaisin kun mä mietin, että mitä kaikkee pahaa mä tulen tekemään, kun mä olen pian taas siviilissä.

Mä pääsen kohta täältä pois.

Jotkut saa taas niin kärsii.

Henkilöllisyys paljastuu

Kuka mä olen?

Sen haluais tietää viranomaiset, varsinkin luultavasti Supo. Sen haluu tietää ehkä myös Vaasan ja Pohjanmaan white trash. Vankilassa mietitään, että ”oliko toi se-vai-se tyyppi?” Törkylehdet haluais tehdä musta jutun.

Tummaihoisten lasten äidit miettii kauhunsekaisin tuntein: ”Ei kai vaan meidän poika?”

Pitäsköhän mun olla yhteydessä porukkaan, joka rekrytoi siihen pyhään sotaan?

Mä kerron sulle nyt kuka mä oon. Mä olen sun mielikuvituksen tuote – valkoihoinen suomalainen.

Mä olen sun pahin pelkos ja suomalaisen rotuvihan tuottama mielikuva.

Mä olen niin kuin sä.

Katso peiliin – jos sä et muutu, niin kohta meitä on paljon lisää. Ihan kohta.

I’m starting with the man in the mirror

I’m asking him to change his ways.

An no message could have been any clearer

If you want to make the world a better place

Take a look at yourself and then make the change.

You gotta get it right, while you got the time

You can’t close your mind!

Man in the mirror

MICHAEL JACKSON

Kirjoitus perustuu kolmen ystäväni elämänkokemuksiin suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Veli-Matti