Sote-soppa kiehuu yli vai palaako pohjaan?
Paatuneinkaan uutisvihaaja ei ole voinut välttyä törmäämästä neljään kuumottavaan kirjaimeen, jotka kertovat, että nyt puhutaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta eli SOTEsta. Itse asiassa lyhenteen pitäisi olla TETE, sillä julkisessa keskustelussa ja valmistelussa SO-osasto eli sosiaalihuolto on koko lailla tyystin unohtunut.
Koko sote-uudistuksen voisi kuitata huonona vitsinä, jota se toki onkin, ellei kyse olisi meitä kaikkia monella tavalla koskettavasta asiasta.
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen ja rahoitus vaativat säätöä, se on selvä. Merkittävä osa nykyisistä kunnista ei selviä tälläkään hetkellä suurimmasta kuntatalouden rahareiästä eli sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä.
Voimistuneelle muuttoliikkeelle ei näy loppua, mikä tarkoittaa yhä useamman kunnan joutuvan lähivuosina niin sanottujen kriisikuntien joukkoon, juuri sote-kustannusten vuoksi. Toisaalta monet erityispalvelut myös sosiaalihuollossa tapahtuvat jo nyt suurimpia kaupunkeja lukuun ottamatta kuntayhtymien toimesta.
Esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalvelujen kehittämisessä sote-uudistus voisi merkitä tilanteen paranemista alueilla, joissa tilanne on tällä erityisen huono. Esimerkiksi vapautuvien vankien tarvitsemat sosiaali- ja mahdollisesti myös terveyspalvelut tulisivat isommille harteille.
Rahoituslaskelmien tarkentuessa tämäkin toiveeni alkaa hiipua, sillä uudistuksesta näyttää ainakin aluksi tulevan odotettuakin kalliimpi, mikä tarkoittaa väistämättä kustannusten eli palvelujen nopeaa karsimista.
Lisäksi jo syntyessään enemmistö maakunnista olisi pitkälti valtiolta tulevan lisärahoituksen varassa, omat rahkeet eivät riitä. 18 maakuntaa on silkkaa aluepolitiikkaa.
Sote-uudistus on malliesimerkki ”sulle tätä ja mulle tota”- politiikasta. Maakuntahallinto on entisen maalaisliiton viimeinen (?) yritys padota ihmisten ja heitä koskevan päätöksenteon valumista etelään.
Valinnan vapauden nimellä kulkeva palvelujen markkinoistaminen ja siirtäminen pitkälti yksityisten tuottajien käsiin on taas ollut toisen päähallituspuolueen hiekkalaatikko, jonka toteutuminen on ehtona edellisen syntymiselle.
Siis perinteistäkin perinteisempää poliittista kaupankäyntiä. Valinnan vapauden nimellä kulkeva yksityismarkkinoiden suojelu oli muuten kiistakysymys 50 vuotta sittenkin, kun yhtä suomalaisen hyvinvintivaltion peruskiveä eli peruskoulu-uudistusta muurattiin.
Sote-uudistuksen – tai siis pääministeri Sipilän hallituksen esitysten – kohtalon hetket ovat käsillä. Valinnan vapautta koskevat lait pitäisi hyväksyä ennen heinäkuun alkua, jotta homma etenisi.
Noinkohan Lontoon vedonvälittäjillä on kertoimet tätäkin varten? Nehän kertoisivat todennäköisesti luotettavimmin, kuinka todennäköiseltä soten toteutuminen näyttää juuri tällä hetkellä.
Jos ja kun toteutuu, varsin pian alkaa maakuntien pudotuspeli kohti jopa sitä useimpien asiantuntijoiden suosittelemaa viittä suuraluetta. Maakunniksi niitä tuskin kukaan enää siinä vaiheessa kehtaa kutsua.
Sote-uudistuksen mahdollinen kaatuminenkaan ei ole pelkästään toivottava asia. Pahimmallaan joudutaan aloittamaan alusta ja etenkin terveydenhuollon valuminen isojen terveysfirmojen käsiin todennäköisesti kiihtyisi. Jotenkin tässäkin tilanteessa on ymmärtäkseni edettävä.
Yksi tiekartta voisi löytyä peruskoulujärjestelmän luomisesta? Sitähän tehtiin 10 vuoden aikataululla ja vaiheittain.