Mistä rahat vangeille?
Tämän vuoden alusta tuli voimaan lakiuudistus koskien vangeille maksettavia rahoja. Vankirahoihin ei olekaan tehty muutoksia yli vuosikymmeneen, joten uudistukselle oli ilmeinen tarve.
Valtion budjetista ei kuitenkaan tullut lisärahoitusta, joten vanhalle budjetille oli tehtävä uusjako. Kaikille vangeille maksetaan nyt käyttörahaa 1,6 € päivä ja mikäli on mukana vankilan toiminnassa, maksetaan lisäksi toimintarahaa.
Uudistuksella muun muassa parannettiin tutkintavankien asemaa sekä lisättiin muutama euro niiden vankien tuloihin, jotka eivät ole toiminnoissa mukana. Avolaitosvankien kohdalla ansiot laskivat. Avolaitostöistä ei enää makseta vankipalkkaa, ellei kyse ole ulkopuolisille tehtävistä töistä (esimerkiksi Metsähallitus).
Aiemmin avolaitostöistä maksettiin tuntipalkkaa, joka oli parhaimmillaan 4,6 €. Nyt avolaitostöistä voi saada suurinpiirtein saman summan työpäivältä, sillä toimintarahaa maksetaan osallistumispäivän, ei tuntimäärän mukaan.
Palaute avolaitoksissa tuomiota suorittavilta on ollut kipakkaa. Ansiotason laskulla on palautteen perusteella vaikutusta myös työmotivaatioon sekä avolaitoksiin hakeutumismotivaatioon. Käytännössä sillä on varmasti vaikutusta myös siihen, missä määrin vankien omaiset osallistuvat vankien taloudelliseen tukemiseen.
Kriminaaliasiamiestoiminnassa on yritetty viime vuosina kartoittaa sitä, miten vankilassa olevan läheisen taloudellinen tukeminen vaikuttaa tukea antavien omaan talouteen. Lomakehaastatteluun on toistaiseksi vastannut 14 henkilöä ja neljä osallistui ryhmähaastatteluun. Vastaajista suurin osa oli aikuisten lasten vanhempia, muut puolisoja.
Vanhemmat ja puolisot tukivat vankilassa olevaa läheistään monin tavoin. Vankitilille laitettiin useimmiten säännöllisesti rahaa, vangille hankittiin erilaisia tarvikkeita (kahvinkeitin, cd-levyjä, lehtitilauksia), maksettiin siviilissä syntyneitä laskuja (puhelin, vuokra, vakuutus) ja velkoja, joihin kuului myös sakkoja ja rikosvahingonkorvauksia.
Jokunen uskalsi kertoa maksaneensa myös rikolliseen elämäntapaan liittyviä epävirallisia velkoja. Näiden lisäksi moni tuki vankia poistumislupakustannuksilla ja maksoi tietysti omat vankilavierailumatkansa.
Yllä listatuista kertyy neli- tai viisinumeroisiakin summia, jos tuomio on pitkä. Vaikka vastaajista puolet oli työssäkäyviä, merkittävä osa oli joutunut itse taloudellisesti ahtaalle tukiessaan vankilassa olevaa läheistään. Miksi he sitten tekevät niin? Motiiveina vastauksista nousi velvollisuudentunto – varsinkin omasta lapsesta – sekä huoli vangin hyvinvoinnista, halu pitää läheiseen yhteyttä tai pelko siitä, mitä itselle tapahtuu, jos ei laita pyydettyä rahaa.
Toisaalta talous voi tiukentua puolison joutuessa vankilaan, kun kotiin jäävä joutuukin vastaamaan yksin kaikista kustannuksista.
Rikoskierteessä olevan läheisen tukeminen on monisyinen ilmiö, jota tuskin pystyy blogikirjoituksessa avaamaan. Omien, aikuistuneiden lasten tukeminen ei kuitenkaan rajoitu vain vankien läheisiin. Karoliina Majamaan 2015 ilmestyneen väitöskirjan mukaan yhdeksän kymmenestä aikuisesta lapsesta sai taloudellista tukea tai käytännön apua omilta vanhemmiltaan.
Vastaavasti Hans Hämäläisen 2017 ilmestyneen väitöskirjan mukaan suurista ikäluokista suuri osa tukee taloudellisesti lapsiaan, selvästi enemmän kuin hoivan tarpeessa olevia omia vanhempiaan.
Nuorisobarometrissa 2015 todettiin yli 25-vuotiaiden vanhemmiltaan saaman taloudellisen tuen yleistyneen hieman. Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin 18-35-vuotiaiden velkaantumista tarkastelleessa tutkimuksessa 65 % vastaajista oli saanut taloudellista apua läheisiltään.
Talous- ja velkaneuvonnassa sekä perintäyhtiöissäkin on havaittu, että ikääntyneet velkaantuvat myös auttamalla muita. Rikoskierteessä olevien kohdalla auttamisen tarve vain toistuu useammin, esimerkiksi asunnottomuuteen, asunnonmenetyksen (vuokrarästit, häätö, muuttokulut) ja uuden kodinrakentamisen myötä.
Suomen hallitus laittoi kehysriihessä 10,8 miljoonaa euroa rangaistusmääräyssakkojen muuntoprosessiin. Samaa uudistusta yritettiin viimeksi 2014. Tällöin lakiehdotuksen esitöissäkin todettiin, että suurin osa sakoista saadaan perittyä eikä aiemmilla lainsäädäntömuutoksilla ole ollut mainittavaa merkitystä rikollisuuteen. Säästövaikutuksia muutoksella ei siis saavuteta.
Sakkovangit ovat vangeista kaikkein huono-osaisin ryhmä. Miksi sijoittaa miljoonia vankipäivien maksuun, kun moni näistä sakot istuneista palaa asunnottomana rikoskierteeseen ja on pian samassa tilanteessa uudelleen? Muuntorangaistus voi toki lisätä sakon maksuhalukkuutta, mutta sillä ei ole merkitystä, jos henkilöllä ei ole tuloja.
Sakon muuntorangaistus on mahdollista suorittaa myös päihdehoitolaitoksessa. Tästä yhteiskuntakin todennäköisesti hyötyy enemmän. Kun osan sakoista maksavat sakotettujen läheiset, olisi syytä pysähtyä miettimään, kehen muuntorangaistuksen laajentaminen todella kohdistuu?