Kerran vanki, aina vanki?

Lähes päivittäin saamme lukea uutisointia tuomioistuinten antamista ehdottomista vankeusrangaistuksista. Tuomion pituus ei kuitenkaan vielä kerro seuraamuksen tosiasiallista pituutta.

Todellisuudessa tuomittu suorittaa tuomiostaan ehdottomassa vankeudessa vähintään puolet, minkä jälkeen hän vapautuu ehdonalaiseen vapauteen. Ehdonalaisen vapauden aika on rikosoikeudellisessa mielessä osa vankeusaikaa, mutta sen täytäntöönpano siirtyy siviilin puolelle. Tässä mielessä vanki ei ole aina vanki.

Ehdottoman vankeusrangaistuksen tavoitteena on vaikuttaa tuomitun elämään uusintarikollisuutta vähentävästi. Tavoite juontuu kriminaalipolitiikallemme asetetuista yleisistä tavoitteista. Tavoitteeseen pyritään jo vankeuden aikana, jolloin vanki voi osallistua erilaisiin toimintaohjelmiin ja muuhun työ- tai kuntouttavaan toimintaan.

Tarkoituksena on vaikuttaa tuomitun ajattelutapoihin, elämään ja valintoihin tulevaisuudessa sekä motivoida vankia rikoksettomaan elämään. Tarjolla on yleisiä muutokseen motivoivia ohjelmia, mutta myös rikosperusteisia ohjelmia.

Todellisuudessa ohjelmatoiminnan ja muun kuntouttavan toiminnan toteutumisessa voi esiintyä haasteita. Ensinnäkin vankeusaika ennen ehdonalaista vapautta voi olla lyhyt, jolloin pitkäkestoiset ohjelmat eivät tavoita vankia. Näin voi olla myös lyhyiden ohjelmien kohdalla. Todellinen työskentelyaika vangin kanssa jää väistämättä lyhyeksi, ja todennäköisesti muutos asenteissa ja ajatuksissa vaatisi huomattavasti enemmän aikaa.

Toiseksi ei ole aina taattua, että ohjelmatoiminta vankilassa edes toteutuu. Syy voi olla siinä, että laitoksessa ei ole riittävästi ohjelmaan sopivia vankeja, jolloin ryhmä jää toteutumatta.

Voi myös olla niin, ettei kyseisellä laitoksella ole resursseja toteuttaa ohjelmaa, tai vanki on saatettu sijoittaa vankilaan, jossa kyseistä ohjelmaa ei ole lainkaan tarjolla. Vangin sijoitteluun vaikuttavat rikoksen lisäksi useat seikat, mm. vangin kotipaikka.

Onnistuessaan vangin kuntoutus voi ehkäistä uusintarikollisuutta. Vankeusaikainen kuntoutus on tärkeää, mutta ei yksistään riittävää. Huomio tulisi kiinnittää tarpeellisten tukitoimien jatkumiseen vapautumisen jälkeen.

Saumattomien hoito- ja kuntoutusjatkumoiden turvaaminen ja tukitoimien jatkaminen vapautumisen jälkeen voi parhaimmillaan taata sen, että kerran vanki ei olisikaan aina vanki.

 

 

1 vastaus artikkeliin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *