Seri-verkko: Keskustelussa seksuaalirikoksista tulee muistaa lainsäädäntötyön ulkopuolella tehtävä ennaltaehkäisevä työ

Suomessa käydään aktiivista keskustelua lapsiin ja nuoriin kohdistuvista seksuaalirikoksista ja rangaistusten koventamisesta. Rangaistusten koventamista perustellaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten ennaltaehkäisyllä.

Valtakunnallinen Seri-verkko pyrkii ennaltaehkäisemään lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Tarjoamme tukipalveluita tekijöille ja riskiryhmiin kuuluville asiakkaille. Asiakastyössä pyrimme madaltamaan rikokseen syyllistymisen riskiä vaikuttamalla yksilöllisiin riskitekijöihin, jotka ovat yhteydessä seksuaalirikoksen tekemiseen. Rikosseuraamuslaitoksen kuntoutukseen pääsee vasta silloin, kun rikos on jo tapahtunut, jolloin vaikutetaan uusintarikollisuuden ennaltaehkäisyyn.

Kartoitettaessa keinoja uhrien auttamiseksi tulisi samalla pohtia, miten mahdolliset tekijät saataisiin ajoissa tarvittavan tuen piiriin. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisyn keinoja ovat matalan kynnyksen avun tarjoaminen mahdollisille tekijöille, seksuaalikasvatus ja tiedon jakaminen. Esimerkiksi henkilöt, jotka kokevat seksuaalista kiinnostusta lapsia ja nuoria kohtaan, toivoisivat tukea aiheen käsittelyyn ennaltaehkäisevästi ilmiötä ymmärtävältä ammattilaiselta. Tässä työssä tarvitaan moniammatillista osaamista, jossa yhdistyvät sosiaali-, terveys,- kasvatus-, ja rikosseuraamusalojen osaaminen. Eri ammattikuntien rajat ylittävä verkostotyö on Seri-verkon ydintä.

Suomessa lapsiin ja nuoriin kohdistuvien seksuaalirikosten tekijät ovat pääsääntöisesti kantasuomalaisia, joten mistään uudesta ilmiöstä ei ole kyse. Ulkomaalaistaustaisten henkilöiden tekemien seksuaalirikosten taustalla vaikuttavia ilmiöitä tulee kartoittaa tutkimukseen perustuen, jotta voidaan yhdessä pohtia keinoja niiden ennaltaehkäisemiseksi. Keskittymällä ulkomaalaistaustaisiin rikoksentekijöihin jätämme huomioitta sen joukon, joka tekee suurimman osan rikoksista.

Me ennaltaehkäisevää työtä tekevänä verkostona katsomme, että turvapaikanhakijoihin painottuvan keskustelun sijaan tulisi keskittyä asioihin, joihin puuttumalla voidaan ennaltaehkäistä lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia. Riskiryhmiin kuuluville tulisi tarjota riittävää tukea, mutta myös uhrien tunnistamiseen ja auttamiseen tulee lisätä riittävästi resursseja. Resursseja tulee varata lisäksi lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tarjottavaan varhaiseen tukeen.

Panostamalla sekä järjestöjen että julkisen puolen jo olemassa olevaan ennaltaehkäisevään työhön voimme vaikuttaa tehokkaimmin siihen, että yhä harvempi lapsi, nuori tai aikuinenkaan joutuu kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Seksuaalirikosten ennaltaehkäisyssä painopistettä pitäisi nyt siirtää rikosseuraamuksista ennaltaehkäisevään sosiaalipolitiikkaan ja sen tulisi näkyä myös ennaltaehkäisevän työn resursoinnissa.

Kannanotossa mukana SERITA-hanke, SeriE-hanke ja Välitä! -seksuaaliväkivaltatyö.

Lisätietoja:

SERITA-hanke, hankevastaava Riitta Raappana, Vuolle Oulu, riitta.raappana@vuolleoulu.fi, 044 7861 637 ja hankevastaava Paula Mällinen, Oulun ensi- ja turvakoti, paula.mallinen@oetk.fi, 040 0608 943

SeriE-hanke, erityisasiantuntija Patricia Thesleff, Sexpo, patricia.thesleff@sexpo.fi,050 5054 978 ja verkostokoordinaattori Anni Ahtola, Kriminaalihuollon tukisäätiö, anni.ahtola@krits.fi, 050 3589 281

Välitä! -seksuaaliväkivaltatyö, yksikönjohtaja Satu Hintikka, Setlementti Tampere, satu.hintikka@setlementtitampere.fi, 050 5237 313