Elokuvia kriminologisten linssien läpi
Miten elokuva voi johdattaa meidät kriminologian maailmaan? Voiko elokuva olla keino opettaa kriminologiaa?
Hyvin suurelle osalle ihmisistä elokuvien katsominen kuuluu vapaa-aikaan. Elokuvan avulla on mahdollista lähestyä monenlaisia aiheita monenlaisin lähestymistavoin.
Elokuva voi toimia lähtökohtana tutkivalle tai tapauspohjaiselle oppimiselle, jossa selvitetään ja analysoidaan elokuvan sisältöä eri teorioiden kautta. Elokuva voi myös auttaa reflektoimaan tiettyä teemaa, jonka ympärille keskitytään. Se voi herättää tunteita, joiden käsitteleminen auttaa omaksumaan asian. Elokuvan kautta voidaan käsitellä myös yhteiskunnassa koettua syvää kollektiivista traumaa.
Elokuvat, kuten Elephant (2003) tai U – July 22 (2018), käsittelevät hyvinkin vaikeita ja traumaattisia asioita. Elephantissa kuvataan Yhdysvaltain Columbinen lukiossa tapahtuneita koulusurmia tekijöiden näkökulmasta vuonna 1999 ja U – July 22 Norjan Utöyan saaren joukkomurhia vuonna 2011. Tällaisia esimerkkejä voidaan löytää useita.
Klassinen esimerkki Suomesta on Mikko Niskasen ohjaama (ja pääosaa näyttelemä) Kahdeksan surmanluotia (1972). Elokuva perustuu osittain Pihtiputaalla 7. maaliskuuta 1969 tapahtuneeseen surmatyöhön, jossa sekatyöläinen ja pienviljelijä Tauno Pasanen ampui neljä poliisia.
Nämä elokuvaesimerkit ovat toki ääritapauksia ja vastaavat selkeästi yhteiskunnallisiin tarpeisiin, joita elokuva tai tv-sarja tyydyttää. Joukkosurmien tapauksessa elokuva voi auttaa käsittelemään traagista tapahtumaa ja helpottaa ehkä yhteiskuntaa pääsemään asiasta yli. Joskus elokuva tai tv-sarja voi auttaa ihmisiä ymmärtämään sitä, mistä tapahtumassa on ollut edes kyse. Se voi jäsentää todellisuutta.
Rikollisuuden selittäminen ja fiktio
Rikollisuutta kuvaavissa elokuvissa rikokselle pyritään luomaan jonkinlainen ymmärrettävä selitys. Rikollinen toiminta ei kuulu ”normaaliin” käyttäytymiseen suuremmissa määrissä, joten sitä voidaan kuvata poikkeavaksi. Katsoja kaipaakin usein tällaiselle toiminnalle jonkin ymmärrettävän selityksen.
Suomalaisissa rikoselokuvissa tuntuu painottuvan menestymisen tarve. Otan esimerkiksi Aleksi Mäkelän ohjaamia elokuvia.
Häjyt vuodelta 1999 kuvaa Antti Karhun (Juha Veijonen) ja Jussi Murikan (Samuli Edelman) vankilasta vapautumisen jälkeisiä hetkiä, kun nämä häjyt pyrkivät jo hieman muuttuneessa maailmassa parantamaan taloudellista asemaansa erinäisin rikollisin keinoin. Vankilaankin oli aikoinaan johtanut ryöstö, jonka tavoitteena oli ollut taloudellinen menestys.
Rööperi elokuva taas perustuu Harri Nykäsen ja Tom Sjöbergin haastatteluromaaniin Rööperi – rikoksen vuodet 1955–2005. Elokuva kertoo Helsingin Punavuoressa asuvien ammattirikollisten elämästä vuosina 1966–1979. Punavuori kuvataan hyvinkin rikollisena alueena, jossa täytyy oppia selviytymään. Päähenkilöt Tomppa (Samuli Edelman), Krisu (Peter Franzén) ja Kari (Kari Hietalahti) ovat valinneet selviytymiskeinoksi rikollisen polun. Tähän selkeästi vaikuttaa se, että rahallista menestymistä arvostetaan, ja helpoin tapa tienata on viinan myynti.
Samanlainen taloudellisen menestyksen tavoittelu kuvastuu myös Pahat Pojat -elokuvassa (2003), joka perustuu löyhästi Koististen veljesten elämään (Euran Daltonit).
Rikollisuuden tutkimuksessa on huomattu yleisesti yhteys eriarvoisuuden ja rikollisuuden välillä. Monet teoriat lähestyvät huono-osaisuutta rikollisuuden selittäjänä. Yhdysvaltalaisen sosiologin Robert K. Mertonin (1910 – 2003) klassinen paineteoria on yksi vaikuttavimmista lähestymistavoista tähän teemaan. Mertonin mukaan taloudellisen vaurastumisen mahdollisuudet ovat toisille ihmisryhmille huonommat kuin toisille rakenteellisien syiden vuoksi ja taloudellinen huono-osaisuus taas on merkittävä tekijä rikollisuudessa.
Pieni ihminen joutuu kovaan paineeseen, kun yhteiskunnassa yleisesti arvostetaan menestystä ja taloudellista vaurautta. Turhautumista aiheuttaa se, ettei taloudellista menestystä saavuteta laillisin keinoin, koska jotkin tekijät yhteiskunnallisissa rakenteissa estävät sen. Turhautuminen johtaa uusien innovatiivisten keinojen käyttöön, joita joskus rikoksiksikin kutsutaan.
Robert Agnew on jatkanut klassisen paineteorian ajatuksia yleisellä paineteorialla (general strain theory), jossa huomioidaan myös sosiaalisia ja yksilöpsykologisia tekijöitä turhautumisen taustalla. Suomessa esimerkiksi koulutus on ollut aina kovassa arvossa – opiskelu on tie onneen. Koulumaailmassa pärjäämistä voi joissain tapauksissa heikentää yksilöpsykologiset seikat, jolloin turhautumisen taustalla saattaa olla epäonnistuminen koulutuksessa.
Tämä on vain yksi esimerkki teorian yhdistämisestä suomalaisen elokuvan historiaan. Mennään sitten kansainvälisten rikoselokuvien maailmaan.
Kaikki rikollisuuden syyt – Joker (2019)
Viime vuonna ensi-iltaan tullut Todd Phillipsin ohjaama Joker on kriminologisesti mielenkiintoinen elokuva. Tästä syystä tartun elokuvaan ja sen rikollisuutta selittävään tarinaan. Jos et ole nähnyt elokuvaa, niin kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Luvassa on juonipaljastuksia.
Elokuvaa voisi lähestyä yhtä hyvin yleisen paineteorian (general strain theory), leimautumisteorian, itsekontrolliteorian kuin sosiaalisen kontrollin (siteiden) teorian kautta, mutta otan näkökulmaksi oppimisteorian (esim. Ronald Akers).
”Is it just me, or is it getting crazier out there?”
– Arthur Fleck
Joker kertoo mielenterveysongelmista kärsivästä Arthur Fleckistä (Joaquin Phoenix), joka haaveilee standup-koomikon urasta keskellä kurjuuden syöksykierrettä. Päähän kohdistuneesta traumasta johtuen Arthur nauraa pakonomaisesti ahdistavissa tilanteissa, ja tämä johtaa hänet vielä ahdistavimpiin tilanteisiin sekä yhteiskunnan ulkopuolelle – hyljeksityksi ja vieraaksi.
Kuten amerikkalaiset kriminologit Adam Lankford ja Eric Madfis tiedelehti American Behavioral Scientistin artikkelissa luettelevat:
- Lakatkaa julkaisemasta joukkoampujien nimiä ja kuvia.
- Lopettakaa aiempien joukkoampujien kuvien ja nimien julkaiseminen.
- Raportoikaa näistä rikoksia ja tekijöiden taustoista muutoin aivan niin vapaasti ja yksityiskohtaisesti kuin ikinä haluatte.
Ai miksikö?
No siksi, että rikollisella käyttäytymisellä on tapana tarttua, kun palkintona on valtakunnallinen tai mahdollisesti kansainvälinen huomio – joskus jopa ihailu.
”For my whole life, I didn’t know if I even really existed. But I do, and people are starting to notice.”
– Arthur Fleck
Arthur ampuu kolme aggressiivisesti käyttäytyvää bisnesjuppia metrossa. Osin kyse on itsepuolustuksesta, mutta viimeisen karkuun juoksevan jupin hän ampuu teloitustyyliin.
Murhat eivät johdakaan Arthurin mielen järkkymiseen, vaan hyvään oloon, seesteisyyteen, pieneen tanssiin. Hänen teollaan on merkitystä. Lehdet kirjoittavat siitä. Yhteiskunnalliseen epätasa-arvoon turhautuneet ihmiset pitävät tekoa oikeana ja alkavat osoittamaan mieltä pellenaamarit kasvoilla. Teon seurauksena syntynyt huomio onkin palkinto.
Rikollinen teko saa ihailua, kannatusta ja jopa palvontaa. Tämä on Arthurille palkkio ja vahvistaa käyttäytymisen jatkumista. Oppimisteoreettisen lähestymistavan mukaan, tämä on yksi tapa oppia rikollista käyttäytymistä. Rikollisesta käyttäytymisestä seuraavat palkinnot määrittelevät käyttäytymisen suotuisaksi, hyväksi, kannatettavaksi. Näin toimimalla hän kokee hyvää oloa, saa näkyvyyttä, ja kansa ihailee. Arthur Fleck onkin olemassa.
Sosiaalisen reaktion myötä käynnistyy myös identiteettimuutos. Mellakoivat kansalaiset näkevät klovniksi naamioituneen metromurhaajan sankarina. Arthur näkee itsensä muiden silmin edes jollain tavalla kokonaisena. Hän on poikkeava, mutta ei koe sitä ongelmaksi. Pakonomainen nauru ei olekaan sairaus, vaan se on hänen todellinen minuutensa. Näin osaltaan käänteisellä tavalla murhaajan identiteetti leimataan häneen. Arthurista tulee Joker.
”I used to think that my life was a tragedy, but now I realize, it’s a comedy.”
– Arthur Fleck
Elokuvat voivat antaa mahdollisuuden tarkastella rikollisuutta uusista näkökulmista. Ne paljastavat myös viitteitä siitä, kuinka yhteiskunnassa suhtaudutaan rikollisuuteen.
Kriminologisesti elokuva voi olla mielenkiintoinen tapauskuvaus. Elokuva voi toimia lähestymistapana kriminologian teorioihin ja se voi myös tarjota antoisia oppimiskokemuksia.