Liian moni vanki vapautuu edelleen asunnottomana – Asumisen yhteistyötä kehitettävä

Vaikka asunnottomuus on yleisesti Suomessa vähentynyt, positiivinen kehitys ei valitettavasti koske vapautuvia vankeja. Suomen vankiloista vapautuu vuosittain yli 5000 vankia, joista arviolta kolmannes edelleen vapautuu kadulle.

Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli 4600 asunnotonta. Tässä joukossa vapautuvat vangit ovat suurin ja täysin yliedustettu ryhmä.

– Näillä ihmisillä ei ole vankilasta päästyä paikkaa minne mennä. Jos vapautuneella vangilla ei ole asuntoa, hänen on hyvin vaikea päästä kiinni normaaliin arkeen. Valitettavan helposti siinä ajautuu vanhoihin tuttuihin kuvioihin ja palaa rikollisuuden pariin. Jokainen voi vain kuvitella, mikä muutosmotivaatio itsellä olisi ilman asuntoa, kun pitää joka päivä miettiä missä ensi yön nukkuu, sanoo verkostokoordinaattori Marjut Mäkinen Kriminalihuollon tukisäätiöstä.

Myös yhdyskuntaseuraamus epäonnistuu liian usein elämänhallinnan ongelmien takia, sillä ilman asuntoa esimerkiksi valvontarangaistuksen suorittaminen on mahdotonta.

Vapautuvat vangit huomioitava asunnottomuusohjelmassa

Hallituksen tavoitteena on puolittaa asunnottomuus vuoden 2023 loppuun mennessä, ja ympäristöministeriö on käynnistänyt kolmivuotisen asunnottomuuden yhteistyöohjelman tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Asunnottomuusohjelmassa ovat mukana suurimmat kaupungit, palveluntuottajat, järjestöt ja valtion toimijat.

–  Moni vapautuva vanki tarvitsee alkuun laaja-alaista tukea arjessa pärjäämiseen, asumiseen ja kuntoutumiseen. Vankiloiden, yhdyskuntaseuraamustoimiston, aikuissosiaalityön sekä tukipalvelujen tuottajien pitäisi tehdä tiiviimpää yhteistyötä, ja se työ tulisi aloittaa jo vankeusaikana, Vapautuvien asumisen verkoston puheenjohtaja Markku Rautiainen painottaa.

Tavoitteena yhteistyön kehittäminen

Valtakunnallinen Vapautuvien asumisen tuen (VAT) -verkosto järjestää Espoossa 16.9.2020 seminaarin, johon eri toimijat muun muassa rikosseuraamuslaitokselta, kaupungin sosiaalitoimesta, asumisneuvonnasta, Espoon asunnoilta, Espoon päihde- ja mielenterveyspalveluista sekä talous- ja velkaneuvonnasta kokoontuvat yhteen keskustelemaan rikostaustaisten asumisen tukemisesta.

Seminaari on ilmainen ja se toteutetaan myös webinaarina. Ohjelma ja ilmoittautuminen löytyvät tämän linkin takaa.

Lisätietoja:

VAT-verkoston puheenjohtaja Markku Rautiainen, markku.rautiainen@om.fi, 050 356 2931
VAT-verkoston koordinaattori Marjut Mäkinen, marjut.makinen@krits.fi, 050 412 4022