SeriE-verkosto esittäytyy: Vankilapsykologin työn tavoitteena on ennaltaehkäistä uusintarikollisuutta
Psykologi ja psykoterapeutti Sirpa Hakkarainen on toiminut vankilapsykologina vuodesta 1997 lähtien. Hakkarainen kertoo kiinnostuneensa vankilapsykologin työstä jo opiskeluaikoinaan Tampereella. Hän kokee yhteiskunnan normeja rikkovan ja tavanomaisesta poikkeavan käytöksen olevan kiinnostavaa ja pohtii mielellään keinoja, joilla rikolliseen toimintaan voidaan vaikuttaa.
Uran alussa Hakkaraisen työ koostui lähinnä sijaisuuksista. Vuosien aikana hän on toiminut muun muassa Riihimäen vankilassa, Helsingin lääninvankilassa ja Vantaan vankilassa sekä psykiatrisessa vankisairaalassa.
“Mielentilatutkimuksiin ja vaarallisuusarvioihin liittyvät oikeuspsykologiset tutkimukset eivät lopulta kuitenkaan tuntuneet yhtä kiinnostavalta kuin kliinisen työn tekeminen.” Hakkarainen summaa. Helsingin Sörnäisissä toimivassa Helsingin vankilassa hän on toiminut vuodesta 2017.
Hakkarainen kuvailee psykologin roolia osana vankilan työyhteisöä:
“Psykologi toimii vankilassa oman alansa asiantuntijana. Vankilassa on usein vain yksi psykologi, mutta täällä Sörnäisissä meitä on nyt kaksi. Tänne on perustettu vastikään myös kolmas virka, joka täytetään ensi vuonna jossain vaiheessa. Vankilapsykologin työ on osin yksilöasiakastyötä vankien kanssa, mutta se voi olla myös muunlaista kuntouttavaa tai rikolliseen käytökseen vaikuttavaa toimintaa ja ryhmätoimintaa. Täällä Sörnäisissä ohjaamme esimerkiksi omahoito ja Uusi suunta -ohjelmia yksilötyönä. Työn tavoitteena on ensisijaisesti ennaltaehkäistä uusintarikollisuutta sekä kohentaa vankien elämänhallintaa.”
Psykologin työhön kuuluu myös välillistä vaikuttamista työyhteisön kautta jakamalla psykologista tietoa, osaamista ja näkökulmia erilaisissa kriminologisissa ja kuntouttavissa kysymyksissä. Vankilapsykologeilla on esimerkiksi oma osuutensa VAKAVA-lakimuutoksen eteenpäin viemisessä. Myös työntekijöiden työssä jaksamista ja työtehtävien priorisointia pyritään ammatillisesti kommentoimaan.
Seksuaalirikosten tehneiden osalta Sörnäisten vankilassa tehdään vain yksilötyötä. Seksuaalirikoksesta tuomitut sijoitetaan omalle osastolle, jossa on vakituinen ohjaaja kahdesta kolmeen päivään viikossa. Erityisohjaaja pyrkii tunnistamaan joukosta ne henkilöt, jotka voisivat hyötyä työskentelystä psykologin kanssa tai muusta yksilötyöskentelystä. Erityisohjaajan työhön verrattuna psykologi toimii vaativien, psykologista tietoa edellyttävien kysymysten parissa ja sellaisten vankien kanssa, joilla on esimerkiksi persoonallisuushäiriöitä. Monella vankilapsykologilla on peruskoulutuksen lisäksi psykoterapeutin lisäkoulutus, jonka avulla vankien tarpeisiin voidaan vastata paremmin.
Hakkarainen toteaa seksuaalirikosten kuntoutuksessa olevan tällä hetkellä kolme keskeistä haastetta, joista ensimmäinen liittyy vankeusaikaan.
”Helsingin vankilaan sijoittamista edeltää toisinaan pitkäkin tutkintavankeusaika (esimerkiksi vuodesta puoleentoista vuotta tutkintavankeudetta hovioikeuden lainvoimaiseen päätökseen asti), jota seuraa aina arviointikeskuksen tekemä riski- ja tarvearvio sekä rangaistusajansuunnitelman laadinta. Kun vanki lopulta sijoitetaan vankilaan, voi vankeutta olla enää jäljellä vähähkösti. Jos aika vankilassa on lyhyt, esimerkiksi vain kolmesta neljään kuukauteen, ei sinä aikana ehditä tehdä kovinkaan paljon kuntoutuksen näkökulmasta. Toisaalta myönteistä on toki se, että arviointikeskuksen tekemän arvioinnin avulla voidaan tunnistaa yksilölliset tarpeet ja ohjata vangit suoraan esimerkiksi Riihimäen vankilan STEP-ohjelmaan tai Uusi suunta -ohjelmaan.”
Toinen haaste liittyy kielitaitoon.
”Osa tuomituista eivät ole kantasuomalaisia eikä yhteistä kieltä aina löydy. Silloin on hankalaa tehdä esimerkiksi intensiivistä ohjelmatyötä.”
Kolmanneksi haasteeksi Hakkarainen nimeää matalariskisyyden:
“Kuntoutuksessa huomioidaan aina arvioitu uusimisriskitaso ja todetut kriminogeeniset tarpeet eli tekijät, joihin kuntoutuksessa on tärkeä pyrkiä vaikuttamaan. Osalla vangeista rikoksen uusimisriski arvioidaan matalaksi. Näiden henkilöiden kanssa ei tarvita intensiivisiä interventioita tai sellaista pitkäjänteistä työskentelyä, jota esimerkiksi Uusi suunta -ohjelmassa tai muissa strukturoiduissa ohjelmissa tehdään. Usein priorisoidaan sellaisten vankien työskentelyä, joiden uusimisriski on arvioitu keskikorkeaksi tai korkeaksi. Haasteena on tunnistaa matalan uusimisriskin omaavista ne, joiden kohdalla kehityskulun huonontumiseen voitaisiin vaikuttaa jatkossa.”
Hakkarainen kertoo, että rikosseuraamusalalla kuntoutuksessa on tyypillistä noudattaa strukturoituja tai semistrukturoituja manuaaleja, joissa on selkeä teoreettinen viitekehys ja jotka pohjautuvat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Näin pystytään seuraamaan työskentelyn etenemistä ja työskentelylle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Muita teoreettisia viitekehyksiä ovat esimerkiksi Good Lives Model ja muut kognitiivisen psykoterapian työkalut, joilla pyritään vaikuttamaan kriminogeenisiin tekijöihin. Sisällöllisesti työskentelyssä pyritään tarttumaan muun muassa ajatusvääristymiin.
“Työssä saa kuulla monia graaveja asioita ja työnohjaus on tärkeää omalle jaksamiselle.”
Hakkarainen kertoo, että jo vankilassa vangeille ryhdytään valmistelemaan polkuja vapauteen. Helsingin vankilasta osa vangeista siirtyy ensin johonkin toiseen Rikosseuraamuslaitoksen pisteeseen, kuten avovankilaan, ja silloin jatkotyöskentelyä valmistellaan etukäteen esimerkiksi kontaktoimalla jatkokuntoutuksesta vastaavaa erityisohjaajaa tai rikosseuraamustyöntekijää. Jotkut vangeista vapautuvat suoraan ja heille tehdään vapauttamissuunnitelmat, joissa huomioidaan asumiseen, talouteen, työhön ja mahdollisesti jatkokuntoutukseen liittyvät näkökulmat. Haasteena vapautuvien kuntoutuksessa on tällä hetkellä se, että jatkokuntoutuspaikkoja ei varsinaisesti ole.
“Jotkut vapautuvista vangeista voidaan jatko-ohjata SeriE-hankkeeseen, mutta sielläkin on rajallinen määrä asiakaspaikkoja. Jatkokuntoutuspolut vaativat ehdottomasti kehitystä.”
Lisäksi olisi tärkeää, että kaikki sosiaali-, terveys- ja rikosseuraamusalan ammattilaiset saisivat lisää tietoa ja koulutusta sellaisten henkilöiden kohtaamiseen, jotka ovat syyllistyneet lapseen kohdistuneeseen seksuaalirikokseen.
“Niin hankalalta kuin se tuntuukin, olisi hyvä pystyä suhtautumaan näihin ihmisiin neutraalisti ja kohtelemaan heitä kuin ketä tahansa asiakasta.”
Hakkarainen on ollut mukana SeriE-verkoston toiminnassa aina sen alusta lähtien, vuodesta 2015. Verkostotoiminnan hän kokee erityisen tärkeäksi tiedon jakamisen näkökulmasta. Verkoston avulla saa kuulla muiden toimialojen ajankohtaiset uutiset sekä tietää uusista hankkeista, tutkimuksista ja avauksista asiakasryhmän tuen ja hoidon parantamiseksi. Moniäänisyys on verkoston voimavara:
“Kukaan meistä ei pysty toimimaan tämän joukon kanssa yksin. Tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jotta asiakkaiden tarpeisiin pystytään vastaamaan parhaalla mahdollisella tavalla.”
Lue myös Helsingin vankilan psykologin, Taru Hakulisen haastattelu Oikeuspsykologiaa -podcastissa.
Teksti: Nita Taivaloja, asiantuntija, SeriE-hanke
SeriE-verkosto esittäytyy -sarjassa esittelemme pääkaupunkiseudun SeriE-verkoston jäseniä ja heidän näkemyksiään verkostotyön tärkeydestä. SeriE-verkosto on osa Sexpo-säätiön ja Kriminaalihuollon tukisäätiön yhteistä SeriE-hanketta. Vuosina 2018–2020 hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoista. Vuosina 2020–2021 hanke jatkuu oikeusministeriön rahoituksella Sexpon alaisuudessa.