Antti Reini antoi äänensä vapautuvien vankien asumista käsittelevään animaatiovideoon
Antti Reinin ääni kuullaan pian julkaistavassa animaatiovideossa, jossa käydään läpi kaikki ne askeleet, mitä vapautuvan vangin tulee tietää asumista suunnitellessaan. Reini oli valmis tekemään videon ilman korvauksia, koska hän kokee, että jokaisella ihmisellä pitää olla ihmisoikeudet.
”Jos vanki on lusinut rikoksensa ja hän on vapaa, hänellä pitäisi olla samat oikeudet kuin kaikilla muillakin. Käytännössä se ei mene niin, entistä vankia ei kohdella kuten muita. On hienoa, jos pystyn omalta osaltani auttamaan vapautuvaa vankia. Se on ihmisarvon mukaista ja kaikkien etu.”
Reini kertoo vanhoista lapsuudenkavereista ja ystävistään, jotka ovat olleet vankiloissa muurien sisäpuolella. Kalliossa lapsuutensa viettäneenä hänen kavereistaan löytyy ihmisiä laidasta laitaan; taiteilijoita, johtajia, ammattirikollisia, jopa jokunen poliisikin.
”Lapsuuteni Kurvissa kaikki ihmiset olivat samanarvoisia”
”Lapsuuteni aikainen Kurvi oli hyvin monipuolinen ja alueella asui merimiehiä, huoria, lestinheittäjiä, rikollisia sekä paljon lapsiperheitä. Se oli turvallisin ympäristö mitä löytyi. Yhdessä katsottiin skidien perään ja meininki oli hyvin yhteisöllinen. Kaikki ihmiset olivat saman arvoisia, kadulle sammunut spurgukin oli samanarvoinen ihminen.”
Reini on itsekin elänyt nuorena sellaisia vaiheita, joiden kautta hänkin olisi hyvinkin voinut päätyä elämässään toiseen suuntaan. Musiikki ja soittaminen veivät kuitenkin mennessään ja niiden kautta hän löysi kanavan, jossa viihtyi ja jossa koki olevansa hyvä.
”Olen halunnut kokea uusia asioita ja tarttua mahdollisuuksiin. Valintojahan ne loppupeleissä on.”
Asunnottomuus on Reinille myös tuttua; hän on asunut rapuissa, kellareissa, Lepakolla sekä viettänyt paljon aikaa treenikämpillä.
”Siihen aikaan oli kellareita, väestösuojia, vinttejä ja vallattuja taloja, joissa luuhailtiin. Yleensä oli aina jotain frendejä, joiden luokse mennä. Vieraissakaan kaupungeissa en koskaan ajatellut, että tämä on ikuista ja lopullista.”
Vaikka Reinillä itsellään onkin aina ollut jokin paikka mihin mennä, hän ymmärtää ihmisiä, joilla ei ole sama tilanne.
”Olen tavannut tyyppejä, joilla ei ole ketään. Heillä on takanaan pitkä asunnottomuus ja he ovat menettäneet toivonsa. Olen kuitenkin myös nähnyt näitä samoja toivottomia kavereita, jotka ovat eläneet syvissä vesissä, mutta silti nousseet sieltä ylös. Vertaistuen ja yhteisön merkitys on se avain. Kun huomaa, ettei tarvitsekaan jäädä yksin.”
”Mukana ovat kulkeneet vain synnytyslaitokselta saatu nalle ja eka koulureppu”
Reini jää hetkeksi miettimään kodin merkitystä.
”Minulle koti on siellä, missä olen juuri nyt. Koti on myös ankkuripaikka, jonne voin vetäytyä ja tiedän, että se on olemassa, vaikka olisin sieltä pitkään poissakin. Kodissani pitää olla myös elementtejä, joilla ilmaisen itseäni, kuten kitara ja läppäri.”
Reini kertoo jättäneensä kaiken taakseen monta kertaa. Silti hänellä on talossaan esineitä, joita hän haluaa säilyttää pidempään. Näistä pisimpään ovat kulkeneet mukana synnytyslaitokselta saatu nalle sekä ensimmäinen koulureppu. Ne hän on säilyttänyt muistoina lapsuudestaan. Myös omat lapset ovat hänelle tärkeitä, vaikka heidän kanssaan ei ole yhteistä kotia juuri ollutkaan.
”En ole elänyt perinteistä perhe-elämää muutamaa vuotta lukuun ottamatta. Perhe on silti olemassa, vaikka se ei olisikaan perinteinen perhe.”
Teksti: Mia Juselius
Kuva: Anna Hirvi