Asumista voi suunnitella ilman tavoitetta kuntoutumisesta

Timo joutuu vankilaan. Vankila pysäyttää syöksykierteen, jossa hän on pyörinyt vuosia. Tai kuka niitä laskee, mutta jos laskee, niin ehkä jopa muutaman vuosikymmenen. Hänen koko aikuisikänsä on mennyt päihteiden, asunnottomuuden ja vankilan kierteessä. Kun häneltä kysytään, onko hänellä koskaan ollut päihteetöntä aikaa siviilissä, hän ei voi sanoa sellaista olleen. Aikuisuuden normaalielämä on jäänyt näkemättä ja kokematta. Se tuntuu kaukaiselta haaveelta, jopa pelottavalta. Sitä elävät reippaat ja kauniit ihmiset, joita Timo näkee asuessaan kaduilla. He katsovat Timoa varoen ja tuntuvat olevan jotain vierasta ihmislajia mitä hän itse on. Hän haluaisi olla yksi heistä, mutta hän ei osaa, eikä kykene. Hän on hyvä sössimään asiansa, saamaan häätöjä ja pilaamaan toistenkin elämät. Ja no, hän kyllä pärjää hyvin oman lajinsa parissa. Siellä hän on vielä joku.

Monen vangin tarina on alkanut hyvin varhaisessa vaiheessa. Koko lapsuusaika saattaa olla risaista ja nuorena alkanutta syöksykierrettä on usein avittaneet erilaiset neurokirjon haasteet, kuten oppimisvaikeudet, ADHD tai muut vastaavat. Monella vangilla ei ole diagnooseja, eivätkä he ole saaneet niihin apua jo lapsena, kun asioihin olisi vielä voinut paremmin vaikuttaa. Loputtoman epäonnistumisen kierteen kautta he eivät ole ehkä koskaan eläneet normaalia elämää, joten miksi he osaisivat sitä elää aikuisenakaan. He pärjäävät, paremmin tai huonommin, siinä maailmassa, johon ovat hyvin nuoresta oppineet.

Vankilassa maailma hetkeksi pysähtyy

Vankilassa Timon maailma aina hetkeksi pysähtyy. Hän on siitä salaa kiitollinen. Kaikki pakonomainen kierre kaman hankkimiseen ja myymiseen lakkaa hetkeksi, hän on hetken vapaa. Vankilassa Timo pärjää, siellä on selkeää. Yksinkertainen elämä tuntuu hyvältä, vaikka periaatteesta hän siellä kaikkea vihaakin. Kaikki tulee ulkopuolelta valmiina, rytmiin on helppoa solahtaa. Hän on vankilassa kuitenkin vapaampi kuin siviilissä koskaan. Kamakierre on Timolle pahin vankila.

Useat vangit ovat kertoneet viihtyvänsä vankilassa. Maailma pysähtyy ja siellä viimeistään asetetaan ne rajat, joita ihminen ei ole osannut itselleen asettaa. Vieroitusoireet kärsittyään voi hetken hengähtää ja pään sisäinen hälinä lakkaa. Myös oma selli rauhoittaa pään hälinää, yksinkertainen elämä sopii monelle. Toki vankilassa on omatkin härdellinsä, mutta siviilin kaaokseen verrattuna ne eivät ole usein mitään.

Vankilassa Timolle tehdään varmaan jo 12. rangaistuajansuunnitelma. Hän tekee suunnitelmaa mielellään ja on valmis sitoutumaan sen etenemiseen. Vankeusaika menee hienosti, jopa hänen poikansa käy kerran tapaamassa isäänsä. Tuomion lopulla levottomuus valtaa mielen. Vapautumista odottaa, mutta se myös pelottaa. Rumba alkaa todennäköisesti taas, eikä hän tiedä kuinka sen estäisi. Hän on kokeillut vaikka mitä, mutta hoitoyritelmät ovat aina kaatuneet muutaman viikon jälkeen. Hoitopaikat ei ole vankiloita, siellä ei ole pakko olla, eikä Timo osaa pistää rajoja itselleen.

”Olisiko tuo mahdollista myös minulle?”

Vankiloissa tapaa paljon vankeja, joilla on vilpitöntä halua yrittää. Harva haluaa vapautua pakottavaan huumemaailman vankilaan, jossa moni siviilissä elää. Siinä maailmassa ei ole sääntöjä, mikään ei ole turvallista, luotettavaa tai varmaa. Elämä on jatkuvaa kaaosta, jossa rämmitään sattumanvaraisesti pommista toiseen.

Vankilassa on helppo pysähtyä ja miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Moni vanki on nähnyt joskus jonkun, joka on onnistunut pääsemään kierteestä eroon ja se luo hetkeksi toivoa; ”olisiko tuo mahdollista myös minulle?” Loputon epäonnistumisen kierre vaikuttaa kuitenkin taustalla, eikä kasvata uskoa siihen, että minä itse, oikeasti, voisin joskus päästä tuosta irti.

Timo on tosissaan ja haluaa yrittää. Häntä pelottaa, mutta hänelle varataan kuitenkin hoitopaikka heti vapautumisen jälkeen. Vapautumisen lähestyessä levottomuus kasvaa ja hänen on vaikea olla paikoillaan. Vapauden tuulet puhaltavat vankilan ikkunoista ja aurinko lämmittää lasinkin takaa. Hoitopaikka alkaa tuntua kaukaiselta. Ei hänestä kuitenkaan mihinkään normaaliin ole, hän on valinnut reittinsä. Erilaiset sisäiset äänet alkavat kaivaa maata hoitoajatuksen alta ja lopulta hän kehittää syyn, miksi ”taas kerran joku muu sössi hänen hoitonsa.” Kadulle, tuttuun turvalliseen maailmaan vapautuva solahtaa omaan arkeensa kuin ei olisi sieltä koskaan pois ollutkaan.

Monet vangit ovat tarttuneet kiinni rangaistuksen aikaisen kuntoutuksen mahdollisuuteen tai jatkaneet kuntoutukseen koevapauden toimintavelvoitteena. Halua elämänmuutokseen on, mutta välineet siihen ovat usein hakusessa. Osa pysyy hoidoissa ja jatkaa elämäänsä kuntouttavien polkuja pitkin. Osa kuitenkin putoaa vankilan jälkeen takaisin vanhaan kierteeseen.

Katoajat, piipahtajat, raittiuskipuilijat, pyöröoviasujat ja asettujat

Palvelujärjestelmän silmin asunnottomana vapautuva voi päästä kiinni yhteiskuntaan ilman varsinaista kuntoutustakin. Asumista voi suunnitella, vaikka olisi aktiivikäyttäjä. Suomessa on voimassa Asunto Ensin (AE)-järjestelmä, jossa asuntoa ei tarvitse ”ansaita” kuntoutumalla. Olen työskennellyt vuosien aikana monen kaikesta ”pudonneen” kanssa ja jakanut heidät erilaisiin asiakastyyppeihin vapautumisen jälkeen. (Theseus; Mia Juselius 2020)

Katoajat katoavat tuen piiristä melko lailla heti vapauduttuaan, syystä tai toisesta. Piipahtajat tulevat ja menevät, heillä on usein halua sitoutua työskentelyyn, mutta vapauduttuaan siviilielämä ja realismi astuvat kuvioon. Siviilielämän ja vankilaelämän välinen kuilu on suuri.

Raittiuskipuilijat ovat vielä vaiheessa elämänsä suunnan ja päihteiden käytön suhteen, mikä vaikuttaa suunnitelmien toteutumiseen. He saattavat käyttää päihteitä hyvinkin ongelmaisesti, mutta eivät koe päihdestatusta omakseen, eivätkä koe olevansa ”kuin ne muut.” Päihteiden käytön selkiytymättömyys vaikuttaa hyvin paljon juuri asumisen suunnitteluun.

Pyöröoviasujat ovat asuneet jo useassa paikassa, mutta eivät asetu. He yrittävät erilaisia palveluja ja tuettua asumista, mutta jäävät pyörimään näiden palvelujen väliin. Myös tuomiot mahdollistavat asumisen pyöröoveilun, kun uudet tuomiot katkaisevat hyvin alkaneen asumisen. Asettujat kirjaimellisesti asettuvat asumaan valitsemaansa asumismuotoon ja kokevat sen omakseen. He tunnistavat asuvansa oikeassa, heille sopivassa paikassa ja haluavat pysyä siinä. Onnistunut asettuminen on työskentelyn tärkein tavoite.

Timo seilaa vapauduttuaan piipahtajan ja raittiuskipuilijan välimaastossa. Hän tietää, että päihteet vievät miestä siviilissä, mutta ei haluaisi luovuttaa päihteettömän normaalin ajatuksesta. Hän kokee, että olisi kuolemantuomio, viimeinen naula arkkuun, mikäli hän päätyisi johonkin Helsingin suurista Asunto Ensin – yksiköistä. Käytännössä hän kuitenkin pyörii aivan samoissa porukoissa niiden kanssa, jotka näissä asuvat. Timo on kiinnittynyt työskentelyyn asumisen asiantuntijan kanssa ja hänelle tehdään asumisen suunnitelmaa. Työntekijä kutsuu tätä plan B:ksi, jonka kautta hänellä on jokin suunnitelma siltä varalta, mikäli haave päihteettömyydestä ei onnistukaan. Tällöin pitkään kestävän jonottamisen aika raksuttaa ja hänellä on ainakin jossain vaiheessa mahdollisuus saada tuettu asunto.

Asunto Ensin-asuminen ei sulje pois kuntoutumisen mahdollisuutta. Asunnottoman kannattaa aina ottaa vastaan edes jokin asumispaikka, koska vakinaisen asumisen kautta on helpompaa hoitaa asioita. Myös näistä yksiköistä voi hakeutua kuntoutukseen tai vaikka kuntouttavaan korvaushoitoon. Asuminen yksiköissä ei ole välttämättä helppoa uuden elämän kannalta, mutta kiinteän kodin kautta asioiden hoitaminen on kestävämmällä pohjalla.

Asunto Ensin – asumista on tarjolla myös ns. hajasijoitettuna tuettuna asumisena. Tällöin asukas asuu vuokralla ”normi” taloyhtiöissä ja saa tarvitsemansa tuen kotiin. Asumisen tavoitteena ovat ajallaan maksetut vuokrat, häiriötön asuminen sekä asiakasta tyydyttävä elämänlaatu.

Timokin saa jonotuksen jälkeen asunnon tuetun asumisen yksiköstä. Hän saa oman paikan, oman oven. Hänen ei tarvitse miettiä missä nukkuu yönsä, maksaa epävirallisista yöpymispaikoista tai kuormittaa läheisiään kohtuuttomasti. Vaikka Timon elämä ei kokonaan muutu, hänellä on toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus ja henkilökuntaa tukena ympäri vuorokauden. Tulevaa on helpompi suunnitella ja Timon pidemmän ajan tavoite onkin päästä asumisessa eteenpäin kohti normaalimpaa vuokra-asumista.