Kesä ja rajoitusten lieventyminen innostivat säätiön henkilökunnan tanssiin

Parantuneen koronatilanteen ja toimintojen avautumisen innoittamina Kriminaalihuollon tukisäätiön henkilökunta halusi osallistua maailmalla levinneeseen hyvänmielen tanssihaasteeseen,  ja samalla laitoimme haastetta eteenpäin muillekin alan toimijoille  sosiaalisessa mediassa.
Korona-aika on ollut raskas moni eri tavoin. Pandemia on vaikuttanut kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin, mutta kovimmin se on osunut kaikkein heikoimmassa sosiaalisessa asemassa olevien ihmisten arkeen. Vaikka vertaistukea, neuvontaa ja ohjausta on todistetusti mahdollista tarjota myös etäyhteyksin, ei kasvokkaisia kohtaamisia korvaa mikään.

Tanssin myötä haluamme muistuttaa, että ketään ei saa jättää yksin.

Katso video: