Neljällä askeleella irti väkivallasta OMAan tahtiin
Suomen vankiloissa vankeusrangaistuksiaan suorittavista suuri osa on syyllistynyt väkivaltarikoksiin. Valtaosa heistä toivoo muutosta elämäänsä, taitoa lopettaa väkivalta.
Muutokseen tarvitaan työkaluja, sillä pitkään jatkuneet toimintatavat eivät muutu sormia napsauttamalla. Jokainen pientäkin muutosta elämässään tehnyt tunnistaa tämän. Tarvitaan siis tehokkaita kuntoutusohjelmia varsinkin vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistyneille. Muutos on aina prosessi, jossa eteneminen tapahtuu yksilöllisten ominaisuuksien, vahvuuksien ja tuen tarpeiden pohjalta.
Oikeusministeriö rahoittaa hallitusohjelman mukaisesti hankkeita, joissa kuntoutusta suunnataan henkilöille, jotka ovat syyllistyneet väkivalta- ja seksuaalirikoksiin. Yksi näistä hankkeista on Kriminaalihuollon tukisäätiön hallinnoima OMA-hanke. OMA eli omaehtoisen muutoksen ohjelma pohjautuu amerikkalaisen Jack Bushin kehittämään CSC, Cogntive Self Change -ohjelmaan. Jack Bushin lisäksi ohjelmaa ovat viime vuosina kehittäneet australialainen Richard J. Parker ja walesilainen Daryl Harris. Ohjelma on käytössä useissa maissa. Ohjelma on koettu toimivaksi sen neutraalin, mutta vastuuta kasvattavan luonteensa takia. Vastuunkantaminen teoista avaa mahdollisuuden muutokselle.
OMA-ohjelma on ollut käytössä myös Rikosseuraamuslaitoksessa Suomessa, mutta ohjelman toteutustavan jäykkyyden ja raskauden takia sen käyttö on ollut suhteellisen vähäistä. Jack Bushin ja Richard Parkerin täydennyskoulutuksen avulla OMA-ohjelmaan on löydetty uusi joustava toteutustapa, jonka avulla mahdollisimman moni väkivaltarikoksiin syyllistynyt saa haluamaansa kuntoutusta ja työkaluja väkivaltaisesta käyttäytymisestä irtautumiseen.
Tarina – mitä tapahtui?
OMA-ohjelma koostuu neljästä osasta eli askeleesta. Ensimmäisessä askeleessa osallistuja kertoo väkivaltatilanteen niin tarkasti ajatuksineen ja tunteineen, kuin pystyy muistamaan. Lisäksi hän miettii mikä periaate, sääntö tai arvo ohjaa hänen väkivaltaista käyttäytymistään. Ohjaajat eivät arvota tai kyseenalaista tarinaa, vaan kohtaavat sen neutraalisti ja auttavat myös osallistujaa samaan objektiivisuuteen. Tilannetta tutkitaan yhdessä ”ulkopuolisen silmin”.
Toisessa askeleessa ohjattava pyrkii löytämään esittämistään tilanteista kaavaa tai periaatetta, joka ohjaa häntä toimimaan väkivaltaisesti. Usein väkivaltaisen käyttäytymisen taustalla on jokin kaava tai periaate, joka johtaa näihin tekoihin. OMA-ohjelmassa osallistujan on mahdollista löytää uutta ymmärrystä epätoivotulle toiminnalleen.
Rikotaan kaava ja opitaan uusi ajattelumalli
Kolmannessa askeleessa osallistuja laatii suunnitelman, kuinka välttyä jatkossa syyllistymästä väkivaltaan. Missä kohdassa käyttäytymistä voi löytää uuden polun ja ajatusmallin? Taustalla oleva periaatetta ei tarvitse välttämättä hylätä, tärkeää on kuitenkin, että periaate ei johda toisen henkilön satuttamiseen. Ajatusmallin muutos voi estää myös osallistujan oman tulevaisuuden tuhoamisen. Näin muutos motivoi myös väkivallan tekijää, koska muutoksen avulla hän voi välttyä esimerkiksi pitkältä vankeusrangaistukselta.
Kohti uutta väkivallatonta elämää
Neljännessä, viimeisessä askeleessa osallistuja harjoittelee uutta mallia ja noudattaa suunnitelmaa. Uudessa toteutusmallissa osallistuja jatkaa ohjelmassa parhaimmillaan myös vankilasta vapautumisen jälkeen. Hankkeen aikana pyritään kouluttamaan entistä enemmän ohjaajia myös siviiliolosuhteisiin tukemaan opittua toimintamallia.
Mikä muuttuu?
Uudessa OMA-ohjelman toteutustavassa yksilöllinen prosessi korostuu. Jokainen osallistuja etenee ohjelmassa omaan tahtiin. Ryhmässä toteutettavassa ohjelmassa ryhmäläiset tukevat toisiaan ja auttavat mahdollisesti löytämään uutta polkua. Toisten ryhmäläisten tarinat helpottavat myös oman käyttäytymisen ymmärtämistä. Ryhmäprosessi on kuitenkin toissijainen.
Joustavuus näkyy osallistujan prosessin etenemisessä ja mahdollisuudessa osallistua ohjelmaan eri laitoksissa tai siviilissä. Tähän joustavuuteen pääseminen vaatii kuitenkin lisää resursseja ja ohjaajia. Ohjaajien rooli ja ammatillinen sekä humaani. Syyllistämätön ote korostuu tässä uudessa toteutuksessa. Mahdollisuus täydennyskoulutukseen ja työnohjaukseen on ensisijaisen tärkeää. Ohjaajien henkinen kuormitus näiden väkivaltaisten tarinoiden tutkimisessa vaatii ohjelmaa järjestävien tahojen tukea. Ohjaajana toimiminen tässä kuntoutusohjelmassa ja muutostyöskentelyn seuraaminen on vaativuudestaan huolimatta merkityksellistä.
Haluan lainata yhden pilottiohjelmaan osallistuvan henkilön sanoja: ”En ole aiemmin tarkastellut tekojani näin, tapanani on ollut sanoa ’en kommentoi’ ja jatkaa eteenpäin ajattelematta. Tässä ohjelmassa olen alkanut miettiä syitä ja ajatuksia, jotka ovat johtaneet tekoihin. Te ohjaajat saatte jotenkin pilkottua tämän toimintani näkyväksi. ”
Toivottavasti OMA-ohjelmaan pääsee jatkossa mahdollisimman moni vakaviin väkivaltarikoksiin syyllistynyt, riippumatta siitä missä rangaistustaan suorittaa. Osallistujien lisäksi, meidän kaikkien väkivaltatyötä tekevien ja rangaistusta toimeenpanevien tahojen panostusta tarvitaan. Ohjelmalla kyetään parhaimmillaan lisäämään yleistä turvallisuutta niin laitoksissa kuin siviilissä.
Yksikin tekemättä jäänyt väkivallan teko on tärkeä!