Puhutaanko inhimillisyydestä?

Luin Helsingin Sanomien Sunnuntai-liitteestä (HS 4.11.2022) Paavo Teittisen ansiokkaan artikkelin lastensuojelun sijaishuollon järkyttävistä epäonnistumisista. Artikkelissa haastateltiin useita lapsena sijoitettuja henkilöitä, jotka joutuivat sijaisperheessä kokemaan syvät jäljet jättänyttä kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Jutun otsikko ”Huonoja sijoituksia” on kaksoismerkityksellinen: se viittaa yhtä aikaa pieleen menneeseen lastensuojelun toimenpiteeseen sekä siihen, että lastensuojelun epäonnistuminen on valtiolle taloudellisesti kallis sijoitus. Ja sitä se eittämättä onkin.

Lapsuudessa koettu turvattomuus, väkivalta ja henkinen laiminlyönti heijastuvat aikuisuuteen ja voivat aiheuttaa ihmiselle monimuotoisia ongelmia myöhemmässä elämässä. Mielenterveyden haasteita saatetaan alkaa lääkitä päihteillä. Koettu väkivalta ruokkii väkivaltaista käyttäytymistä. Päihteet ja väkivalta johtavat rikoksiin ja niin edelleen – kierre on valmis alkavaksi ja jatkumaan jopa useiden sukupolvien ajan. Näin äärimmäisellä tavalla yksinkertaistettuna.

Kuten yksi artikkelissa haastatelluista sanoi: ”Aikuisina olemme tietysti vastuussa omista valinnoistamme. Mutta kyllä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Meitä on viisi sisarusta, ja yksi jäi asumaan mummon luokse. Hän ei ole rämpinyt näissä ongelmissa, ei ole käytättänyt huumeita tai tehnyt rikoksia.”

On päivän selvää, että rikollisuus aiheuttaa yhteiskunnalle mittavia kuluja. Arvioiden mukaan jopa 1,8 miljardia euroa vuodessa. Näin vaalien alla ja sote-uudistuksen aikakaudella vetoamme usein päättäjiin ja äänestäjiin kertomalla, miten paljon verorahoja rikollisuuden aiheuttamiin kuluihin joudutaan käyttämään, ja miten rikollisuus vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen, meidän kaikkien elämään. Logiikka on helppo ymmärtää: kannatta sijoittaa mieluummin pienempi summa ajoissa, kuin maksaa myöhemmin moninkertaisesti.

Mutta olisiko meillä hetki aikaa puhua myös inhimillisyydestä?

Me emme voi vaikuttaa siihen, millaiseen perheeseen synnymme. Kenenkään tulevaisuuden haave ei ole ryhtyä päihderiippuvaiseksi tai syyllistyä väkivaltarikoksin. Valitettavasti lapsuudessa koetut traumaattiset kokemukset kuitenkin usein vaikuttavat siihen, mihin suuntaan elämä lähtee etenemään. Lapsista kasvaa nuoria, nuoria aikuisia ja lopulta aikuisia. Joskus kierre kiihtyy ja johtaa esimerkiksi vuosien rikos- ja vankilakierteeseen, josta on äärimmäisen vaikeaa, jopa mahdotonta päästä irti ilman apua ja tukea.

Me Kriminaalihuollon tukisäätiössä teetimme keväällä 2021 kyselyn rikosseuraamusasiakkaille, jossa selvitimme heidän tuen ja palveluiden tarpeitaan. Iso osa vastaajista kertoi tarvitsevansa apua lähes kaikilla elämän osa-alueilla. Avun tarpeen osa-alueet painottuivat mielekkään arjen ja elämisen perusedellytyksiin: asumiseen, toimeentuloon, rikoksettomaan elämään, päihteettömyyteen, mielekkääseen tekemiseen sekä ihmissuhteisiin ja henkiseen hyvinvointiin. Moni kuvasi lyhyesti tarvitsevansa apua kaikkeen tai lähes kaikkeen vankilasta vapautumisen jälkeen.

Meidän perustehtävämme Kriminaalihuollon tukisäätiössä on tarjota tukea ja apua rikoksilla oireileville, rikoksista tuomituille ja heidän läheisilleen. Tärkeimpiä arvojamme ovat inhimillisyys ja ennakkoluulottomuus. Me uskomme ihmiseen ja häneen kykyynsä muuttaa toimintatapojaan. Edistämme kuntoutusmyönteisyyttä ja yhdenvertaisuutta sekä vähennämme rikostaustaisiin sekä heidän läheisiinsä kohdistuvaa kielteistä leimaa.

Meidän viestimme on: Jokainen ihminen on arvokas. Menetettyjä tapauksia ei ole.