Kirje lastensuojeluun: ”Eniten toivoisin, että tulisin kuulluksi ja nähdyksi äitinä”
Rikoksen tehneitä äitejä seuraa usein lähes ikuinen rikollisen tai päihdeäidin leima. Lasten huostaanotto tai rikkoutunut äitiys, joka ei vastaa yhteiskunnan odotuksia, voivat olla monelle yksi kipeimpiä asioita.
Samaan aikaan kun päihteiden käyttö voi olla yhtenä syynä huostaanotolle, voi äitiyteen ja lapsen menettämiseen pelkoon liittyvät tunteet olla äärimmäisiä, jopa sietämättömiä. Tällöin päihteitä käytetään näiden tunteiden turruttamiseen. Yksin jääminen, ero lapsista ja puolisosta voivat olla hetki, josta vaikeat ajat alkavat – kun ei ole enää mitään menetettävää. Riippuvuussairauden kehittymisen lisäksi päihdeporukka voi näissä hetkissä tuntua ainoalta paikalta, jossa tulee hyväksytyksi omana itsenään, jos oma perhe ei halua olla yhteydessä. Lisäksi päihde on aina yhdistävä tekijä – päihteiden ympärillä pyörivä elämäntyyli on jaettu kokemus.
Tämä on tyypillinen tarina Kriminaalihuollon tukisäätiön Naiset näkyviksi -toiminnan äitiasiakkailla. Lasten takia on jaksettu pyörittää arkea omista traumakokemuksista ja erilaisista haasteista huolimatta, ja yrittää olla ”hyvä äiti”.
Kirjoitimme Kriminaalihuollon tukisäätiön Lapsi ja läheistyön ja Naiset näkyviksi -toiminnan yhteistyönä kuvitteellisen kirjeen lastensuojeluun. Kirje perustuu Naiset näkyviksi -toiminnan asiakkaiden haastatteluihin. Kirje on osa Suomen Kasper ry:n Vanhempien ääni lastensuojeluun -osallisuushankkeessa tehtyä kehittämistehtävää. Vanhempien ääni lastensuojeluun -hankkeessa (2020–2022) on kuultu oman lapsensa kautta lastensuojelun kokeneiden vanhempien kokemuksia. Kirjeessä avataan lastensuojelun äitiasiakkaiden kokemuksia siitä, miten heitä olisi voitu lastensuojelussa kuulla ja auttaa paremmin.
Tarinoissa korostuu äitiyden merkitys osana identiteettiä ja toisaalta kadotettu itsearvostus. Haastateltavat tiedostavat, etteivät ole äitinä toiminut mallikkaasti, ja samalla heillä on kokemus siitä, ettei ole osannut, uskaltanut tai ansainnut pyytää itselleen apua.
Koko huostaanottoprosessi on ollut sekä minulle että lapsilleni hyvin vaikea. Se on tuntunut niin pahalta, että sitä voisi verrata kuolemaan. Sydämeni on särkynyt, enkä uskalla kiintyä tai rakastaa.
Tältä kuulostavat äitien kokemukset kirjeessä lastensuojeluun. Jatkuvat syyllisyyden ja häpeän tunteet voivat ajaa tilanteeseen, jossa äitinä on helpompi valehdella keskusteluissa uusien ihmisten kanssa, ettei ole ollenkaan lapsia. Läsnä on pelko siitä, että ihmiset ajattelevat, että vanhempana olisi hylännyt lapsensa vapaaehtoisesti. Samalla läsnä on pelko tulla unohdetuksi äitinä ja pelko siitä, että omat lapset unohtavat äitinsä. Tietoa lapsen kehityksestä, keinoja ylläpitää äitiyttä ja kohdata lapset toivotulla ikätasoisella tavalla ei välttämättä ole, jos lapsi ei ole arjessa läsnä.
Rikostaustaisilla naisilla on tutkitusti huomattavan paljon traumaattisia elämänkokemuksia, mielenterveyden haasteita ja vaikeuksia luottaa auktoriteetteihin. Traumakokemukset voivat vaikuttaa vuorovaikutuksessa muun muassa vireystilaan ja kognitiivisiin kykyihin. Tilanteet auttajan kanssa nähdään usein uhkana ja usko ihmisten hyvyyteen voi puuttua. Monesti hyökkäys on paras puolustus ja aggressiivinen käytös on voinut olla ainoa tapa selvitä aikaisemmista elämänkokemuksista. Toiminta on monesti tahdosta riippumatonta. Ihmissuhteet asiakassuhde mukaan lukien voi olla helpompi sabotoida itse, ennen kuin toinen osapuoli ehtii tekemään sen henkilön puolesta.
Sama koskee rikostaustaa ja päihteiden käyttöä. Asiakas voi ajatella, että jos tuo rikostaustansa itse esille, ei hänen tarvitse leimautua jonkun toisen toimesta. Asiakas voi itse käyttää itsestään ei-toivottuja termejä kuten kirjeen haastatteluissa esiin tullut ”entinen narkomaani”, jollaisena henkilö ajattelee, että hänet nähdään. Ajatus voi olla, että leimaantuminen tapahtuu joka tapauksessa, mutta valta termin käytöstä tai päihdehistorian esiin tuomisesta on asiakkaalla itsellään.
Rikos ja päihdetaustani nostetaan aina esiin palveluissa. – Olen ja tulen aina olemaan ”päihdeäiti.
Rikostaustaisena äitinä asenteellisuuteen törmää kaikkialla: perheessä, naapurustossa, sosiaali- ja terveyspalveluissa. Siksi on avainasemassa, miten auttajina suhtaudumme eri osapuoliin. Myös päihteitä tai väkivaltaa käyttävät tai rikoksen tehneet vanhemmat tarvitsevat apua. Jokaisella ihmisellä on tarve tulla nähdyksi ja huomioiduksi kokonaisena, omana itsenään. Kirjeen viestinä korostuu se, että ainoastaan auttamistilanteissa, joissa on tullut nähdyksi päihde- tai rikostaustaisen sijaan äitinä ja sellaisena ihmisenä kuin on, on syntynyt mahdollisuus muutokselle.
Kun tehdään yhteistyötä asiakkaan kanssa, olisi hyvä muistaa työskentelyn yhteinen tavoite. Miten pääsisimme helpoiten yhdessä kohti sitä? Tärkeää on se, miten vastaamme asiakkaan toimintaan. Lähdemmekö mukaan väittelyyn, puolustaudummeko itse työntekijöinä hyökkäämällä, asettamalla vaatimuksia tai esittämällä faktoja? Voisimmeko sen sijaan toimia jotenkin toisin, esimerkiksi validoida ja sanoittaa asiakkaan mahdollista tunnetta? Antaa tilaa myös äideille puhua vaikeista tunteista rehellisesti? Kuulla heitä ja yrittää ymmärtää? Keskittyä johonkin muuhun kuin äidin päihde- tai rikostaustaan? Kertoa mahdollisuuksista saada vertaistukea? Ammattilaisena voi tällaisissa tilanteissa auttaa seuraava muistilista:
- Voinko oppia asiakkaalta jotain uutta tai ymmärrystäni syventävää?
- Jos asiakastilanne tuntuu vaikealta, voinko antaa asiakkaalle enemmän tilaa tulla kuulluksi?
- Jos validoin asiakkaan tunteita, miten se vaikuttaa yhteistyöhömme?
- Onko aikuisen vaikeaksi kokemani käytöksen taustalla traumaattisia kokemuksia, heikkoa omanarvontuntoa tai tunnesäätelyn haasteita?
- Miten asiakkaan identiteettiä vanhempana voi vahvistaa?
Keskustelu lastensuojelun kokemuksista on monesti ongelmiin keskittyvää. On tärkeää huomioida, että kokemuksia toimivasta yhteistyöstä lastensuojelun kanssa on lukuisia. Kirjeessä tulee esiin kiitollisuus siitä, että sekä äiti että lapset ovat saaneet apua. Kiitollisuus siitä, että lapset ovat saaneet olla turvassa, kun äiti ei ole voinut tarjota turvaa. Kirjeessä esitetään myös toive siitä, että yhteistyötä lastensuojelun kanssa sekä yhteyttä sijaisvanhempiin tulisi tiivistää. Tähän toivottuun lopputulokseen ja yhteiseen tavoitteeseen ei päästä ongelmakeskeisyydellä, sen sijaan nostamalla voimavaroja esiin.
Mikä juuri meidän yhteistyössämme on onnistunutta? Mikä keskustelussamme oli hyvää juuri tänään? Millaisia pieniä toivottuja muutoksia olen huomannut asiakkaassa, joita voisin ammattilaisena sanoittaa?
Lue tai kuuntele koko kirje täältä