Miten tukea paremmin läheistään elämänmuutoksessa kannattelevia naisia?

Läheisten merkitys uusintarikollisuuden vähentämisessä on tärkeä. Samalla se voi olla läheisille hyvin kuormittavaa. Usein erityisesti naiset tekevät tunnistamatonta työtä miesten elämänmuutoksen tukemiseksi – oli sitten kyse kumppaneista, äideistä, sisarista tai muista läheissuhteista. Osa naisista voi olla itse haavoittuvassa asemassa, jolloin toisen tukeminen voi myös vaarantaa heidän omaa raittiuttaan tai rikoksettomuuttaan. 

Kriminaalihuollon tukisäätiö sekä kriminologit Lauren Hall ja Lyndsay Harris Lincolnin yliopistosta tekevät yhteistyötä, jotta ammattilaiset tunnistaisivat paremmin rikoksesta tuomittujen läheisten tekemän tukityön ja sen vaikutuksen läheisiin itseensä. Hallin ja Harrisin yhteinen tutkimusaihe koskee tunnetyötä, jota naiset tekevät tukeakseen miespuolisen kumppanin tai läheisen desistanssiprosessia. Monet heidän havaintonsa sopivat myös muiden läheisten tilanteeseen. Jotta läheisten tilannetta ymmärrettäisiin erityisesti ammattilaisten taholla paremmin, on tutkimusaihetta laajennettu muihin läheisiin naisiin.  

Työpajoja ammattilaisille ja asiakkaille

Hall ja Harris tulevat vierailulle Suomeen, ja vierailun aikana järjestämme yhteistyössä tapaamisia sekä ammattilaisten että läheisten kanssa. Tapaamisissa saatua tietoa on tarkoitus hyödyntää tutkimuksessa, ja niiden pohjalta myös kehitetään työkaluja ammattilaisten työn tueksi. 

Kriminaalihuollon tukisäätiön tiloissa Sörnäisissä toteutetaan kaksi fokusryhmää 31.5.2023. Toisessa ryhmässä on tarjolla tulkkaus, toinen toteutetaan englanniksi.

Jos olet kiinnostunut osallistumaan, lisätietoja aiheesta ja työpajoista antaa Kriminaalihuollon tukisäätiön Lapsi- ja läheistyön vastaava Anastasia Lapintie.

Ota yhteyttä:
Anastasia Lapintie
puh. 050 4124016
anastasia.lapintie@krits.fi 

Lue myös blogikirjoitus aiheesta: https://rets.fi/2022/10/kuka-tukee-tukijaa/